Eilen
olin niin onnellinen että tahdoin tehdä "something little nice" koska vielä ei ole aika juhlaan, mutta vähän kuitenkin on
mutta sitten kaikki meni taas niin
että minä katson pimeässä huoneessa pimeään ja toivon että olisin ihan yksin
suunnittelen mistä ikkunasta mahtuisin ulos ja paljain varpain juoksisin nämä niemet ja lahdet
ja sitten kuulen kun ansa napsahtaa ja rotta alkaa ulista
avaan ikkunan ja etsin ansaa taskulampulla
hey the rat is in the trap
ja sitten miehet menevät ulos ja se, joka ei asu täällä tallaa rotan suurella saappaallaan ja heittää jonnekin kauas
noin vain
ja minä ajattelen että se oli ihan pieni ja siitä lähti ääni
ja ajattelen taas kuolleita eläimiä ympärillämme, miten helposti me haluamme eroon kaikista muista koska ne häiritsevät meidän elämänrytmiämme

ja me katsomme elokuvan Boy
jonka juoni on ennalta-arvattava ja kovin yksinkertainen tarina
mutta yksi pieni poika on suloinen, ja minä ajattelen että niin selvästi tuleva taiteilija
ja onhan se ihan hauskakin kun lapset menee koulun jälkeen tekemään "puutarhatöitä" ja koko maorikulttuuri 80-luvulla.
on hassua myös miten eri tavalla minä näen tämän maan ja vastakkainasettelut kuin he, jotka ovat sisällä. Niin kai se aina on. Että ulkopuolelta näkee eri tavoin.

Meri on aika tyyni. piti tulla hurja ilma täänään. Miehet meni kalaan aamulla ennen töitä ja minä paistoin lettuja.
Fisherman's wife.

olen ollut myös taidenäyttelyn avajaisissa. yrittänyt puhua itselleni töitä, kuunnellut itseään täynnä olevan runoilijan tekohymyisiä kommentteja ja ajatellut että tämä taide täällä ei ole mitään ihmeellistä. että joskus olisin ehkä ajatellut että vau, jotkut ihmiset tekee taidetta ja sitten niillä on taidenäyttelyiden avajaisia mutta nyt minä katsoin niitä valokuvia ja piirroksia ja runoja ja ajattelin miten paljon olisi voinut tehdä toisinkin ja miten saatoin keskustella merkityksistä ja juoda viiniä
ja ajatella ettei tämä ole sen kummempaa.

ja sitten minä kävelin pimeässä katuja ja odotin kun näyttelystä poistuvat ihmiset ohittivat minut ja hymyilivät niin kuin ihmiset eivät hymyile koskaan Suomessa
ja yhtäkkiä minusta tuntui niin kestämättömältä

ja otamme myös kaksi saksalaista liftarityttöä kyytiin, jotka eivät vielä tiedä paljosta mitään ja he ovat niin suloisen sinisilmäisiä, mutta he oppivat minä sanon.

ja on englantilainen pariskunta, joiden kanssa juodaan ainakin viisi kuppia teetä ja kaikkien tarinat ovat niin kummalliset ja me kutsumme heidät meille, teelle, jos he joskus suuntaavat vielä tänne

ja kun tulee yö, mies sanoo suljenko oven
ja talo on niin lämmin että me voimme nukahtaa välittämättä siitä että sänkyä ei ole pedattu kunnollisesti, koska se olin minä, joka aloitti katsomaan elokuvaa pimeässä huoneessa

ja aamulla vain me syömme pannukakkuja, koska mies joka ei asu täällä
ei ole nälkäinen, vaikka minä tiedän
että hän tietää
että on ylittänyt rajansa
Hän ei ole enää tervetullut, ei minun puolestani.

Voin sietää niitä ihmisiä, joilla on erilaiset ajatukset kuin minulla,
on pakkokin, koska meitä on niin monta, ihmisiä,
mutta tällä hetkellä olen kyllästynyt laittamaan ruokaa ja palvelemaan minun kodissani
ihmistä, joka puhuu rumasti kaikista niistä ihmisistä jotka olivat hänen maassaan ennen kuin hänen esi-isänsä tulivat, joka puhuu rumasti kaikista niistä ihmisistä, joiden elämä ei ole mennyt samalla tavalla kuin hänen omansa,
ja halveksii meitä, jotka emme koskaan tule tekemään elääksemme hänen kaltaisensa töitä.
Yhtäkkiä sain hänestä tarpeekseni.
Niin kuin joskus kadulla, kun joku humalainen mies huutaa hyvä perse sulla
tai joku humalainen setä alkaa paasata ryssistä
tai kun kadulla vieras keski-ikäinen mies alkaa huutaa että te olette yhteiskunnan pummeja

kääntyykin ympäri ja katsoo silmiin
anteeksi mitä?

toisinaan on vain vaikea seistä suorassa
sen jälkeen kun on isketty maahan monta kertaa ja sanottu ettei tämä ole mitään että asiat joihin uskoo eivät olekaan, että aivan toisenlaiset asiat ovat. on isketty maahan ja sitten pitäisi nousta omin voimin ylös ja sanoa go and fuck yourself.
mutta ei ole muuta vaihtoehtoa. paitsi nousta ylös ja olla sanomatta mitään. nousta ylös kerta toisensa jälkeen ja olla ottamatta osaa siihen samaan peliin. ja sitten tulla vahvemmaksi.
vahvemmaksi vain. ja päättää
että on rajoja, joiden yli ei.