tänään oli elämäni paras satutunti
lapset kuunteli ja osallistui
ja tuntui että ne tykkäs
ja
minä luin ja kerroin omia tekstejä!
ja sitten keksittiin lastenkin kanssa yhdessä ja jokainen sai keksiä oman tarinan.
mulla oli esineitä ja sitten niistä ne tarinat syntyi.
voi. oli niin kivaa.
kerrankin. ei tarvitse itkeä kotiin.
ja siellä oli toimittajakin tänään tekemässä juttua. saan lukea sen vielä. se ilmestyy tällä viikolla lehdessä.
hui. mutta vaikutti siltä että ihan myönteinen juttu siitä tulee. valokuvaajakin oli.

eli hihkun onnesta satujeni kanssa. eka kerta kun kirjoitin mitään lapsille. lukuunottamatta teatterijuttua ja jotain yksittäisiä pikkujuttuja luontsikassa.

voi voi voi.
tiedättekö kun tulee soikeaksi onnesta

ja aamullakin yksi lapsi oli sanonut meidän teatteriesityksen jälkeen, että se oli tosi hyvä (tai se käytti kyllä jotain hienompaa ja ylistävämpää adjektiivia) eikä se edes ollut kenenkään meidän tuttu!

ja sanataidepäivässäkin lapset oli ihan huippukivoja ja meni hyvin!

joskus on vain kaikki niin ihanaa kun sujuu.
ja sade ropisee ikkunaan eikä tartte mennä ulos.

vielä kun saisin vihdoin kuulla siitä islannista. ja saisin unen. ja syötyä.
meillä on hassu juttu, meillä kahdella, jotka asumme yksissä
että kun toinen on poissa, niin toinen ei syö eikä nuku
niin. minä luulin että se pätee vain kun minä oon poissa
mutta nähtävästi se pätee niinkin kun minä oon kotona
paitsi että olen minä viikonloppuna syönyt teatterin piikkiin pitsaa ja grilliltä fetahampurilaisen
ja tänään kävin katriinassa. mutta en minä olisi muuten varmaan syönyt. en vain saa laitettua itselle mitään. on niin tylsä kokata yksin :(

tulipas tästä arkinen kirjoitus. ehkä joskus niinkin. ehkä silloin tulee arkinen, kun on iloinen ja sitten enemmän kuvia, kun on apea.

niin. kai minä oon niitä jotka saa kirjoittamiseen negatiivisesta sen voiman.