on ihan kuin sade alkaisi
jo aamusta asti ja tunnit ovat kuluneet niin etten ymmärrä mihin
koska olen vain pinonnut puita, kulkenut kasvimaita ja ihmetellyt suurta ötökkää. se on ainakin viisitoista senttimetriä pitkä ja sillä on tuhat jalkaa. se näyttää aika hirvittävältä, mutta se ei liiku. se vaan nököttää yrttitarhani vieressä. annoin sen olla.
ja yrittänyt saada tulta takkaan
nyt vihdoin se naksuu ja roihuaa, mutta talo on savunhajuinen ja minä ihmettelen merellä ajelehtivaa yksinäistä soutuvenettä, jota kukaan ei souda. satunnainen lokki silloin tällöin istuu kyytiin. tiedän että se on naapurin hullun taiteilijan soutuvene. ehkä hän on vain jättänyt sen nousuveden ajaksi kellumaan ja tulee sitten noutamaan kun on laskuvesi. haluaisin kahlata veneeseen ja soutaa soutaa vaan niin kuin olisin järvellä.

linnut nukkuvat rannalla. ja vesisade alkoi. se siitä auringon paahtamasta ihosta
se siitä auringon kuivattamista haloista. miehet toivat taas lisää puuta eilen. jotenkin riipaisevaa, että me poltamme taivaan tuuliin natiivipuita, yli satavuotta vanhoja
niin kuin se eilinen puu
mutta siellä se makasi maassa palasina jo valmiiksi, kuulemma.
mäntymetsätalousmetsän yksittäiset arvopuut.

nyt huomaan että olen unohtanut kuivat pyykit ulos
siellä ne kastuvat uudestaan, pyyhkeet ja sukat.

ja minä luen toisten ihmisten tekstejä. enkä ole varma olenko koskaan oppinut tarpeksi siihen
yhtäkkiä minä rupesin ajattelemaan että onko minulla sittenkään ammattitaitoa siihen mitä luulen tekeväni
mistä minä tietäisin mikä on hyvä teksti
milloin minä olen oppinut miten tekstiä tuotetaan? yhtäkkiä
ettei oikeastaan tiedäkään mistään mitään, ettei olekaan mitään sellaista alaa mistä tietäisi

ja meillä on kahden viikon päästä loma
en tiedä minne, mutta eilen mies kysyi ääneen että missä menee päivän raja, se raja kun päivä vaihtuu
ja minulla on tunne että meidän matkamme liittyy jotenkin siihen.

hullua, että päivä tosiaan vaihtuu ihan lähellä. että on lyhyempi matka matkustaa seuraavaan päivään kuin saman päivän sisällä. toisissa paikoissa siis.

joskus kaikki tuntuu monimutkaiselta. ajat ja kaikki. toissapäivänä perehdyin pankkien toimintaan, kun mies ei uskonut että pankit tekvät rahaa ikään kuin tyhjästä. eilen perehdyin sikhismiin. ja tänään. tänään ajattelin symmetriaa ja muistelin kultaisia leikkauksia.
mun unelmatyö olis vaan perehtyä yhteen asiaan per päivä. voisin selvitellä ihmisille kaikenlaisia asioita, joita ne haluais tietää. tietysti ne asiat, joita muut haluais tietää ei välttämättä olis just niitä joita haluaisin selvittää, mutta ehkä sen voisi hyväksyä kun kyse on töistä kuitenkin.
harmi vaan, että asioiden selvitteleminen on internetin aikakaudella niin helppoa, ettei ihmisten tarvitse palkata ketään toista tekemään selvitystyötä. sen kun vaan googlettavat. harmi sinänsä. sillä se olis todellakin mun unelmatyö.