tajusin
lukiessani suomesta lähetettyä (kiits mun ihana J!) esseekokoelmaa
että
taide
että ehkä taide onkin vain pakokeino niin kuin lääke
että ehkä taide toimii samalla tavalla kuin lääke, hoitaa oireita muttei itse asiassa paranna
tai muuta mitään

että taiteilijat usein
kärsivät tästä maailmasta mikä se nyt kunakin aikakautena on
ja taiteensa avulla maailmasta tulee siedettävämpi
taiteen avulla voi ilmaista tyytymättömyytensä ja kärsimyksensä ja tehdä todellisuudesta toisenlaisen
ainakin hetkeksi
todellisuuspakoisuus

mutta todellisen muutoksen tekee aina joku toinen
ehkä se
joka lukee sen kirjan
tai kuuntelee sen laulun tai katsoo sen elokuvan tai teatterin tai tanssin
tai kuvan
mutta taitelija itse ei vielä muuta mitään.