tiistaina, kesäkuuta 22, 2010

Tänään hyppäsin tatuoidun miehen autoon, lapset takapenkillä
ja ajoimme kouluun kukkulan päälle.
Rehtori kierrätti minut siellä ja huomenna menen heidän aamuteellensä sopimaan aikatauluista.
Kyllä. Aloitan työt koulussa.
Näin aluksi vapaaehtoispohjalta.

Linnut lentää matalalla.
Harmaat ukkosilta näyttävät pilvet ja sateenkaari.
Haluaisin laittaa kuvia jo tänne, mutta tällä netillä ei voi ladata mitään. pitää odottaa toimistopäivää.

Meri aaltoilee.
Minä olin puutarhassa koko päivän ja sitten mies yhtäkkiä tulikin kotiin
tunniksi vain mutta me juotiin chai lattea meidän terassilla ja katseltiin lintuja kun ne sukelsi kaikki yhtä aikaa.

Nyt soi Tori Amos ja olen yrittänyt etsiä kaikista kaupoista (mukaan lukien ekokaupat ja luonnontuotekaupat ja punnitse ja säästä tyyliset) soijarouhetta. kukaan ei edes ymmärrä mitä tarkoitan. mutta eilen löysin yhden paketin, jonka kyljessä lukee "vegetarian mince" mikä siis tarkoittaa että kasvis liha. jeah. mutta se on vähän kuin vaaleaa soijarouhetta joten se saa luvan kelvata.
Hullua miten pienetkin asiat on erilaisia. Ja tuorehiivaa en myöskään ole löytänyt. Ruisjauhot vihdoin.

Nyt sataa. Ei niin lujasti että pitäisi hakea taimet sisälle.
Me seisottiin terasilla merelle päin ja naurettiin
kun mies sanoo että tämä on niin koti että tekee mieli ajaa tunti matkoja vain ollakseen tunnin kotona
minä sanon että koulu oli niin kiva että voisin laittaa lapseni sinne
mies sanoo, juuri eilenhän sanoit ettet halua lapsia
ja me istumme sylikkäin ja katsomme merelle.

ja nyt on taas jo ilta-aurinko. jos islannissa sää vaihteli päivän aikana lumisateesta helteeseen, niin täällä se tapahtuu kymmenen minuutin sisällä kaikki.

päivä alkaa taas olla joka päivä pidempi.

2 kommenttia:

Puuvis kirjoitti...

Vau mitä uutisia ja mkä tunnelma tässä postauksessa. Onnea vapaaehtoistyöpaikasta ja vegetaarisen jauhelihan löytymisestä.


Täällä vaan pohditaan juhannussuunnitelmia. Olen nukkunut pitkiä öitä Suomeen palattuani. Viime yönä 11-tuntiset unet. Huu. Voisin taas alkaa käyttää herätyskelloa, kun näköjään ei luontaisesti toimi se juttu vaan nukun ja nukun vaan.

Unnaaarna kirjoitti...

mä luulen että sun luontainen kello palaa kyllä pian. nyt vaan annat unen tulla, kun se on tullakseen.

Mulla on muuten ehdotus mun kouluprojektiin liittyen teille siellä päässä ahertaville. Palaan siihen vaikka teidän foorumilla kunhan asiat täällä päässä selkenee.