aamu tulee nopeasti
niin nopeasti
ettei ehdi juosta
eikä tarvitsekaan
sillä se on hidas aamu
sellainen ettei tarvitse lähteä mihinkään
voi kaikessa rauhassa kuunnella
kuinka käytävällä kannetaan työkaluja saha vasara

ja avata verhot
avata ikkunoita maailmaan niin kuin
on sanottu

ja yöllä
oli keksinyt kohtaukseen parannuksia
oli ajatellut uusia ja uudelleen
mutta ei jaksanut nousta kirjoittamaan

nyt voi aloittaa aamun

aloittaa kirjettä
kunnes kynästä loppuu ensimmäisen sivun jälkeen muste
eikä ole toista kynää
joka näkyisi vihreällä

ja kuuntelee
niissä on sävel

kirjoittaa
että tikapuita pitkin pääsee taivaaseen

raamattua iltasaduksi

tahtoisi tietää

tahtoisi kulkea kaupungin läpi tahtoisi kulkea kapungin yli kaupungin reunoja pitkin kaupungin sisään kaupungista pois

tahtoisi palata
sinne missä vielä joskus
oli
tahtoisi kiven

ei se että pysyy paikallaan tarkoita etteikö eläisi

pitkiä vetoja
veden pinnalla sillä ei koskaan
ole sukeltanut niin että olisi tuntenut olevansa

ei osaa enää mennä sisälle maailmaan
jossa joskus oli itsestään
ei osaa kirjoittaa toisten ihmisten unia
vaikka näkee niitä

ei osaa liikkua ei osaa liikkua

ja joskus voi kokeilla
huutaa
joskus voi kokeilla
kävellä polun päästä päähän
ja vasta sen jälkeen katsoa millainen kuva

kirjoituksen ääni pöydältä pöydälle
ja katseet

ei osaa suunnittelematta mennä
tehdä pikkutarkkoja laskelmia
osaa vain nauraa osaa silloin kun ei saisi

ei ehkä osaa olla hyvä tyttöystävä niin kuin
joku, joka oli kaunis

ja aamuisin huoneissa ei pala valot
aamuisin kukaan ei tee asunnoissa mitään
muuta kuin kastele kukat
ja
kävele edestakaisin
keitä kahvia

ja on pian lähdettävä kiertämään
pian lähdettävä päästä päähän
uitava pysähdyttävä jatkettava
ja laivat menevät ohi
loputtomasti kulkevat eikä ole edes kaloja

miten pääsisin takaisin maailmaan
jossa joskus itsestäni
miten uniin
jotka ovat isoäidin unia

miten saisin kirjoitettua peilistä
miten saisin
kirjoitettua elokuvasta joka
oli hidas
siitäkö johon rakastuin vai siitä toisesta

miten voisi pysäyttää ihmisten kasvot niin
että ehtisi nähdä
millaisia ajatuksia
he pitävät sisällään
niitä
joista eivät puhu koristeellisin sanoin
niitä joista eivät kirjoita kirjakielellä ja
voisi ottaa kädelleen lämpimään
puristaa hetken nyrkissä ja sitten
päästää taas vapaaksi

en enää näe kirjaimia terävinä

miten voisi muistaa pyyhkiä pölyt
milloin ehtisi kiinnittää filmin peltirasiaan

ja kuinka
kauan kestää kunnes voisi taas muuttaa

odotus muutosta
ettei tarvitsisi pyyhkiä jatkuvasti pölyjä vaan kerralla
ja sitten taas sopimus siitä että pitää näin

linnut ovat kadonneet katoilta
eivät enää istu reunalla niin kuin muutama päivä sitten
niin kuin silloin
kun katsoi ikkunasta eikä juuri silloin satanut

nyt on vain pilvet
harmaat pilvet koko taivaalla
ja ihmiset
jotka katsovat maahan koska eivät voi hymyilläkään

odotan vain viikonloppuja

ja toisinaan
toivon että osaisin soittaa
että sittenkin olisin jatkanut pianoani niin kauan
että osaisin oikeasti
edes sen verran
kuin yläkerran vihainen nainen joka ajoi polkupyöräilijän päälle
että voisin niin
niin kuin yläkerran nainen soittaa surullisesti koska hän ei ehkä olekaan vihainen vaan yksinäinen ja ehkä hän on yksinäinen vain siksi koska kaikki ajattelevat että hän on vihainen.
ja ehkä hänestä on tullut siksi myös vihainen.

eikä aikaakaan
kun on taas kevät
eikä se vain tunnu siltä
vaan on
eikä aikaakaan
kun on taas
päätettävä

ja makaisi vain liikkumattomana huoneessa joka olisi metsä joka olisi meri
makaisi liikkumattomana
haluaisi pois huoneesta haluaisi pois taloista vihdoin pois taloista

minun on
ikävä
niin kovin
ikävä puita
mielikuvitukseni puita, vain
ei muuta

" Unet tungeksivat minussa.
Unet avaavat portteja minuun
Maisema on noussut vastaani,
maisema on lähettänyt piinansa minuun, ---"
- Marja-Liisa Vartio, Nainen ja maisema -