Ki i na

Maassa, jossa missa tahansa ei saa kirjoittaa.
Melkein jokaisessa maassa on ollut rajoituksensa. Ja keinot kiertaa.
Ainakin, jos on ulkomaalainen omistaja. Porkkanakakkua, tiramisu, pitsaa aurinkokuivattuja tomaatteja
mandariinit ovat paikallisia, ja granaattiomenat
ruisleipaa,ruisleipaa uskomatonta
ja uskomatonta etta en voi lahettaa veljeni pojalle korttia, koska
se ei ole postikortti,katsopas, se on paperia
kaksi paperia liimattuna yhteen,toisella puolella pandakarhu. Enta jos piirran ylakulmaan ruudut?
Ei.
Vastaus on yksiselitteinen, kun nelja eri ihmista on vahvistanut,etta kaksi paperia yhteen liimattuna ei ole sama kuin postikortti.
Kiina.

Viimeinen kuukausi kolmesta ja sitten on kuumempi maa. Erilaiset ruoat ja meri. Meri jo lahella sitten. Miten outoa,etta viimeksi oli meri Mustan meren rannalla. Kuukausia, kuukausia sitten.
Silloin, kun emme viela olleet pyorailleet pakkasessa. Emme viela sodassa. Emme nukkuneet puuvillapelloilla, emmeka valokuvanneet poksahtaneita lehmia ja nyljettyja koiria.

Tassa majatalossa on punaiset ovetja sellaiset vinot katot,joita nakee maalauksissa. Yolla kissa naukuu kuin kuolisi.Mita maailmalla on tapahtunut, katsomme uutiskanavalta, joka laittomasti nakyy. Pommeja, mielenosoituksia, tulvia.

Suuret pilvimassat taivaalla, tuuli hellittanyt eika paukuta ovia ja ikkunoita. Rakastan myrskypaivia,kun saa olla sisalla, jossain turvallisessa maassa. Istanbulissa odotimme tuulen tyyntymista kitarakaupassa. Taalla paatamme kavella myotatuuleen. Pyoraillessa paattavaisyys ei ole yhta helppoa.

Nyt yritan paattaa menemmeko ensin Vietnamiin vai Laosiin.