Tänään sohavasurffarit lähti. Talo oli eilen täysi vieraista. Oli kolme saksasta, yksi balleriinatyttö ja kaksi muuta, jotka olivat hiljaisempia ja eivät oikein tienneet miten päin olla. Raukat, juuri lopettaneet koulun ja miettivät nyt mitä tehdä elämällään, hassua, että 19-vuotiaat tuntuu niin nuorilta! Ja sitten oli se mies,
se on taas takaisin, mutta tänään hän on katsomassa asuntoja, joten ehkä hän lähtee täältä aikaisemmin kuin minä
ja olen niin virkistynyt auringosta ja uusista ihmisistä ja siitä että saan hymyillä ja hoitaa puutarhaa ja veistää veistä Manuka-puusta
että en jaksa välittää yhdestä isosta vauvasta, jolla on vitamiinipurkki ja valokuva tyttöystävästään nyt meidän olohuoneessa, patjansa vieressä.

Ja minä halusin tänään suurperheen
kun katsoin miten isä ja äiti ja kuusi lasta riemuitsivat rannallamme. He ovat vihreän talon asukit, tai lomailijat, kun on kouluilla loma, kevätloma, mikä lie
ja lapset olivat niin riehakkaita keskenään ja laittoivat verkkoa ja sellaista
ja ajattelin miten paljon niistä lapsista on seuraa toisilleen
ja sitten on rotta joka ei koskaan jätä kompostia rauhaan
ja pyykit tuulessa kuivumassa
ja sotkuiselle paperipöydälle jätetty sydämenmuotoinen suklaarasia. Thank you. siinä lukee kirjoitettuna tussilla. Voi mikä suloinen balleriinatyttö.

Ja minulla olo, että olen vanha. En vanhavanha, mutta että täällä minä asun merenrantatalossa miehen kanssa ja hoidan puutarhaa ja majoitan seikkailijanuoria. Nuoria, jotka tulevat tänne ja ihastelevat rantoja ja puita ja maailmaa. Niinhän minäkin, mutta sitten kuitenkin minun pöytä on täynnä papereita ja kirjoittelen sähköposteja Uuden-Seelannin opetusministeriöön!

Ja huomenna tulee poika, joka kutsui meidät kasvissyöntifestivaaleille ja tuo koiransa mukanaan. Minä sanoin, ettei se saa sitten tappaa Kiwi lintuja. Ja lampaankin piti tulla, toisesta perheestä, mutta ei se nyt tulekaan. Pieni karitsa, joka on kasvanut kyllä aika muhevaksi.
Ja yhtäkkiä on kesä ja tuulista ja kesä ja ihmisiä kaikista maailmoista ja ilta ja tuli ja minä nojaan päätäni toista vasten ja on yö ja me kuiskitaan siitä miten erilaisia vieraita ihmiset on ja se mies, joka etsii omaa taloaan, puhuu niin kovalla äänellä että meitä alkaa naurattaa
ja minä näen tähdet ikkunasta
ja kuulen aallot
ja kirjoitan tuhat sähköpostiviestiä ja suunnitelmaa sinne ja tänne ja sinne ja tänne ja annan puhelinnumeroni sinne ja tänne ja kitken hikipäässä pisteleviä kasveja
ja päätän olla tekemättä leipää koska kovat leivät on pehmenneet
ja kastelen yrtit ja katselen niitä
katselen kaikkea sitä mikä on kasvanut täällä neljän kuukauden aikana

neljän kuukauden

ja katselen vuolemaani veistä
ja lakkaan sen ruokaöljyllä
ja katselen sitä uudestaan
ja pakkaan kummitädilleni lähtevät lasinaluset moniin muoveihin ja pahveihin ja

minä ajattelen että tämäkin voisi olla ammatti
että joillakin on
tämä
että veitsi kädessä vuolee ja sitten katsoo kättensä töitä
pakkaa sen muoviin
ja aloittaa uuden
veitsen lasinalusen tuolin lusikan kupin pöydän sängyn

ja minun nenä ja posket on palaneet
ei Samoan kuumuudessa vaan ihan vaan veistä vuollessa. Punanaama oon, mutta entäs sitten.