konkretiaa!

sataa lunta niin kuin talvella
yksitellen
hitaasti

minä puhun aina säästä

mutta minuun vaikuttaa niin
ei se ole yhdentekevää

voisin syödä kilon porkkanoita. kuorin niitä uusi uusi vielä monta
mistä ne kaikki mustelmat hanne mistä
ei tarvita ovenkarmeja, onhan meillä kaapit
ei kaappeja on seinät ei seiniä aina on lattia pöytä tuoli mikä tahansa puu

tein itselleni myös dippikastiketta. siitä tuli hyvä ja minä voin syödä syödä syödä

käytännönasiat vaikuttavat minuun

vaikka olen muka epäkäytännöllinen.

no ehkä juuri siksi.

mutta minä puhun vain dippikastikkeesta porkkanoista ja lumisateesta
ja sitten joskus en osannut muka kertoa mitä minulle kuuluu
arkisista asioista että mitä olen tehnyt ketä nähnyt mitä syönyt mitä puhunut millaiset vaatteet

ja minä puhun dippikastikkeesta porkkanoista ja lumisateesta.

ja olen nyt syönyt yli puoli purkillista kermaviiliä ja yli puolikiloa porkkanoita.

juuri tätähän minun piti
ja juuri tästä kirjoittaa

mutta elokuva loppui kesken
vaikka se oli jo ihan loppu eivätkä lämmitysmiehet ole käyneet

ja kaikki nämä ovat niin konkreettisia asioita että en oikein ymmärrä miksi niitä on niin vaikea kirjoittaa tekstiin?
liikun vain unissa ja tosissa ja niiden välillä ja mikä on olemassa ja mikä on totta ja onko vettä ja nämä kivet ja nämä rajat ja plaah
missä ovat porkkanat dippikastike ja lumihiutaleet?

ne ovat täällä. kiusaamassa minua niin että onhan minun pakko aina välillä
sellaista mikä ei ole yhtään sama kuin tämä
missä ei tartte odottaa huoltomiehiä koko päivää tai taistella unta vastaan ettei nukahda kun on päivä ja miettiä pakastaako makaroonilaatikko vai säilyykö se kolme päivää jääkaapissa ja ottaako vielä yhden porkkanan vai tekeekö leipää ja olisiko viisaampi kirjoittaa vaikka laskun kääntöpuolelle vaikka nekin on täynnä ja pitäisikö lakata
äiti oli lakannut jonkun kaapin
se kunnostaa

ja unessa ne oli sijoittaneet rahaa johonkin eikä ne kertoneet minulle, koko muu perhe tiesi ja minä en koska minä olin muutenkin vihainen kun he olivat laittaneet yli yksitoistatuhatta euroa järjestämiinsä juhliin ja sanoin että he ovat liian kilttejä että varmasti maksoivat enemmän kuin kukaan toinen ja että minun tätini käyttää heitä vaan hyväkseen ja minä huusin ja minä sanoin että jätän autokoulunkin käymättä kun eihän heillä voi enää olla rahaa ja että sijoitus se vasta huono on että sitten te vasta menetetätte kaiken

sormet niin jäässä että voisi lämmitellä toisen iholla
voisi vaan maata maata maata
miten toinen ihminen voi olla niin kaunis?
ja sitten
ei sitä näe omaakaan kuvaansa silloin
ei välitä ollenkaan vaikka ei olisi käynyt suihkussa päiviin vaikka ei
näyttäisi kauhealta jos katsoisi peiliin mutta ei sitä katso ei silloin ja jos ohimennen niin ei huomaa näkee vain mitä toinen että on riittävä että on riittävä niin ettei edes ajattele
ei tule edes mieleen epäille ei edes mieleen että voisi kiinnittää huomiota että on toisia jotka ovat
siinä sitä vain on kiinni toisessa lämmittelee sormia laittaa silmät kiinni ja voisi nukahtaa

sormet niin jäässä
ei ihoa jossa lämmitellä sormet niin jäässä menisi nukkumaan vaan ja heräisi sitten puolen yön aikaan kylmään kylmään ei menisi ulos ei todellakaan ei edes katsomaan ikkunasta niin kylmää hohkaa
piru vieköön jos ne miekkoset ei tule huomennakaan
minähän kuolen tänne

nämä käytännön asiat
konkreettiset asiat
porkkanat dippik

en tiedä miltä ulkona enää näyttää
kun siellä on jo pimeää ja verhot niin puoliksi edessä etten

ikävä

taas kylmä aamu

kello puoli kahdeksan vain kolmessa asunnossa tästä talosta paloi valo
vain kolme oli hereillä ja minä
tai sitten jo olivat lähteneet töihin
ja vain ne jotka olivat jäljellä olivat ne vanhat

näin paljon unia niin paljon
mutta ne tavallaan liittyivät kaikki yhteen
oli kanoja ja kissa ja rikollisia ja auto ja rahaa ja sijoituksia ja katettu pöytä
ystäviä niitä joita ei ole nähnyt vuoteen ainakaan ja ehkä jo unohtanut ei ainakaan tiedä mitä nyt

kylmä.
huoltomies lupasi tulla käymään tänään.
väsyttää. nytkö minun pitäisi odottaa täällä koko päivä?
yksi kaksi yleisavaimilla sisään.
terve ja pistetään sitten pikkuhousut merkiksi että ollaan käyty hah hah haa

aamu tulee taas valoisammaksi
aamun valo, kylmä valo kun ei paista

minä tajusin että olisi ihan kauheaa huomata tajuta ymmärtää
ettei osaakaan yhtään kirjoittaa
kun mietin kun minulle taas tuli sellainen olo draamakurssilla vähän varsinkin ensimmäisenä päivänä että niin enhän minä osaa en minä osaa sillä tavalla minä vain kirjoitan mutta mitä minäkin muka mietin ja ajattelen ja plaah ja enhän minä enhän edes tiedä mitä aion kirjoittaa mistä tämä kertoo ja
mutta kuitenkin
minulla on sellainen pieni tunne jotenkin vain sellainen sisällä sellainen tullut alkanut uskoa vähän että kyllä minä ehkä vähän kuitenkin että eniten jutuista se on minun juttu että ehkä muidenkin ehkä muiden vielä enemmän mutta myös minun
ja ajatus siitä että entä jos ei olekaan jos
olen niin kuin jossain idols kisassa ne ihan kammottavan huonot
miten ne ovat kehdanneet mennä sitä aina kysyy ihmettelevät kaupassa päivittelevät
ja entä jos minäkin
minä vain kuvittelen
kukaan ei ole koskaan kehdannut sanoa että hei kuule miettisit vähän sinun ei ehkä kannattaisi
ja niin subjektiviista kuitenkin
olisiko sitten enää mitään?

ja nyt minä kuitenkin syön aamiaisen
ja ehkä nukun lisää
ennen kuin huoltomies ehkä tulee. vähän. ihan pikkuisen.
oi. olen niin väsynyt. niin väsynyt
ja ulkona oli kylmä
peiton ulkopuolella oli kylmä

päivä jolloin voisi vain kääriytyä

voisi olla ehkä

odotan kyllä sellaista päivää.

kylmä kylmä
aloittaa aina

myyteistä
tahtoisin ostata kirjoittaa niin kuin Christa Wolf
tahtoisin osata siirtää

ymmärrys ja tajuaminen on eri
kun se että saa rakenteeksi
osaa sanoa oikeassa järjestyksessä osaa pistää sinne yhden kirjaimen ja loppuun pisteen
näkeminen ei ole niin vaikeaa mutta sanoa ääneen

ei ääntä tänään

vain halu
kirjoittaa
ja aika

unet olivat viime yönä oudon eroottisia
yhdessä katselin yhtä ystävääni ja kuinka hän
ei ollut ollenkaan oma itsensä ja hänellä oli kumppaninsa siinä vieressä
mutta silti joku toinen joka häntä riisui
ja he nauroivat niin kovasti niin kovasti ja
minä katsoin

ja veljeni ystävä
minä en ole ihastunut häneen minä sanoin kun kaikki olivat sitä mieltä
talossa jossa olimme
sanoin että ehkä joskus ala-asteella
olisin voinut
mutta se ystävä oli minuun
ja yritti
halusi

ja viimeisessä ennen kuin heräsin minä olin menossa esittämään lasta
toisille
he halusivat lasta
ja minä olisin ollut
tulin omaan lastenhuoneeseeni ja siellä olikin
ystäviäni jotka olivat vääristyneet
ja he nauroivat nauroivat
ja minut painettiin seinää vasten
ja laulettiin charlie charlie baby
(se oli laulu en tiedä ei kai sellaista ole oikeasti olemassa)
ja he alkoivat

kylmä kylmä
aloitan aina

missä unissa isoäidit ovat?

ehkä uni
syö monta kakkua koska mummi on leiponut ne ovat niin hyviä niin täynnä mutta syö
suklaakakkua kermakakkua kakkua kakkua kaikkia kakkuja aina uuden palan

syö leipää monta leipää niin kova kiire niin kova nälkä pitää hakea verokortti pitää juosta palautekeskusteluun pitää äkkiä hyvää leipää hyvää oikein hyvää leipää ottaa lisää

säästää iltapalaksi tekee lämpimiä leipiä omista sämpylöistä niitä on vielä kuusi jäljellä leipoi viime sunnuntaina nam ottaa yhden pussista se on homeessa ottaa toisen homeessa ne ovat kaikki homeessa söi niitä muutama tunti sitten kun oli kova kiire kun oli kova nälkä kun piti juosta

jättää pussin pöydälle ja sanoo monta kertaa puhelimeen että leivät ovat homeessa ja että tarvitsen sinua
nauravat että syömään vain

mutta kun ei mikään ehdi homehtua silloin kun on kaksi
kaikkea pitää ostaa koko ajan lisää mutta ei heitetä pois
nyt minulla on pilaantunutta maitoa ja pilaantunutta kermaa ja homeisia leipiä ja homeista juustoa ja nahistuneita perunoita ja pian homehtuvaa mehua ja pilaantuvaa karviaishilloa ja

en saa syötyä mitään kun olen yksin en
se on kummallista
koska kyllä minä syön kuitenkin
mutta jotenkin vain käy niin ettei mikään kulu
sillä tavalla

ja sitten menee pilalle ja pitää heittää pois. enkä ole käynyt edes koko viikkona kaupassa. paitsi reilun kaupan appelsiinit. nekin varmaan menevät mädiksi kohta.

kylmä kylmä.
huomenna asioille on tehtävä jotain.

ääni

katuja
joista lumi on sulanut ja jää
hiekkaa päällä ja autot eivät edelleenkään väistä jalankulkijoita
pitää juosta tien yli pitää juosta suojatiellä ja olla liukastumatta jalkakäytävällä
mutta valot
kaupungin valot
ja harjulta näkee ne kaikki
mutta hiljaisuus
ei sitä tule
siinä
ei kävelemään tielle
ei kannata ei hiljaisuutta

ääneni on käytetty
puhunut niin paljon että olisi hiljaa istumisen aika
ja silti kauhea tarve koko ajan kaikki
nyt ympärille

mutta sitten voisikin maata hiljaa jos olisi ikkunasta näköala veteen
voisi asettua ikkunalaudalle makaamaan ja katsoa kun aallot

jossain oli jäätynyt järveä
eilen
oli jäätynyt lätäköitä ja pieniä
puro vai joki
ruttuvaarikin mietti sitä
muistaakseni
mutta ruttuvaarillakin oli huono muisti

minä sain tänään löytötavaroista kangaskassini ja sen sisällön
jonka eilen unohdin

ja työn! vihdoinkin minun työkokemuksellani ja hakemuksillani
postiin
mutta olen iloinen. joulukortteja.

ja mitä sitä sanoisi

angsti2

huolimaton
ja liian kiltti
epäkäytännöllinen liian varovainen

unohdin metsämateriaalia kangaskassillisen bussiin.
ei mitään kovin tärkeää mutta kuitenkin. niin hyvin olen aina valmistautunut niin huolellisesti. olen varmasti tervetullut kaikkialle aina uudestaan
tiputtelen pipoja ja hanskoja pitkin käytäviä ja jätän dioja projektoriin

niin

päätä särkee taas niin etten jaksa selittää
kuinka minun tapani on hymyillä ja nyökytellä ja sanoa niin
luetteko te sitten kirjoja
kyllä
ja analysoitte sitten niitä
kyllä vain juu kyllä niinkin juu
oletko lukenut da vinchi koodin
kyllä...
sehän on oikein erikoinen kirja
niin
herättänyt hirmuisesti keskustelua maailmalla
niin
mielenkiintoinen tapaus kyllä täytyy sanoa
niin

ja sitten minä kysyn mitä asioita te olette käsitelleet viimeksi tunnilla

tai kun vieras nainen jonka pöytään menen istumaan koska oppilaat tulevat kohta
minä sanon
ja kerron kertovani täällä metsistä
kun nainen ei voi sanoa että näytän itse oppilaalta hänen täytyy kysyä olenko tutustumassa vai olenko joku harjoittelija
ja nainen alkaa puhua venäjän metsistä kuinka niitä pitäisi kaataa enemmän miksi niin suuret tullit
en minä tiedä siitä asiasta mitään mutta tuntuu että olisin eri mieltä
ja alkaa puhua jostain sellutehtaasta jossain ehkä argentiinassa enkä ole ihan varma mitä mieltä hän on
ja minä vain sanon niin

ja nyt
minä avaudun jollekin viralliselle ammanuenssille tai vastaavalle jonka pitäisi kertoa meille opiskelijoille jos on jotain epäselvää
että olen ihan pihalla ja tyhmä ja että mitä minun pitäisi tehdä kun
ja että voinko enää opiskella
niin hän laittaa minulle viestiksi yhden lauseen
katso tutkintovaatimukset ja ohje hakemukseen osoitteesta
ja linkki niiden nettisivulle
kuinka ihanan lämmintä ja avuliasta kuinka tervetulleeksi tunnenkaan oloni sinne tiedekuntaan voi
ja kuinka se helpottikaan
en minä sentään niin tyhmä ole ettenkö olisi osannut mennä jo aiemmin sinne nettisivulle
kyllä minä sieltä ne viralliset lauseet olin lukenut

kaikesta luonnontieteiden kehumisesta huolimatta alan sittenkin tajuta
että meidän
ehkä hiukan myöhästelevä ja boheemi ja niin ja näin oleva laitoksemme
ajattelee meitä opiskelijoita kuitenkin huomattavasti enemmän kuin
ne täsmälliset ja ahkerat kovien tieteiden asiantuntijat
toki sielläkin on erikoistapauksia, ja minä todellakin uskon tällä hetkellä että he ovat erikoistapauksia
kuten selkärangattomien opettajani. hän oli aivan uskomaton. sellaisia pitäisi olla.
mutta ei. kaikki eivät jaksa paskaakaan välittää kenestäkään toisesta. ja miksi pitäisi.
onhan se ihan helppoa sanoa että nopeat syövät hitaat eivät vahvat selviytyvät heikot eivät pärjää omillasi sillä tavalla opit mitä sinä kysyt tyhmiä ota selvää itse haista paska

olen siis onnellinen paitsi ystävistäni jotka jatkuvasti jakasavat olla läsnä ja ovat niin kauniita
ja tietysti pojasta joka myös ja niin paljon miten kestääkään minua eivät ystävät edes joudu kestämään niin paljon koska heille en ole koskaan samalla tavalla ilkeä ja inhottava
mutta nyt olen onnellinen myös opettajistani ammanuensseista ja professoreista

pidän heistä. vaikka kirjallisuudessa ei muuta hyvää olisikaan niin ainakin meillä on mahdottoman hyviä tyyppejä siellä.
missä muualla professori voi tulla avaamaan kirjaston oven vaikka kirjasto on jo kiinni ja kutsua opiskelijaa kullaksi ja päästää sisään
missä muualla opettajat ja professorit kyselevät jatkuvasti oppilailta mitä he haluaisivat millaisia kursseja ja vielä järjestävät niitä!
minusta tuntuu että meillä ollaan kiinnostuneita
ihan oikeasti kiinnostuneita
meistä opiskelijoista ja siitä mitä ajattelemme.
tenteissä esseissä ja päiväkirjoissakin tärkeintä tuntuu olevan meidän omat ajatuksemme
meidän omat
se että meillä on jokin näkemys
miten me tulkitsemme
ja uskomatonta
että professori kiittää MEITÄ kurssin jälkeen, monta kertaa

niin.

angstaan vain koska minä olen saanut niin paljon pääni täyteen välinpitämättömiä ihmisiä. tai yksikin riittää.
ymmärrän kiireen ja kiireen ja aikataulun ja resurssit
mutta silti

jos psykologian kvalitatiivisia menetelmiä opetetaan ilman vuorovaikutusta joidenkin vuosia sitten nauhoitetun videon avulla
ja kun siinä keskeisessä asemassa juuri olisi vuorovaikutus
ja tentti on monivalintatentti
eikä henkilö jonka tehtävänä on vastata opiskelijoiden kysymyksiin koe tehtäväkseen vastata kysymyksiin
niin minusta kyseessä on jo paljon muutakin kuin vain kiire ja resurssit

joskus voi pysähtyä ja kysyä mitä kuuluu vaikka kahvitaukoa ei jäisikään kuin se kymmenen minuuttia

minusta ei tule opettajaa
koska en osaa selittää asioita hyvin
en niin että niitä ymmärtäisi joku toinen
olen niin huolimaton ja polveileva ja sellainen niin niin hidas
mutta jos minusta tulisi
tahtosiin todellakin ja yrittäisin kaikkeni
jotta ottaisin mahdollisimman paljon oppilaat ja opiskelijat huomioon. heitä vartenhan minä olisin.

nyt minusta vaan tuntuu siltä että lopetan ekologian opiskelun ja teen hitto soikoon vaikka pelkkiä kirjatenttejä koko kevään.
jostain uudesta aineesta. jostain sellaisesta jota saan opiskella. hitto soikoon tätä tiedemaailmaa.

kaikki on niin pirun keskittynyttä ja eriytynyttä ja erikoistunutta. humanistit täällä ja luonnontieteilijät tuolla. välissä yhteiskuntatieteilijät. ammattikorkeat tuolla. taidekorkeat siellä.
miksi erilaisia aloja ja asioita ei voisi yhdistää?
kaikkihan kuuluu yhteen ja emmekö me kaikki tahdo saada jotakin maailmastamme selville, eikö meitä kaikkia kiinnosta jollain tavalla se mitä täällä on ja millaista ja miksi ja miten
eivät ne ole niin erillään toisistaan. on vain erilainen näkökulma. katsotaan vain vähän eri puolelta.
eikö se ole huolestuttavaa että asioita aletaan yhä enemmän katsoa vain yhdeltä kantilta. kaikki katsovat joltain puolelta ja eivät kommunikoi keskenään, kaikki näkevät vain yhden puolen mutta kukaan ei näe koko kokonaisuutta
olen niin naiivi ja kunnianhimoinen että minä oikeasti tahtoisin mahdollisimman paljon
nähdä ja tietää
mutta aina pitää valita
puoli
kaikessa
pirun mustavalkoinen yhteiskuntalänsimaamaailmakeskipisterakenne

huokaus

eikä sitä voi muuttaa
nyt

ystävät

olen tajunnut
(taas kerran) että minulla on toden totta ystäviä.
niin.
niinpä niin.
sen ehkä huomaa aina parhaiten silloin kun on paha mieli tai ikävää sattuu
ja tietysti myös silloin kun oikein kivaa sattuu.

mutta minulla siis on.

joskus on vain ihana jutella pitkään. kaikesta. meille tärkeistä asioista.

luen edelleen märtta tikkasta. yötäpäivää. ja se on oikeastaan sittenkin ihan hyvä. tai on. en ole ihan varma onko se kirjoitettu kuinka ensimmäiseksi, mutta ainakin ennen niitä muita jotka käsittelevät naisen paikkaa perheessä ja tätä kahden kirjailijan ristiriitaa perheen sisällä. omaa elämäänsä. ehkä. aika paljon. siinä on kaikki naistutkimuksen perusasiat. naurattaa. mutta siinä vain on, juuri kaikki äitikansalaisuudesta ja kaikesta.
ja siinä päähenkilö Fredrika miettii juuri sitä kuinka olisi tärkeää se että voisi jutella ystäviensä kanssa, saisi jutella heille tärkeistä asioista.
niin. millähän tavalla perhe muuttaa minunkin ystävyyssuhteitani. meidän kaikkien. sitten kun kaikilla on perhettä tai joillain on. varmasti muuttaa.

" on olemassa asioita joita ajattelen vain itsekseni enkä päästä sille alueelle ketään muuta, siinä on kai syytä mustasukkaisuuteen, siinä mitä ajattelee ja tuntee, se on huomattavasti tärkeämpää kuin se mitä tekee"
- Märta Tikkanen, Yötäpäivää s-26 -

" jotain rooliahan me kaikki esitämme alinomaa
ja se minua inhottaa
mutta silti siihen jotenkin liukuu mukaan, vaikka päätänkin ettei koskaan enää, ja siinä minä sitten kuitenkin seison eteisessä ja olen aurinkoinen"
- Märta Tikkanen, Yötäpäivää s.109 -

Ja nyt minä lähden pitämään jälleen metsätuntia ja sitten menen raamattukurssille ja lähden Laukaalle pitämään tunteja ja illalla
ehkä voisin tänään yrittää mennä jonnekin liikuntaan, kun on se ilmainen viikko ja kun niskat ovat ihan täysin jumissa.

aurinko noussut ja taivas keltaa
katoilla vain vähän lunta, ei jäisi enää jälkiä
maa sula, ei sada vettä
kaunis päivä tulossa, minä sanon, kovin kaunis
ja viime yönä yksi tyttö muutti alapuoleltani pois, kun hänellä on kissat.

minä rupean pakkaseksi. ihan pieneksi ehkä. mutta en palele. hymyilen vaan ja teen tähtikuvioita tyttöjen hiuksiin. jäätyvät latvoista ja pudottavat pisaroita poikien päälle jos he yrittävät
ja hehän
sitten minä nauran
ja taivaasta tulee kirkas kirkas
ja askeleet narskuvat kivet kulkevat jään päältä pois ja vesilätäköissä on peilipinta
luistellaan, minä sanon
kierretään järvi minä sanon.
kierretään vaan ja
jäätynyttä koko kaupunki niin että tulee metsä (jota minä romantisoin)

surku

en päässyt läpi inssistä.
otin sen aika rauhallisesti. aluksi.
kuuntelin mitä se inssi sanoi ja ei se oikein sanonut mitään. yritin kysyä että missä minä tein sitten oikeastaan sen virheen. sen suuren.
en tiedä. tiedän vain että tein niitä. pieniä ehkä mutta siellä täällä kuitenkin. ei mitään kauhean suurta mutta kuitenkin. jo heti ensin kun lähdettiin siitä katsastuskonttorilta. se meni ihan päin persettä. autoja vaan tuli ja tuli ja tuli ja minä en uskaltanut mennä mihinkään väliin ja lumikinos oli edessä enkä nähnyt tuleeko sieltä vai ei ja aina kun olin valmiin lähtöön sieltä vielä tulikin. niin. siinä se sitten oli. mutta kaikenkaikkiaan minusta ajoin ihan hyvin. ihan hyvin oikeastaan. sillä tavalla että tiedän pärjääväni. en minä kenenkään päälle herran jumala ollut ajamassa. sitähän se oli. ja vähän ylinopeutta. niin. kun minulle on motkotettu että ajan liian hiljaa ja varovasti. niin. niin sitten ajoinkin liian kovaa. pahus.
mutta ei se oikeastaan
ainut vain se että joudun vielä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kaikki taas. ja minua ei huvita. ettei saa epäonnistua ja jättää ja unohtaa vaan on kohdattava ne virhepaikat ja on kohdattava
oma huonous uudestaan niin kauan kunnes riittää

en ajanut takaisin. ja matkalla minua alkoi itkettää. yritin olla itkemättä. ja ajattelin että miksi toiset eivät ikinä itke, ne eivät ikinä vaan itke ja minä en voi koskaan olla itkemättä
sitten se opettaja varmasti huomasi että olin allapäin ja kysyi no, harmittaako
minä aloin itkeä, mitä muuta siinä voi. miten se ei muka voinut tajuta ettei sellaista kysytä. eikö se nyt ole muutenkin selvää. sitten se yritti lohduttaa tyhmillä jutuillaan ja käytiin läpi niitä virheitä, mutta kun enhän minä oikein tiennyt ja muistanut missä niitä oli ollut
ja sitten se sanoi
juuri ennen kun tultiin takaisin keskustaan
että no, yleensä ne joille tämä on vaikeaa, niin ne on tosi hyviä jossain muussa, että niillä on joku toinen vahvuus
mikä sinulla on
ja minä aloin taas itkeä
koska juuri sillä hetkellä minä en todellakaan voinut ajatella mitään toisia vahvuuksia
ei minulla hyvänen aika ole
ei lohduta,
kunpa olisikin
kunpa edes olisikin

ja minä itkin koko matkan kotiin ja yritin pestä kasvoja jotta en näyttäisi itkuiselta siellä oppitunnilla. minähän olin menossa kertomaan metsistä. parikymmentäminuuttiaaikaa.
ja aina minä aloin itkeä uudestaan. vaikka kuinka yritin.
miten minä saatoin. ei se olisi ollut niin vaikeaa. en minä jaksa.
ja sitten pääsin kouluun
ja pidin tunnin ja oppilaat oli kivoja
yksi tyttö oli tosi älykäs, se sanoi että pitäisi muuttaa meidän yhteiskuntarakenteita pois tästä kulutusyhteiskunnasta
ja minä hämmennyin
hämmennyin niin että melkein aloin ihailla tyttöä
ja tyttö sanoi minulle tunnin jälkeen hyvin tomerasti ja alaspäin katsoen
sinä vähän romantisoit noita aarniometsiä
minä kysyin millä tavalla ja jäikö sinulle jotenkin paha mieli nyt
ja hän vain naurahti ja sanoi unohda ja käveli pois

sataa lunta. alkoi.
tai vähän niin kuin räntää. sellaista väli.

tänään käsitellään tarkovskin peili. en saisi itkeä siellä ehkä.

minä olen toisinaan ehkä liian herkkä tähän maailmaan. olen vain. olisin mieluiten ja onnellisin vain jossain metsässä jossa olisi pieni mökki ja voisin katsella mökin ikkunasta järvelle.

tekisi mieli kiivetä katolle, kävellä niin että lumeen jää jälki

ja tässä maailmassa ei ole edes tilaa tai aikaa jotta voisi itkeä
koko ajan pitää mennä ja tehdä ja olla
kaikkialla ihmisiä ei mitään paikkaa paitsi koti muuta sielläkin ohuet seinät

ja eihän tämä maailmaa kaada. ei se tähän kaadu. ei todellakaan. mutta aina sitä kuitenkin ottaa kaikki tällaisetkin niin vakavasti. ehkä se kertoo myös itseluottamuksesta. niin heikko ettei kestä epäonnistumisia. yhtään. missään.

ja minä kirjoitin eilen itselleni että
ehkä minun pitäisikin epäonnistua. vain sen takia että tajuaisin ettei se ole niin vakavaa. että oppisin pikkuisen kestämään niitä.

no tänään olen ainakin vähän oppinut. tai toivottavasti opin.
enkä pääse edes yhdelle ekologian kurssille. tuli posti että siellä on niin paljon osallistujia että ei olla osattu varautua että muistattehan että pitää olla bilsan perusopinnot tehty ja sivuaineoikeus. plaah. eihän minulla tietenkään ole mitään sellaista. en ole edes tajunnu että pitäisi olla, ei ole ennenkään.

voisin nukkua koko päivän ja olla karhu ja siili ja kaikki eläimet siitä tyynystä joka minulla oli joskus lapsena.
hah haa hah haa
kun naurattaa

angsti

Näyttää siltä kuin lippu olisi puolitangossa
mutta nythän on ruotsalisuuden päivä. ei kai se ole surullista.

satoi lunta niin ettei tarvinnut näyttää kuinka oli paha mieli.
saattoi katsoa ylös taivalle joka oli valkoinen ja kasvot
ravistella takista lumihiutaleita
katsoa maata ja askeleita edellisen jälkiä jotka jäivät pikkuhiljaa lumen alle
saattoi itkeä niin ettei kukaan kääntänyt katsettaan pois

kaalilaatikko on uunissa.

aion syödä suklaakakkua jälkiruoaksi. huomenna kaiken lopun kun kuitenkin itken vaikka ei ole aikaa vaan menen heti jälkeenpäin puhumaan metsistä.

entä sitten. voisi ajatella.
entäs sitten jos epäonnistuu jos tuntee itsensä surkimukseksi
jos lumi sekoittaa kaiken ajatuksen jos ei osaakaan olla huolellinen
edes silloin kun juuri pitäisi
edes yhtä kertaa
entä sitten jos on huono huono huono

kaksi lippua.
ihan kuin puolitangossa.

lumi muuttuu rännäksi ja räntä vedeksi vesi jääksi
ja kyyneleet voi jäädä ripsiin
tai hiukset tulee koppuraisiksi

entä sitten jos sittenkin sanoo ettei osaa
jos sittenkin käpertyy keräksi
jos menee siiliksi vaikka
jos sanat saavat merkityksen sillä lailla
ettei sano mitään

minulle kaikki kokeet
kaikki testaaminen ja se että minut pistetään arvosteluasteikolle
numero yksi kaksi kolme
hyväksytty hylätty
osaat et osaa
virhe virhe
ovat kammottavia
en pysty tekemään mitään
lamaannun ja pelkään ja tulen hysteeriseksi
vain siitä tiedosta että minun pitäisi tietää
että pitäisi osata
vain siitä että toinen sanoo ettet ehkä
vain siitä että joku joka tietää minua paremmin joka on jo näyttänyt että osaa voi nyt arvioida minut

en tahtoisi koskaan mihinkään
en tahtoisi koskaan mitään
en niin mitään

tahtoisin kadota. kuinka yksinkertaista.
kuinka yksinkertaista jos voisi mennä piiloon. pois

olisin niin onnellinen. olisin niin onnellinen jos jonain päivänä minua ei enää olisi.
ei olisi mitään yrittämistä. ei mitään yritettävää. mitään osattavaa. mitään pakkoa. mitään.

ja miksi onnistuminen saa minut niin onnelliseksi
kuitenkin elän niistä arvosteluista niistä arvioinneista
sitten kun joku sanoo hyvä
erinomaista
kyllä sinussa on ainesta
poikkeuksellinen
pystyt siihen
lahjakas taitava kaunis mielenkiintoinen innovatiivinen sinulla on mielikuvitusta sinusta tulee
sitten minä nauran ja pompin ja nauran ja laulan ja nauran ja halaan ja nauran ja juoksen ja olen niin onnellinen
miksi en ole onnellinen silloin
kun kaikki ovat hiljaa ja katsovat toisaalle
miksi en voi olla onnellinen vain siitä että me kaikki olemme
että minulla on tässä kädet että minä voin sanoa minä voin kirjoittaa että

miksi aina pitää suoritua erinomaisesti jotta voi tuntea olonsa hyväksi.
niin
minulle se on ongelma
en kestä sitä että olen keskiverto tai keskiarvo tai alle
en kestä sitä että en ole Jeesus
Mozart
mitään niistä ketään niistä

jänishousu sikapossu liian pieni liian pieni ja liian suuri epäkäytännöllinen huolimaton rönttöpekka ruma ruma ruma

mutta ei sillä ole lopulta väliä
äh
täällä minä voin itkeä ja sääliä itseni koko loppuikäni. se ei muuta mitään. ei mitään.

se ehkä muuttaisi. että marssisin huomenna autokouluun onnellisin mielin enkä koko ajan hokisi pääni sisällä että en onnistu että olen huono että olen huolimaton että tämä on kamalaa
vaan suhtautuisin asioihin kuten muut
ne jotka aina ovat rentoja ja kauniita ja nauravat ja onnistuvat
jos ajattelisin että minäkin
jos söisin kaalialaatikkoani hymyillen ja ottaisin jälkiruoaksi suklaakakkua ja niistäisin nenän ja kirjoittaisin mummille kirjeen ja kävelisin lumisateessa ja olisin onnellinen koska on lunta
vähät välittäisin muusta maailmasta
päiviä ne vain ovat
arvioita ne vain ovat
mitä niistä
on paljon muutakin

mutta minä voin ajatella niin nyt kun kirjoitan. voin kirjoittaa niin.
mutta sitten kuitenkin
niin

joskus talvi

huolimattomuuteni alkaa käydä rasittavaksi
unohdin perjantaina opetusdiat kuokkalan yläasteelle
ja nyt minun pitäisi keksiä jotenkin keino hakea ne sieltä
yritän ehdottaa jos toiseksi viimeisellä ajotunnillani tänään voisimme koukata kuokkalan kautta
minua niin nolottaa
miten voin olla niin huolimaton
minkäs teet

koti täynnä pyykkejä
ikkunat meni huuruun eilen
sänky on houkutteleva
mutta minä sinnittelen
sinnittelen niin etten aio mennä nukkumaan
minä aion luututa ja tiskata ja pyyhkiä pöydän ehkä järjestää pöydän
mutta en mene sänkyyn lukemaan kirjaa en aio mennä (vaikka tiedän koko ajan meneväni, on liian aikaista nousta kun ei ole nukkunut yöllä)

minä olen alkanut nähdä unia arjesta yhä enemmän ja enemmän
tai sellaista
esimerkiksi ne lämmönsäätöunet
ja nyt toissayönä näin unta että otin kolme päänsärkylääkettä, yhden extran ja kaksi tavallista.
minulla on siis särkenyt nyt päätä putkeen muutamia päiviä
voin sanoa ettei se ole mukavaa
pitää ottaa oikeasti kolme kertaa päivässä lääkettä, vähintään kaksi kertaa, että pystyy kävelemään ja pystyy edes tekemään jotain
aion varata lääkärin tällä viikolla
se minun on tehtävä

ja tästä viikosta ei tule mukava
ei sitten millään
huomenna on ihana aloittaa päivä ajotunnilla ja sen jälkeen inssillä
minä pelkään sitä
pelkään ihan kauhean paljon ja tahtoisin olla pelkäämättä
toivoisin ettei tule tällainen kuristava tunne vatsaan ja kurkkuun
jännittää niin että aina kun alan ajatella sitä tulee paniikkiolo
ja kun yritän ajatella että no, mitkä ne ovat ne ongelmakohtani, että yritän keskittyä niihin, mutta kun en oikein ole varma, tuntuu että olen vain epävarma, että se on ongelmani, mutta jos en ole epävarma, minusta tulee huolimaton

voi ja minä tällä hetkellä vain vihaan niin paljon huolimattomuuttani että voisin kuolla pelkästään sen takia että olen huolimaton

miten joku voi olla näin?

ulkona alkaa jo valo
huomennakaan ei siis ehkä ole pimeää tähän aikaan
tähän aikaan minä ajan
entä jos en löydä oikeaa kaistaa ajan ihan väärällä ja käännyn ihan väärälle ja peruutan toisen auton päälle ja kaikki menee niin pilalle että alan itkeä ja itken.

huomenna kaikki on ohi. tai osittain. vähäksi aikaa ainakin. ainakin ensimmäinen kerta.
minun pitää vain rauhoittua.

oksennan.

ihana oli puistossa kävellä. puut olivat niin jäätä. valkoiset puut. jäiset puut. lumiset puut. ja muutama keltainen vielä, jotka vain katuvaloissa näyttivät keltaisuuttaan. niin kaunista että olisin tahtonut pysähtyä suutelemaan puistoon. olisin tahtonut. mutta meillä oli kiire koska nukuimme pommiin.
jos ei kuuntele herätystä vaan painaa sen pois on niin uskomattoman helppoa nukahtaa uudestaan. mikään hälyytyskello ei kyllä enää toimi sitten. minuun. sisäinen kelloni lakkaa liikkumasta jos ehdin nukahtaa.

ihmisiä alkaa tunnistaa. sellaisia jotka käyttävät aamulla koiraansa ulkona ja sellaisia joilla on samanlainen paita samana päivänä vuodesta.

aamuglögiä. joimme. se oli kuumaa mutta piti juoda äkkiä. suklaakakku unohtui pöytään. sitä piti antaa evääksi. piti ottaa evääksi.

valokuvat putoavat seinältä. niitä on kaikkialla. pikkuhiljaa kolme kulmaa irti ja sitten viimeinen. kuiva ja pakkanen. aina silloin aina kun on kylmä viime talvenakin ne putoavat. ehkä niillekin tulee syksy. kuin lehdet.

väsynyt vartalo.
päätä ei särje jos ottaa tarpeeksi lääkettä. tarpeeksi nopeasti. niin.
vatsaan sattuu. kylmät jalat. kylmät jalat ja tahtoisi takaisin nukkumaan.
uni

unessa torakoita. suuressa talossa. etsin taloja. etsin koteja.
rakennuksia
niin kuin peilissä kävellään läpi huoneiden

peili
se on uskomattoman hieno elokuva. ehdottomasti yksi parhaista. tarkovskin peili siis. ja mitä siitäkin voi kirjoittaa. ei sanat ole siitä mitään kun pitäisi nähdä kuvat.

miksi kaikki pitää aina selittää? eikö riitä että näkee eikö riitä että tuntee, ei niitä voi selittää, ne menettävät niin paljon merkitystään ne menettävät omansa, häviää.
paljon paljon.

ulkona oli hyvä kävellä.
ei tuullut. oli tyyntä ja vielä hämärää. olisi tehnyt mieli kävellä koko aamu.
kun kävelee ei voi nukahtaa.
onneksi täällä ei ole mitenkään lämpimämpää. onneksi lämmitys ei toimi.
muuten minä olisin jo

eikä tässä ole mitään järkeä
kirjoitan vain kirjoitan kirjoitan jotta pysyisin hereillä
eikä sitä pitäisi tehdä tänne
pitäisi vaikka valkoiselle paperille

en nukahda

talvi ilta ja puut

minä en jaksaisi ajatella
niitä ajatuksia joita pitäisi juuri nyt
en jaksaisi miettiä kuinka hyvä minä olen ja mitä voisin paremmin
en jaksaisi mitä haluaisin tutkia mitä pitäisi tutkia ja kuinka kaiken laittaa paperille

tahtoisin ajatella metsää
tahtoisin tuntea että kuulun sinne

kun puhun metsistä
tänäänkin puhuin
huomenna monta tuntia
en puhu siitä mitä minä olen niissä en puhu siitä millainen tunne voi tulla kun katsoo alas kun on kaarnaa ja hyttynen menee korvaan

tiedän tytön joka (halusi baarista metsään) osaa kuvata puut juuri niin kuin minä haluaisin
ajattelen häntä juuri nyt
vahvasti

suljin jo verhot joten en näe taivasta
siellä on kuu pilvien takana, näkyy vain heikkona valona

tahtoisin kirjoittaa vartalooni
suuria kirjaimia ja niissä kaikissa olisi joku sana
jota ei ole olemassa

ja tahtoisin nähdä
kaikkien jäljet tuossa lumessa
kuka oli kävellyt lumihankeen syömään, istunut penkillä, joka täytyi ensin lakaista

lehdet ovat käpertyneet kasaan, ovat menneet pieniksi, yrittävät kaiken turhan ympäriltään kutistaa jotta kestäisivät tämän pakkasen paremmin

minä odotan
odotan odotan odotan

miltää tuntuu kävellä kun tulee pimeää ja kaikkialla palaa silti valo
voi nähdä eteensä voi nähdä että on tie että se jatkuu ja että voi kääntyä takaisin
samaa reittiä
toisten jäljet omat jäljet

ja sitten
polkua jota ei ole valaistu
koko kenkä jalka uppoaa ja sukkaan menee lunta
kaatua jäälle ja nauraa kun taivaalla näkyy tähtiä niin paljon enemmän kuin kaupungissa.
illalla ei voi enää ottaa valokuvia ellei ole jalustaa
nenä täytyy niistää lapaset kädessä ja kaulaliina kierittää kolme kertaa ympäri

minä tahdon sen tien joka on polku
vaikka ei tietäisi mitään
vaikka ei tietäisi yhtään mitään
ei näkisi
sama kun laittaa silmät kiinni ja silti voi olla turvassa

minun lumeni on tullut
minun, minä sanon.
talvi, minä sanon.
enkä tahtoisi asua meren rannalla.
tahdon tulen tähän huoneeseen, pienen valon, joka ei ota tilaa pimeydestä mutta tuo siihen omansa.
kohmeiset kädet pikkuhiljaa niin kuin puut
mutta eivät savua

ja voi maata liikkumatta kuunnella kuinka järvi alkaa jäätyä
siitä lähtee ääni, ihan oikeasti, lähtee!
kuunnella tuulta katossa, kuunnella seinissä ja kääriytyä kääriytyä

odotan odotan
vaikka talveni on jo tullut, vähän
siltä tuntuu, mutta se ei ehkä ole tullut vielä jäädäkseen

odotan ettei tarvitse aina paikassa jossa täytyy kuvitella
vaikka kuvittelisinhan minä missä tahansa kuitenkin

hyvä olla maailmassa joka on vielä metsää.

pakkasta

korvat jäätyneet
minä kuljin siltaa
puristin myssyä tiukemmin ja tiukemmin päätäni vasten
vastaantulevat tuijottivat
kun minulla oli elämää suurempi huivi

pieni poika kysyi tänään tulenko pitämään heille tunteja toistekin
ja muutama otti esitteen

he olivat mukava luokka ja opettaja hymyili.
vaikka yläasteella kahdeksannella he ovat vielä sellaisia. niin pieniä ja ajattelevat vain että koulukirjat ovat tarpeettomia ja akuankasta he eivät voisi luopua.

söin pakasteesta keiton

ja sain postissa tv-lupa maksu kehoituksen.
minua naurattaa. se on jo toinen sellainen tämän vuoden aikana. ja eihän minulla ole ikinä edes televisiota ollut enkä aio hankkiakaan, koskaan. olemme päättäneet poikani kanssa.

minun tekee mieli mennä peiton alle ja lukea märta tikkasta, jota aloitin viime yönä. se on aika huono. yötä päivää. tuntuu ettei siinä ole mitään uutta mitään muuta mitä toisissa kirjoissa ei jo olisi. mutta pidän hänen tavastaan jättää lauseet kesken mutta jotenkin minua ärsyttää käännös, pitäisi ehkä lukea ruotsiksi.

alkuperäiskieli.
siksi minä luen kotimaista kirjallisuutta.

odotan yllätystä.

yö ja tuuli

maat vihdoinkin niin valkoisena
että jalat uppoavat lumeen
täytyy astua monta askelta että pääsee eteenpäin

yöllä
minä käännyin tuulta vastaan ja se tempaisi hattuni tempoi takkiani ja tuiskutti naamalleni niin etten voinut nähdä olivatko ne auton valot

yöllä
tuuli tuli sisään kotiini ja paukutti ovea kiinni auki kiinni auki ja astiat helisivät kaapissa
en jaksanut nousta
niin kylmä minä kääriydyin peittoon ja kuuntelin myrskyä
näin kaksi kertaa unta että säädin lämmön kotiini.

suunnattoman väsynyt ja tänään ensimmäistä kertaa liikenteessä niin
että on lumi
ei enää merkkejä maassa

vielä eilen
minä kävelin uusia teitä kotiin ja oli ollut aurinko
asfaltit kuivuneet ja kivet sinkoilivat sillalta alas
nytkö se jo sulaa, minä ajattelin

mutta kun ilta sitä tuli taas
ja minä hytisin
sidoin myssyni nauhat kiinni ja nostin takin kaulukset ylös

mahdottoman vaikeat askeleet ja olisi tehnyt mieli heittää lunta

niin väsynyt että tekisi mieli mennä peittoon
mutta minä yritän
yritän olla hereillä ja olla nukkumatta sillä muuten
kylmyys leviää sormista ja nenästä kaikkialle enkä minä tahdo enää nousta.

lumi.
se nousee ylöspäin
ja vintille vaihdetaan ikkunat

talvi
ensimmäinen päivä marraskuuta ja jo oikea talvi

hyvä olo ihmisistä
hyvä olo siitä että heitä on
vaikka eilen vielä puhuin puista
ja pieni poika kysyi olenko aktivisti
huomenna taas

kuinka voi kulkea käytäviä ja huoneesta toiseen

tuuli on henki maan ja taivaan välillä

elementit
ne palaavat taas

unia vedestä
ja uni tulesta
kerran olen lentänyt
ja metsät ovat todellisia

ehkä he eivät tiedä että arvaamattomuus on aave
tai sen sana
ja kaikki ne ihmiset jotka lukitsevat pyöränsä ovensa eteen eivät muista
missä he olivat edellisenä yönä
sinä yönä kun he lakkasivat huutamasta ja heittivät kiviä ikkunaan koska tahtoivat tietää ovatko muut hereillä
ja maa joka on valkoinen
puut jotka vielä eivät ole karistaneet lehtiä, niin keltaiset että jäätynyt maisema on kaunis
minä näen ikkunasta
ja monta kupillista niin kuumaa teetä että täytyy puhaltaa
aamut
joina ei viitsi nousta koska voisi olla nousematta
sitten
ne lakkaavat kun ei voi enää nousta sitten tahtoo ja toivoo kunpa olisin noussut aina silloin kun pystyin
muistot niistä lauluista joita joku muu lauloi kun ei itse kehdannut
uudet talot joita ei ole ennen pysähtynyt katsomaan ja nyt näkee että ne kohoilevat rannalla kuin metsä mutta eivät ole mitään siitä
eivät mitään
niin kuin eivät ihmisetkään ole, ne joita on joskus rakastanut, mitään siitä mitä heistä kuvitteli.

huoneesta huoneeseen
keväästä talveen
kohta on joulu
sormia palelee
ja tahtoisin että seuraava viikko olisi jo ohi eikä olisi mitään jännitettävää

joskus tahtoo kadota vain siksi että voisi uneksia

ei ole mitään kirjaa
ei mistä lukea nyt
on vain kylmyys on vain kylmyys
mutta se on talvi

kotonani alkaa olla aikalailla kylmä
patteri siis lämmitys ei toimi tai en saa sitä toimimaan
miten voi lämmönsäätö olla näin hankalaa? soitin äidilleni, kuten aina (tai vaihtoehtoisesti isälleni jos on kyse tietokoneesta) kun on ongelma ja äiti sanoi että soita huoltomiehelle
nyt minun pitäisi siis siivota ennen kun voin soittaa huoltomiehelle koska ei tänne voi kutsua ketään vierasta miestä
ja huomenna en kertakaikkiaan ehdi ja tänään on jo aivan liian myöhäistä.

mutta rakastan elokuvia
ja kuulin tänään pitkästä aikaa uuden hyvän kappaleen
se oli elokuvan lopussa ja sen nimi "shining" ja tekijä oli peter joku
mutta kun en muista sukunimeä, alkoi koolla ehkä

toivottavasti löydän, haluaisin kuulla sen juuri nyt uudestaan.

paleltaa

rakas

minä olen onnellinen
oikeasti

eilen kun keltaiset lehdet olivat maassa ja lumi
ja tänään kun satoi tiheästi lunta
ja silloin kun luin kysymyksen paperista

minä valitan aina ihan kauhean paljon kaikesta
turhasta
en tarkoita etteikö epäoikeudenmukaisuuksiin kannattaisi tai saisi puuttua
että pitäisi tyytyä tähän maailmaan ja unohtaa vääryydet ja mikä on huonosti ja vain sulkea silmät ja löytää kaikesta vain ne hyvät puolet

mutta on hyvä joskus tiedostaa että oikeastaan on hyvin onnellinen.

minä olen rakastunut.
hassua.
hassua kirjoittaa siitä tänne. aina.
mutta en oikeastaan voi ajatella mitään muuta.

olen vain tajunnut, taas,
kuinka paljon minä rakastan ja kuinka minä rakastun koko ajan uudelleen
kuinka hyvä meidän on toistemme kanssa
kuinka tärkeä toinen on kuinka paljon
ja tiedän olevani toiselle

olkoon kuinka kliseistä vaan mutta
oikeasti
en tarvitsisi muuta
siltä minusta tuntuu

ja tuntuu juuri niin hölmöltä kuin rakastuneet näyttävät

odotan jo niin paljon että voimme olla toistemme luona arjenkin
että ei tarvitse aina lähteä pois
että on koti

tuntuuko kaikista rakastuneista siltä että he ovat jotakin hyvin erikoista että heidän rakkautensa on kaikkein aidointa ja suurinta ja ettei tällaista voi olla?

olen ehkä oppinut kestämään ikävää
en enää itke hysteerisesti jokaista päivää
vaan minusta tuntuu oikeastaan hyvältä, vaikka on ikävä, sellainen tunne että tahtoisi juuri nyt kertoa tästä ja tästä mutta ei voi kun toinen ei ole täällä että juuri nyt tahtoisi suudella juuri nyt tahtoisi painaa pään juuri nyt voisimme nauraa
mutta olen oppinut pitämään hänet myös ajatuksissa
niin kuin pidän ystäviäni
he eivät koskaan katoa eikä ikäväni heitä kohtaan tunnu kivulta
ehkä se on hiljaisuutta ja tyhjyyttä mutta silti läsnä
koska tiedän että toinen kuitenkin on
hän on, vaikka ei tässä, mutta on kuitenkin

voi tämä on niin hyvä tunne.

varmuus

olen saavuttanut varmuuden meistä.

ja taskuperuutusparkkeeraus on hirveätä.

hulluus

kävin kävelyllä tänään ystävän kanssa
oli niin kaunista että saattoi vain kävellä
uudestaan ja vielä
posket tulivat punaisiksi niin kuin pienenä kun oli koko päivän ulkona

ja mietin paljon itseäni
sitä miksi koen asiat niin kuin koen
ulkopuolisuuttani

ja luin kuukausiliitteestä jutun tiedemiehestä, joka tuli hulluksi
ja siinä oli kiinnostava ajatus ettei ole yhtä minää että on minät kuin portaat

niin.

ja tajusin että kyllähän se olen minä jonka ystäväni tuntevat
jonka kanssa he nauravat ja josta sanovat asioita
minähän se olen
mutta jollei minusta juuri tunnu sillä kyseisellä hetkellä siltä
kun ajattelen juuri silloin olevani jotain muuta, tahdon ehkä
siksi se tuntuu niin satuttavalta
siksi ehkä
koska olenhan minä aina muutakin
ei mikään määritelmä ole koskaan kaikki
eikä edes tämä
kun olen yksin tässä kirjoittamassa
eiväthän nämä sanatkaan ole minä
ollenkaan

järjetöntä

ja minä vain ajattelen että vika on muissa he eivät tunne minua eivätkä tahdo tuntea minua ja voi voi miten minä olen aina ulkopuolella ja erilainen

kysehän on vain siitä että minussa on eri puolia
jotka korostuvat häipyvät väistyvät vallitsevat piilottelevat
ovat minulta itseltäni tiedostamattomia tai toisilta

ei kyse ole tuntemisesta
muiden osalta

vaan minun itseni osalta

en ehkä osaa enää selittää tätä, enkä ehkä haluakaan

mutta en ajattelee enää
niin kuin aiemmin

ikävyyksien päivä

tänään on kaikki mennyt pieleen
kuten aiemmin jo kirjoitin
alkoi hunosti
jatkui huonosti

pieniä asioita
kastelin sukkani suihkun jälkeen kylppärissä
suunnitelmat peruuntuvat
iskin vahingossa käteni terävään veitseen (onneksi oli paita päällä eikä mennyt syvälle)
kaadoin kiehuvat vedet päälleni
ja tietysti en tajunnut että vedet kaatui lattiallekin
ja kastelin jo toiset sukat
aurinko paistoi mutta kun menin ulos alkoi sataa
ja kaikkea pientä ärsyttävää
ja sitten

naapurin mummo ei taaskaan avaa ovea hoitajalleen eikä vastaa puhelimeen
en ihmettelisi jos hän olisi kuollut juuri tänään
ja sitten

reko lundan on kuollut
otsikko hyppää heti silmille
en olisi ehkä uskonut että tuntemattoman ihmisen kuolema voi järkyttää tällä tavalla
vaikka hän onkin kirjailija ja ohjaaja ja sitä kautta tunnettu
olin ihan hiljaa ja tuijotin hänen kuvaansa
luin mitä hänestä oli kirjoitettu
ja muistin mitä meille on opetettu
että kaikista julkisuudenhenkilöistä kirjoitetaan jo etukäteen "kuolinilmoitukset" sanomalehdissä, että jos tapahtuu jokin yllättävä (tai vähemmän yllättävä) kuolemantapaus niin on juttu valmiina

en muista milloin minuun olisi vaikuttanut näin paljon julkkiksen kuolema
enkä oikein tiedä miksi nyt
minä kyllä pidin hänen näytelmistään. mutta ei se sitä ole.
pelkästään. että nyt hän ei enää kirjoita ja nyt en enää voi mennä katsomaan hänen uusia teoksiaan. jotain muutakin. hiljaisuutta.

en osaa sanoa mitään.

syysmyrsky

joskus sitä vaan herää siihen
että sataa kaatamalla
ja ettei jaksaisi nousta
ja että suunnitelmat vaan koko ajan muuttuvat ja
on alkamassa mahdottoman kurja päivä

silloin voi pistää pilkkutakin päälle ja kävellä sateessa kauppaan
ostaa aamupalaksi karjalanpiirakoita, Yosaa ja jugurtticashewpähkinöitä
sitten voi tulla sisälle ja olla märkä ja katsoa ikkunasta kuinka siellä sataa

ja lukea että syysmyrsky on alkamassa. kuinka siihen on varauduttu.
mutta minä menen ystävän mökille ja me voidaan pistää kynttilöitä päälle jos sade liikaa yltyy. ja jos katkeaa sähköt.

kaduilla oli hiljaista. tällaisella säällä olisi rauhallista ajella.

näin unia ystävistäni, tai heitä oli unissani
saara
ja saara
toinen saara hiihti veljensä kanssa, joka oli ihan samannäköinen kuin hän itse, heillä oli samanlaiset pipot ja heidän takanaan hiihti joku nainen
he olivat menossa tekemään tutkimusta.
he eivät huomanneet minua vielä silloin

toinen saara lähetti minulle viestin (sain oikeasti samaan aikaan viestin puhelimeeni) jossa hän halusi tavata minut. viesti oli tosi koukeroisesti kirjoitettu muuta tulkitsin että hän on eroamassa poikaystävästään ja tarvitsee tukea.

kun herää tällaisista. näin todellisista arkisista unista ja kun unissa on joku suhde ihmiseen, joka on myös oikeasti ystävä tai rakas tai sellainen
vaikuttaa uni kovin paljon
minulle tuli pakottava halu soittaa saaralle ja kysyä että lähteekö hän syömään, että kuulisin että kaikki on hyvin hänen ja hänen poikaystävänsä välillä
ja ikään kuin uni tuosta toisesta saarasta olisi vihjannut että emme ole nähneet liian pitkään aikaan, että olisikohan minun aika ottaa häneen välillä yhteyttä
niin tulkitsen sen koska minusta tuntuu että haluaisin nähdä häntä mutta en koskaan soita

ja hassua
sain eilen yhdeltä kolmannelta saaralta kortin.
en tiedä oikeastaan mitään hänen elämästään. haluaisin tietää.

onko muuten niin että samannimisiä ihmisiä kertyy aina tietyn ihmisen elämään? joskus varhaisteininä sitä ajatteli että ihastuu aina samalla kirjaimella alkaviin poikiin
minulla se oli j.
mutta ei se pitänyt ihan paikkaansa. oli myös m.

vai johtuuko kaikki vain siitä että meillä on Suomessa niin vähän ihmisiä ja vähän erilaisia nimiä ja monet samanikäiset on samannimisiä.
ehkä

mutta toisaalta
onko samannimisissä ihmisissä myös jotain yhteistä?

olen havainnut että on. jollain tavalla. usein.

en usko että nimi on vain nimi
en tahtoisi että se olisi niin
minusta nimellä on merkityksensä
ja onhan sillä

jään pohtimaan tänne kurjaan päivääni tätä

kaunista

aurinko tulee hiuksiin
tulee huoneeseen
tulee kuviin

aamun taivas

liian kaunista jotta voisi mitään sellaista kun sadepäivinä.
ei nukkumista ei kirjoittamista
pitäisi mennä ulos posket punaisiksi

olen onnellinen, olen.
ehkä.
kyllä.

pääsin teoriakokeesta läpi, tosi hyvin.

haluaisin nauraa
mutta hullut nauravat yksin seinien sisällä hullut kaduilla hullut huutavat parvekkeelta.

juttelin isännöitsijän kanssa hissistä.
hän luuli olevansa talossa jossa ei ollut.

yöllä näin unta jossa etsin taija tuomista, koska hän oli kutsunut minut kylään
en vain tiennyt missä hänen talonsa oli
kuljin metsäisiä teitä ja tulin vahingossa yhden talon pihaan
jossa oli hirmuisen paljon koiria. ne nukkuivat, kaikki, tai makasivat ja raottelivat silmiään. tiesin etten saisi olla sillä pihalla, että ne olivat vahtikoiria.
mutta liikuin hitaasti enkä katsonut niitä silmiin
susi juoksi pihan poikki, se oli susi (ensimmäistä kertaa elämässäni, ehkä, susi, vihdoin!) ja sillä oli poikasetkin pihalla.
jatkoin matkaa
jouduin kääntymään takaisin, koska tuli umpikuja, pihalle oli tullut vanha nainen
menin juttelemaan ja kysyin tiesikö hän missä taija asui
hän saattoi asua ehkä aidoitetulla alueella, jonne ei edes päässyt kukaan muu kuin ne jotka siellä asuivat.
talot näyttivät siellä hienoilta. ne olivat puuta, punaisia. kirkkaita värejä.

mutta ne sudet. olen niin onnellinen että olen nähnyt suden unessani
että minulla on susi. nyt. vihdoin.

ja ehkä minä yritin etsiä suhdetta kirjoittamiseen taas
kirjoittamistani
tarvitsen sitä nyt, minun pitäisi päästä alkuun
maailmaan jossa joskus olin
nyt pitäisi uudestaan
tahdon aloittaa taas

ulkona niin kaunista
niin kaunista että valo

ja minua hymyilyttää edelleen

ihmeellinen

postissa tuli kirje
jonka avasin takki päällä

sen jälkeen hypin ja nauroin ja juoksin portaat alas
hymyilin koko matkan autokoululle.

onnellinen tyttö tänään.

löysin poistomyynnistä monia kirjoja
join tosi hyvää teetä reilussa kaupassa
söin monia lämpimiä leipiä kotona

salaisuus
hihittää partaansa

joskus kaikki ei olekaan väärinkäsitystä. joskus todella käy
niin kuin oli toivonutkin
ei enää edes toivonut
voi kulua vuosi ja voi kulua monta vuotta
ja yhtäkkiä
voikin taas jatkaa.

tekisi vain mieli juoksennella edes takaisin
voi hymyillä vain itsekseen

mutta minusta tuntuu että tänään olen saanut kaiken.

minä

ongelmani on se
että aloitan paljon asioita
innoissani
aloitan
mutta en halua tehdä mitään loppuun
loppuen lopuksi
tahdon lopettaa ennen kuin pitäisi viimein
ennen kuin on pakko
aina juuri ennen
rajalle
pinnalle
siihen

en saanut nukuttua viime yönä. pyörin monta tuntia ja tuli yö ja tuli yö ja yö ja pyörin vain ja vielä enemmän kun katsoin kelloa

voisi lopettaa ajattelemisen.

niin, kunpa

minun on pakko mennä taas ajamaan. en haluaisi. en haluaisi yhtään. se on niin ahdistavaa. se on kamalaa. vihaan sitä. en ymmärrä miksi koskaan aloitin. en ikinä selviä siitä. en koskaan pääse varmaan läpi. en tahdo enää. en tahdo yrittää. minua ahdistaa. enkä minäkään ymmärrä miten minulle on tullut noista ajotunneista noin suuri ahdistus. huomenna teoriakoe. ei se oikeastaan ahdista samalla tavalla. yhtään. vähän. mutta sillä tavalla kun kokeet. miksi en vaan voisi osata jo.

en muista unista nyt.

olen oikeastaan vihainen. ärtyinen. minua suututtaa että lämpö on taas melkein nollassa ja sataa.

tekisi mieli vetää peitto ympärille laittaa silmät kiinni ja olla sanomatta sanaakaan.
minä vihaan tätä päivää jo valmiiksi vihaan sitä että minä olen huono.

ei ehkä kannatakaan kirjoittaa nyt.

olisin tahtonut tehdä hienon
oman
esityksen kouluihin joihin menen kertomaan metsistä
minulla on kuvia
metsistä
mutta äh
minulla ei tietenkään ole kuvaa liito-oravasta enkä tiedä kääpien nimiä
ja sitten
ne kuvat on niin suuria
että ne pitäisi pienentää että mahtuu
että voisin tiedostoina kantaa mukanani

ja kaikki tällainen tekninen on niin vaikeaa
ja kun koululta jo sanottiin että niillä on hienot laitteet :(

nyt minun pitää kuitenkin näyttää vanhanaikaisia dioja
ja ne kuvat on vanhoja ja haalistuneita ja rumia ja sellaisia

olisi ollut kiva sanoa
minä olen ottanut nämä kuvat. nämä ovat oikeasta metsästä.
kuhmosta. ne ovat.

kesällä pääsin oikeaan metsään oikealle isolle suolle
heidin isä vei meidät juhannuksena
voi
kaipaan metsään
riittäisi ihan pikkuriikkinenkin metsä

ja eilen puhuttiin ystävän kanssa kuinka isot kihotkin pitäisi viedä kuukaudenpäiviksi metsään sittenpähän tajuaisivat mikä oikeasti on tärkeää
elämä

se olisikin hauskaa

näen vain kattoja

viikonloppuna ystävän mökille ja näen kaikki vanhat ystävät
joiden elämät on jo aikuisten elämät
niin monen

enkä minä koskaan kasva sellaiseksi
en vain kasva. eikä minua haittaa. en oikeastaaan haluaisikaan.
en haluaisi edes oppia ajamaan autoa. sekin on liian aikuista.
en haluaisi oppia jäsentämään ajatuksiani oikealla tavalla oikeanlaiseen rakenteeseen
tietyssä järjestyksessä hyvässä
on se hienoa
mutta en minä ole
tule koskaan olemaan sillä tavalla hieno
enkä halua
minä voin sitten leikkiä niiden lasten kanssa joilla vielä on paperi
ja kyniä
joista ne saavat valita mitä käyttää
sitten minä hymyilen
ihan vähän
ja lopun aikaa olen niin vakava että nekin joita rakastan luulevat että olen surullinen
suu vaan kääntyy alaspäin
se on suvussa
äitinkin suu
ei sille mahda mitään

tanssin tänään pöydällä
tai en tanssinut. mutta kuljin sitä pitkin. pitelin sormissani sinistä kiveä
se oli ihan pieni
palanen vain kivestä ja kuljin rivejä pois ja takaisin
valkoiset pöydät
ja minua ei vastapäätä ketään
niin että saatoin nähdä junan
siinä viisi vaunua
niissä kaikissa matkustaja
kaksi matkustajaa
kolme yhdessä
ja yhdessä kaksi istui vierekkäin vastakkain ja pöydällä oli pala omenapiirakkaa
toinen kysyi toiselta ottaako se palan
se oli edellisenä iltana leivottu
kun tämän uusi ystävä oli käynyt kylässä ja he olivat keskustelleet yömyöhään
toinen ei kehtaa ottaa koska on jo syönyt aamupalan ja on menossa syömään, isoäitinsä luokse
ja isoäiti laittaaa aina paljon ruokaa ja sitä pitää syödä monta kertaa

sitten seisotaankin jo pakkasessa. sormia palelee ja pitää mennä eteiseen odottamaan
isä tulee maatilalta haisee navetalta eivätkä he halaa
toinen on vaihtunut toiseksi toinen jatkoi matkaa vielä moneen paikkaan jossa häntä kuvataan ja tämä uusi toinen on ihan hiljaa koska kaikki ihmiset ovat tuntemattomia
paitsi toinen se jonka vieressä hän nyt istuu
he puristavat toisiaan kädestä
sormien lävitse voi antaa tikkarin
nekun jonka voitti arvassa muuten olisi saanut kaksi
ja omenoita
joita on kerätty jo kolme syksyä maasta jonne ne ovat pudonneet mahdottoman raskaista puista
joista kukaan ei niitä kerää
vaikka ne ovat kypsiä vaikka ne ovat herkullisia ja niistä voisi tehdä piirakkaa
ja he tekevät
sitten kun toisesta on tullut isoäiti ja siitä toisesta ruttuvaari
he ihailevat tove janssonia
koska hän on keksinyt niin hyvät nimet
ja heidän nimensä

ja on saari
siellä minä tahtoisin olla minä tahtoisin olla se isoäiti
minä tahtoisin tehdä sen omenapiirakan ja soutaa kauppa-autolle ja käydä aamukuudelta kalassa
minä tahtoisin perata ne kalat ja kävellä suolla
siellä on suo
siellä on suo ja metsä ja vesi
ja tuli on se joka lämmittää

majassa
joita on monta
niitä tehdään joka kesä
ja kivet eivät ole sillä tavalla liukkaat kun ne ovat aina silloin kun mennään uimaan

me emme muodosta matemaattisia kaavoja
he istuvat vastatusten
junassa
he kaksi
ja heidän takanaan jokaisessa vaunussa yksi
kaksi kolme
heitä on viidessä vaunussa kussakin
yksi menee ravintolavaunuun
ovi menee kiinni ei kuule kun se laulaa kotimaani ompi suomi

matemaattisia kaavoja
niitä voi tehdä yhdistämällä viivat toiseensa
ja pieni poika on oppinut isoäidiltään kuinka ratkaistaan japanilaisia sanaristikoita
ja he kohottavat maljan
pistävät vaatteet naulakkoon ja odottavat eteisessä kunnes kehotetaan tulemaan peremmälle
eivät opettele kieltä
vieläkään eivät käytä sanoja
jotta heidät ymmärrettäisiin

hiljaisuus
ei ole vain sitä ettei voisi puhua
ettei saa ääntä
hiljaisuus on valinta

eikä se loppuen lopuksi ole mitään hiljaisuutta

joskus minä harjoittelin puhumattomuutta
päätin
etten enää koskaan sano sanaakaan
istuin hiljaa juhlavaatteitten takana kirjoituskoneen päällä
joskus kuljin edeltä
ja revin puista lehtiä puristin huulet yhteen
kuljettiin rantatietä järvellä tuuli tuli jäät
seuraavana pyöräilin ohi emmekä sanoneet sanaakaan

eikä tarvinnut olla hiljaa koska oli päättänyt
istuttiin tunnista toiseen kumpikaan ei sanonut mitään
kysymykset oli esitetty ja vastauksia olin tahtonut vain minä
ja nyt minä sain enemmän

ja hiljaisuus muuttui
ei enää äänettömyyttä sillä olivat kädet
niin lujasti toisssaan kiinni ettei voinut erottaa
mistä toinen alkoi ja mistä itse

leikitään sitä leikkiä että kuvitellaan ettei jotain meistä ole
siihen ei suostunut kukaan
liian pelottavaa sanoi tyttö joka on minusta pieni
pienempi kuin minä vaikka olemme niin samankokoiset ja aina me

leikin sitä leikkiä kun kävelen kirkon ohi
leikin sitä leikkiä kun huonoihoinen poika selittää siitä mistä hän tekee tutkimuksen kun minä en oikeastaan jaksanut olla kiinnostunut hänestä edes silloin kun hän pyysi meitä muita leikin sitä leikkiä kun istun pöydän ääressä kun makaan kipeänä kun kuulen kun kuulen leikin sitä leikkiä kun veli tulee kotiin kun minä

ja en leiki koskaan
koska leikkiin mennään mukaan mutta tässä minä olen tahtomattani
minä muutun

rajat minä sanon
ei rajoja minä sanon
ja minulle sanotaan

olkoon. olkoon niin kuin kaikki määritelmät ovat
mutta entä jos

juna menee ohi
taas se menee
saman mittainen ja samat ihmiset
he kohottavat maljat
isoäiti kertoo tarinan
eikä koskaan minun äidistäni
mitä minä voin tehdä äidille joka on yhtäkkiä niin pieni

huoneesta toiseen
kävelen huoneesta toiseen

milloin alkaa lumisade

toinen alkaa liikkua
aina silloin kun pitäisi nukahtaa
minä käännyn aina silloin kun hän meinaa nukahtaa
käännyn niin monta kertaa että äiti sanoo että minun pitää mennä pois ei kukaan voi nukkua minä makaan niin hiljaa niin liikkumatta en voi siirtää edes kättä en vähääkään en nuku ollenkaan isi sanoo että minulla on niin paljon energiaa äiti sanoo että kyllähän minä tarvitsen unta minä sanon että minä en nuku me sanomme ettemme me nuku ja kävelemme yöllä meidät nähdään parvekkeelta meidät kutsutaan juhliin me emme pakene takaisin sisään me emme pelkää hämähäkkejä ja minä menen aamulla laiturille kun siellä on usva

kävelevät ohi eivätkä pidä toisiaan kädestä
kun tyttö soittaa tyttö ei vastaa
kun vastaa he sanovat toisilleen että tarkoittivat etteivät tarkoittaneet
he eivät enää puhu samalla tavalla on tullut uusi tyttö joka tietää

kenellä on nimi

jos minä voisin valita
ottaisin puun huoneeseeni
en minä olisi vaahtera, se on liian kaunis ja suuri ja värikäs ja huomiotaherättävä
olisin ehkä leppä tai haapa ehkä haapa mutta en oikein erota niitä
ehkä en erota vettä ja ilmaakaan ja maata ja tulta
en erota niitä ne ovat kaikki minussa ja sitten minä kerään
lehden
maasta ja sanon että se on kaunis että se on pieni ja kaunis
että se olen minä
ja tajuan että olen määritellyt
minut

ja sitten on ympyrä
niin
kyllä se on ympyrä
se on ympyrä tällä kertaa koska sitä ei tarvitse kiertää
se päättyy se alkaa ja jatkuu
ja mitä pahaa siinä on
että on ympyrä
mitä pahaa siinä ettei kaikki ole suora viiva ettei sen ehkä tarvitsekaan olla

entä sitten jos ei osaa sanoa
ai
entä sitten kun laittaa takin päälle ja voisi itkeä mutta puhuu lehdistä koska kaikki kysyisivät miksi
jos ei ole syytä

jos makaisi liikkumatta vain sen takia että niin voi tehdä
jos keräisi lehden
vain sen takia
että niitä on ja että ne muuttuvat mullaksi taas
ensimmäinen joka määritteli itse

kuka nyt tahtoisi mennä kotiin
joka jo on koti
toisen

ehkä sellainen joka on turvassa vain toisessa

ehkä minä

tai sitten minä teen pesän aina sinne missä ei ole ketään
juhlavaatteiden taakse kirjoituskoneen päälle

he tarjoavat omenaa vastapäiselle miehelle
hänellä on jo
synteettistä omenaa kiitos vain ja hän hörppää
hän vilkaisee aina välillä puhelimen vai onko se tietkokone
takaa ja naurahtaa
niinhän meitä kaikkia
kun toinen sanoo että häntä vain ärsyttää akateemisuus

piirtävät rajat lattiaan
piirtävät ne
koska heidän on pakko olla jossain
jollei ole
ei ole
niin sanovat muut
niin sanovat toiset

ja jatkuu
ja jatkuu

pian lähden
päivääni
jossa on pyörällä ajamista paikkojen läpi edes takaisin ja takaisin

olen alkanut kiinnostua taas kielistä.
kiinan kieli
luen yhtä Amy Tanin kirjaa, joten se on ilmeisesti innoittajana.
on vain niin kumma, miten kieli vaikuttaa ajatteluun, miten ne joilla on erilainen kieli, ajattelevat niin eri tavalla, on sanoja, joita meillä ei ole, ja puuttuu niitä joita meillä on.

pilvet on erikoisia
liikkuu nopeasti, ja aurinko latvoissa
valo

ja liput liehuu
yk:n päivä

minu isä oli unessa kuningas ja minä olin vahva prinsessatyttö joka taisteli pienten poikien kanssa ja isä oli ylpeä kun olin niin vahva että voitin kaikki ja äiti vaan nukkui peittokasojen alla

nyt menen pumppaamaan renkaisiin ilmaa ja syömään.

elokuva

Katsoin tänään ehkä yhden elämäni parhaista elokuvista.

minulla oli paljon ajatuksia ja ne piti kirjoittaa tänne mutta nyt en enää jaksakaan.

se oli unkarilainen ja se oli rakkaus ja sen jälkeen kävelin sateessa kauppaan ja kuuntelin puhelimeeni jätettyjä viestejä.

ei elokuva sillä tavalla ollut mitenkään järisyttävä tai erikoinen tai mitään sellaista. mutta ehkä juuri siksi. se oli kovin pienieleinen, hidas, kaunis ja sisällä.
ehkä juuri se että se oli niin sisällä. heissä. ihmisessä.
pidin.

ja koska kaupassa ei ollut vanilijajukurttia ostin soijavanilijajuomaa ja suklaata
ja mussutan nyt
suklaapossu

mutta sade jatkuu ja torstaina teoriakoe. se meni jo tosi hyvin, kun kävin harjoittelemassa. tein sen jotain viisi kertaa ja kaikki meni ihan reippaasti läpi
ärsyttää vaan ne sanalliset kysymykset kun minun on välillä tosi vaikea hahmottaa niitä lauseita että mikä niissä nyt on oleellista kun luen nopeasti ja se aika vaan kuluu ja en ole ehtinyt edes kunnolla lukea kaikkea kun pitäisi vastata
ja minusta ne kaikki ei ole sellaisia kysymyksiä että niihin pitäisi ajon aikana osata reagoida heti sekunnissa. jostain katalysaattorin tehtävistä tai jarrujen rakenteesta. pah

ja pidin kovasti opettajastakin joka näytti sen elokuvan, jotenkin kauhean herttainen.

voi. se oli kyllä oiva elokuva. minusta on suurenmoista että välillä mennään sisään ja lähelle eikä aina vaan ulkopuolelle vieraannuteta ja katsota kaukaa vaellella päämäärättömästi
sekin on
mutta joskus on ihana katsella ryppyisiä kasvoja jotka odottavat ja toivovat

ehkä minusta vielä tulee isoäiti.

arkiaamu

käveli sateessa. suuteli.
olisi voinut jäädä. kääntyi käveli sateessa ja lehdet
ei enää samanlaiset kuin syyskuussa. siinä kuussa joka jo meni mutta nyt
pimeä aamu pimeät aamut alkaneet eikä sille mahda

tänään piti hoitaa käytännönasiat
minä taas tehnyt sopimuksia itselleni

soittaa kouluihin soittaa viralliset puhelut ja mennä harjoittelemaan autokoululle tietokoneella.

ja
sitten aina kaipaa kun ei voi painua vasten kun ei voi olla lämmintä
kuka nyt yksin nauraisi

ikkunoissa valoja
arvata mitkä ikkunat samaan taloon arvata kuka asuu arvata ketkä

kun pistää kynttilöitä ja laulaa sydämeeni joulun teen on joulu
vaikka onkin vain punajuurikeittoa vaikka onkin aamu ja toinen on lämmin vaikka on ilta ja leivästä tulee raakaa ja keitosta lientä ja jälkiruoka ei maistu makealta.

milloin ihminen oppii isoäidiksi? milloin minä?

tyhjää
yksi nainen ja yksi koira, en halua sellaista koiraa
autoja autoja autoja
ja valot
lehdet
mies tuo maitoa, nainen hoitaa lapsia ottaa maidot vastaan

aamu alkaa

oli yö kun herätys soi

aamu alkaa
muuttuu valoisaksi taas
päivä
arki

pitää taas katsoa uudella tavalla
sillä tavalla että muistaa mitä pitää

jos voisi puristaa lujasti
jos pääset
niin lujasti ettei heräisi että yö jatkuisi aina jos ei ole painajaisia
että matka
ei alkaisi ihan vielä ei ihan vielä kuitenkaan
eikä kello
koskaan siirtyisi niin nopeasti
ei olisi kelloa ei mitään aikaa

sitten tulevat meret
niiden mukana aallot ja niiden mukana kivet
kivissä kuvat ja kuvissa sanat
sanoista minä en välitä

on jo valoisaa

ei sada vieläkään lunta.

näin unta
jossa minä menin mökkiin, joka oli hirsistä, puuta, puuta
ja siellä oli paljon ystäviä ja isäni (ei oikea isäni), joka olikin isäpuoleni, kolmikymppinen puuseppä, ja mökki oli hänen. Kaikki olivat ihastuneet puuseppäisääni ja minä yritin ihailla häntä mutta koko ajan varjosti se ettei hän ollut oikea isäni
äitini oli alkoholisti (eilisestä näytelmästä) mutta se muuttuikin poikaystäväni äidiksi. äitini oli siis poikaystäväni äiti ja hän näytti kauniilta.

jossa lautasella oli monia lihoja
suden lihaa karhun lihaa ihmisen lihaa

jossa katsoin salattujen elämien jaksoa
jossa miehen piti tappaa koiransa, mutta hän ei olisi saanut tappaa sitä
joten hän viritti varaston seinustalle lapioita, talikoita ja sen sellaisia että koira ikään kuin vahingossa jäisi niiden alle kun ne kaatuisivat koiran päälle ja lävistäisivät sen lihan
mies selitti tätä minulle
minä huomasin ikkunasta nukkuvan miehen ja sanoin siitä
että hän saattaisi huomata murhan
miehen piti keksiä jotakin muuta
koira muuttui tytöksi ja mies selitti sille tilanteen
tyttö istuu partaterä kädessä, hän on päättänyt tehdä itsemurhan
vasemmasta silmästä alkaa valua vettä, kuin sieltä kaataisi, ei tavallisia kyyneleitä
tyttö laittaa terän pois
mies nousee ja hänellä on suuri kaapu jonka sisältä hän nostaa viidakkoveitsen ja alkaa iskeä
tyttöön ei osu, tyttö kirkuu ja juoksee huoneessa, mies iskee ja iskee ja iskee ja iskee
seinät menevät rikki ja mies lentää toiseen huoneeseen jossa nukkuva herää
hän sanoo: ai te katsotte kauhuelokuvaa

lisäksi painajaista sekä ajamisesta että metsälähettitunneista
ja epämääräistä kellon tuijotus unta.

ei sada vieläkään lunta.

ja välillä tuntuu että ihmiset olisivat kadonneet omiin maailmoihinsa
epämääräisiä lauseita sieltä täältä

jotain on muuttumassa. ilmassa.

en tiedä mitä
ehkä tuuli
ehkä tuuli

voiko toisia erottaa
voiko erottaa sanoja

en tiedä
en koskaan mitään

mutta missä ovat ne illat kun käveltiin ja aina luultiin yksi kerros liian aikaisin
ja poika laittoi siellä ruokaa aina ja aina saanko ottaa vettä ja sitten kaikki yrittivät istua mukavasti ja aina joku oli nähnyt jonkun elokuvan

ja eihän siitä ole kuin muutama kuukausi.

verkko
ehkä sitä ei enää tarvita

ja puhe on turhaa

perjantai kuin lauantai

unessa
minä löysin avaimet
seuraavana päivänä löysin päähineen
oksista ja huovutettu sulka
sitä seuraavana kohtasin tytön ja löysin päähineen, jossa oli lintu
ne kaikki kuuluivat samalle
mutta en muistanut
en muistanut kuka hän oli tai missä hän asui
ja tyttö sanoi että minun pitäisi viedä ne hänelle
löysin ne kaupasta ja kaupan myyjät eivät enää antaneet avaimia minulle, koska ne eivät olleet minun.
ystävä ei voinut kävellä hääpuku päällä ja meidän piti mennä takaisin laittamaan se matkalaukkuun
kun tulimme kauppaan, oli ystävä unohtanut matkalaukun ja toisen matkalaukun kotiin
ja hän lähti ambulanssin kyydissä hakemaan sitä
minä jäin
yritin keksiä kuka oli lintu
kaikki kirjoittivat ja lukivat omia runojaan
ihmisiä istui rykelmissä korkeilla portailla, siellä täällä, ystäviä monissa ryhmissä
pysähdyin ja jatkoin
yksi ystävä oli kirjoittanut toiselle jotakin kaunista. he kysyivät eikö olekin kaunista. sanoin että on. mutta en suostunut kirjoittamaan heille, koska minun kirjoittamani ei ollut kuitenkaan heidän mielestään kaunista.
menin pois ja istuin pienen talon eteen portaille. avasin kassini ja etsin sieltä kirjoituslehtiötä, löysin vain riikan kansion
ja minulla oli mielessä runo
ihmisiä tuli
ja he sanoivat ettei kannata pelata poikien kanssa sinistä taloa
koska oskari nössöili.
en tiennyt kuka oskari. enkä löytänyt paperia.

ulkona niin kylmä että voisi pakkasta
illalla teatteri
kohta omenapaistos ja sämpylöitä

banaanikärpäsiä.

olen rakastunut. ja osaan pitää kiinni.

Joskus menee ulos
ja sitten
ei ehkä tiedäkään miten käyttää ääntä
entä jos eritavalla kuin sanoo
piste pitää laittaa näin. tai näin.

joku päivä
saattaa tulla lunta
ihan lähipäivinä ehkä
lokakuu ei lempikuu
täysi kuu
ehkä silloin voi ylittää laivalla sademetsän
elokuvassa

taivas muuttuu tummaksi
muuttuu muuttuu

joku päivä saattaa tahtoa vain vaeltaa ympäri kaupunkia
saattaa tahtoa nähdä kaikkien katujen päät
joku päivä tai silloin kun sataa

minä menen vesilätäkön keskelle polkupyörällä ja pysähdyn siihen
lehtiä täynnä
ei saa ajaa päälle

olen toivoton sellaisissa asioissa joita en edes tahdo oppia
tahdon tahdon
mutta joita en opi
koska en kuitenkaan tahdo koska ajattelen etten kuitenkaan opi
rinki

ympyrä pyörylä kehä

se on aika se on minä
kaikissa runoissa aina pirun kehä
kaikissa kiviä kaikissa vettä

rajat

minä tulen aina iloiseksi kun ystävä kysyy mitä minä teen juuri nyt
ja sitten tulee huono mieli siitä etten ikinä kysy sitä itse ensin
että ajattelen mutta en osaa ottaa yhteyttä

istun korkealla
kivellä ja syön rusinoita koska olen leijonan poikanen

sitä ollaan mietitty
että milloin pentu milloin poikanen

mikä oli halli?

eikä silloin kannata katsoa peiliin kun tuntuu
että voisi mennä ulos eikä kävellä kosmetiikkaosaston kautta
silloin kun tekee mieli syödä kiisseliä silloin kun suklaata silloin kun toinen sanoo että olet kaunis kun sanoo
niin monta kertaa että on pakko nauraa että on pakko painaa pää pois pakko pakko
ei ole pakko
mutta on outoa kuulla
mitä on

on outoa
että toinen voi sanoa mitä on
mitä ei

voiko niin

eikä edelleenkään väliä
sillä unella ja todella

sillä olimmeko todella amazonissa ja äiti halusi viidakkoon mustikkaan
mutta minä sanoin
tiedätkö tosiaan mitä teet jos kohtaat norsun, tiedätkö tosiaan miten tulee menetellä
ja äiti
tosiaan, enpäs ajatellutkaan, emme voikaan mennä mustikkaan, koska tosiaan, enhän minä tiedä, miten menetellä

ja juhlat pitkin kaupunkia ja luentosaleja
karkkeja
ja kaikki niin humalassa että miten me olisimme pitäneet esitelmän.

ei.
ei sillä ole väliä ehkä sittenkään mikä kissa on

ainakaan juuri nyt.

kun voi katsoa ikkunasta ja ajatella kaikkea sellaista mikä on
onnellisuutta

ajotunti on vasta ensi viikolla ja teoriakoe
ja sitten on taukoa ja arki loppuu, se mikä on loma.

mutta sitten voi tietenkin niin myöhään kuin tahtoo niin monta tuntia kuin tahtoo
olla yksin

ja olla siivoamatta koko ajan

olla syömättä

hengittämättä

veden alle veden alle
nalle

ja ne kaikki tytöt sanoo että minun unilelupossu on ällöttävä.

itse niillä on riutuneita nalleja ja pupuja ja nukkeja ja sellaisia likaisia nuhruisia
sellaisia joita unilelujen kuuluu olla
käsi rikki jalka ja selässä viilto ja kaikki saumat ommeltu

eikä tiedä mitä seuraavaksi alkaisi kirjoittaa
uniaan vai untaan

(niin ja tuo kuva on äsken tehty kiisseli, marjat puuttuu, kun se vielä kiehui tuossa vaiheessa)

loma

minullakin on loma

sitä voi pitää
jos
vaikka
tahtoo

unia unia unia
niitä tulee joka yö lisää

taas yksi kissauni
yhdellä oli pennut ja se ei antanut minun silittää niitä, hyökkäsi kimppuuni
mutta niin se meni, siinä unen todellisuudessa
että emo suojeli pentujaan sillä tavalla, niin ne kissat käyttäytyivät.
kaikki.
ja kun minun kimppuun hyökkäsi,
sillä kertaa kyse ei ollut pennuista
pyysin mummia auttamaan
mummi sanoi että kissoja on niin paljon, että minä saan selvitä siitä nyt ihan itse

on ollut vettä
oli vanha mies vanha vene saari ja pyörteet vedessä

oli laituri joka oli toisesta päästä jo veden alla
joku meni uimaan ja minua kehotettiin mutten suostunut
ihmiset melkein suuttuivat kun en mennyt
jäin vain laiturille
enkä edes tahtonut koskettaa koko vettä
paitsi sitten kun ei ollut muita
olin uinut edellisenäkin kesänä
se oli elokuuta
ja me olimme äidin kanssa sitä mieltä että vesi on silloin kaikkein lämpöisintä

taloja ja portaita
taas korkeaa josta en pääse esteitä ja putoamisia

lunta ei ole vielä satanut
ei lunta

autokouluope sanoo että edistyn
mutta nollasta olen alkanut niin

eilen katsottiin piano
ostin sen viikonloppuna, pianoni.
yritin katsoa sitä eri tavalla
ehkä katsoinkin
se ei tuntunut ihan samalta
enää
ihan samalta
ehkä sitä ei pitäisi katsoa toisen kanssa, kun se on vain minun

posetiivaria ei enää näy kaupungilla.

minulla ei ole enää ikävä. arki olisi tällaista. juuri tällaista paitsi että se olisi arki, eikä loma.

kotinainen

minulla on puolukkaleipä uunissa
tai myös tarkemmin kädessäni pieni pala
kun yritän selvittää onko se jo kypsää

en osaa tehdä ikinä ohjeen mukaan
vaan sotken tuhat ohjetta ja muistikuvani ja tuntumalla

pelkään ettei leipä ole kovin hyvää. puolukat ja leipä. hmmm. maistetaan.
oikeastaan. tämä on melko hyvää.
ehkä sen pitää antaa olla vielä hetki

haluaisin olla ahkera.
haluaisin siivota perusteellisesti koko kämpän
ja laittaa hyvää ruokaa käydä kaupassa pestä vessan pestä lieden kaikki pullot ja purnukat viedä kaikki roskat lajitella kaikki viedä maitotölkit lasipurkit peltipurkit kartonkit paperit

tahtoisin olla tänään toimelias, sellainen joksi kuvailin itseäni työhakemuksessa.

mutta pyykit roikkuvat edelleen narulla ja kuivaustelineessä
vaikka
pesin pyykkiä ehkä
tuossa kaksi viikkoa sitten.

johtuuko kaikki vain siitä että asuntoni on peräti yksi huone?

on toisillakin
ja heillä on aina niin kaunista

nyt otan leivän pois. ettei se pala.

oi, se näyttää niin herkulliselta! (varsinkin kun on nälkä)

sitten ei tiedä onko aiheuttanut jotakin tosi ikävää
vaikka ei ole tahtonut
ja eikai se millään lailla ole minun syyni
mutta jotenkin
jos minä olisin aina vain hiljaa
ja jos kukaan ei ikinä kertoisi minulle mitään
luultavasti tilanne olisi ihan sama
sitten minä vaan olisin tietämätön siitä. ulkopuolella. autuaasti.

ihmissuhteet.

nepäne.

olen kaksi kertaa elämässäni suuttunut toiselle ihmiselle niin
että välimme ovat menneet miltei lopullisesti.

ja kerran niin että ne muuttuivat. mutta silloin en suuttunut. silloin olin vain surullinen.
no, kyllä suuttunutkin mutta enemmän surullinen.

mutta ne kaksi kertaa
ensimmäisellä kerralla katkaisin välit silloiseen parhaaseen ystävääni kokonaan. sen jälkeen olemme tuskin puhuneet toisillemme. olin silloin ehkä toisella luokalla koulussa. syy oli se, että paras ystäväni oli kertonut henkilökohtaisia asioitani, eli sen, että olin ihastunut yhteen poikaan, kaikille, sellaisille ihmisille, eli veljelleni ja veljeni kavereille ja tämän silloisen parhaan ystäväni veljelle ja siis myös tämän ihastukseni kavereille, että olin ihastunut
ja minua alettiin tästä kovasti kiusata
en voinut mennä minnekään ilman että olisin saanut kuulla tästä asiasta joka oli silloin niin hirvittävän iso ja tärkeä ja salainen
enkä voinut ymmärtää mistä he olivat saaneet tietää
kunnes yksi niistä pojista sanoi sen parhaan ystäväni laverrelleen
ja silloin tajusin, hänhän toden totta oli ainoa joka tiesi
katkaisin välit. luottamus on ehdottoman tärkeää jo toisella luokalla olevan tytön ystävyyssuhteissa.

toisen kerran suutuin kun ystäväni, joka myös oli hyvin läheinen ystävä, silloin ei enää ollut mitään yhtä parasta, mutta hän oli kyllä yksi parhaista, nolasi minut täydellisesti, taas kerran kyseessä olivat pojat ja ihastukset.
minut oli kutsuttu yksiin juhliin, tai sain mennä sinne, koska olin niiden järkkääjä poikien kaveri, tavallaan, ja he tiesivät että olin ihastunut yhteen heidän kaveriinsa. mutta ne oli sellaiset nörttibileet, eli siellä oli koneita ja poikia.
tämä ystäväni tahtoi myös tulla ja sitten sain sovittua että hänkin pääsi. siinä kävi sitten niin. että ystäväni riehui siellä niin, että laitteet olivat mennä rikki ja lopulta meidät melkein suorastaan heitettiin ulos, eli kehotettiin hienovaraisesti mutta suoraan että olisi parempi jos lähtisimme. ja tässä tilanteessa ystäväni ei edes tajunnut tehneensä mitään väärää. ja minä tietysti olin niin noloissani ja suutuksissani kun hyvä tilaisuus meni tällä tavalla myttyyn.
ystäväni ei pyytänyt anteeksi, joten olin niin kauan puhumatta hänelle kunnes hän tajusi tehneensä virheen ja pyysi. sitä ei muuten koskaan tapahtunut. mutta kun sain poikaan kontaktin, lepyin ja annoin anteeksi. suhde ei kuitenkaan koskaan palannut entiselleen.

kolmas kertakin liittyi ystävääni, poikaan ja luottamukseen.

mutta nämä ovat oikeastaan ainoat kerrat kun olen loukkaantunut niin paljon, että en ole leppynyt heti.

ja kaikki liittyy poikiin. lapsellista. mutta tukee tavallaan teoriaani, jonka mukaan tunteet ovat loppuenlopuksi kaikkein ratkaisevimpia
aivan liian aliarvostettuja, sillä teoriani mukaan tunteet ovat kaiken rationaalisenkin ajattelun ja perustelun taustalla. ne määräävät. vaikka selitämme mitä, on siellä taustalla, alulle panijana kuitenkin jokin tunne.
ehkä.
eihän tämä ole varmaa. mutta olen miettinyt paljon ja se näyttäisi siltä.

että ihmistä määrittäisi järki.
se meidän kultainen ominaisuutemme.
ihminen on ihan samanlainen, ei yhtään parempi kuin mikään muukaan eliö
ja meillä on tunteet
vaikka kuinka yritämme häivyttää niitä ja selittää ne aivokemialla
niin, entä sitten jos ne ovat impulsseja, entä sitten, ne kuitenkin ovat, totta.
niitä on.

ei kai sitten muuta.

money,money, money

tää kuuluu nyt niihin ahneisiin rahanhimoisiin valittaja opiskelijoihin
jotka notkuu kahviloissa ja syö kalliita leipiä.

olin katsomassa lyhytelokuvia trendikahvilassa ja ostin viiden euron leivän.
se olikin ensimmäinen kahvilassa käynti koko opiskeluaikanani täällä ja ensimmäinen viiden euron leipä koko opiskeluaikanani tälllä.

rahakaan ei juuri nyt olen niin tiukilla koska pappa betalar ja mamma
vähän.
tuntuu silti ikävältä.
kun olen saanut heiltä rahaa, tuntuu siltä etten voi käyttää sitä mihinkään. että minun pitäisi harkita tosi tarkkaan, koska en ole itse ansainnut sitä
että silti, minun pitäisi ostaa tavallista maitoa, ei luomumaitoa,
ja voinko tilata paikallisilta pientiloilta ruokaa, kun se on paljon kalliimpaa
voinko aloittaa joogan, vaikka nyt olisi rahaa, kun se ei ole kuitenkaan ihan omaa rahaa
voinko käydä teatterissa
voinko käydä elokuvissa

en pidä siitä ajatuksesta että rahat, jotka ovat tililläni eivät ole minun rahojani.
enkä minä pyytänyt niin paljon. olisin ollut tyytyväinen siihen että selviäisin tämän yhden vaikean kuukauden.
mutta nyt kun sitä kuitenkin on, sen verran, ettei tarvitsisi kituutta
en kuitenkaan raaski
elän niin kuin en voisi elää
en ole käynyt koko viikkona kaupassa. onhan minulla ollut puolukkapuuroa.

täytin tänään taas työhakemuksia.

huomenna aion rentoutua
sitten illalla, sitten kun koulu pitkä luento on ohi
ja poikani on jo tullut ja pääsen vain lepämään viereen ja vasten

eikä olisi kiire mihinkään
ja käydään kaupassa, jotain hyvää ja ravitsevaa ja riittävää
ja minä leivon
ehkä puolukkaleipää

ja kyllä minä silti tein luomutilauksen
ja kyllä minä silti aion mennä teatteriin

ei mielenterveyteni kestäisi sellaista elämää, että en voisi kuluttaa niin kuin mielestäni olisi oikeudenmukaista ja parasta
ja etten voisi koskaan tehdä mitään
että ainoastaan istua sisällä, yksin, ehkä joskus jonkun luona
etten näkisi ikinä teatteria, jota kuitenkin rakastan ja jota haluan tehdä

niin

ehkä jonain päivänä voin vielä maksaa vanhemmilleni kaiken takaisin.
ehkä

selkeytyä
ei taivas
se on vaan samanlainen kuin kaikkina niinä päivinä
jolloin mennään ulos ja pyöräillään
ja istutaan sisällä
turvallisen välimatkan päässä enteistä

unissa riitelin kaikkien kanssa
isäni kanssa sukulaisteni kanssa

eikä minua huvittaisi mennä kuuntelemaan kuinka tietoa voi löytää

välissä

ei voi ehkä sanoa missä

eilen luin momosta lauseen

tänään minä luen sen eeva-liisalta
nyt

" Hän näki nytkin tuon valon"

mutta täällä näkee vain jos avaa sälekaihtimet

näkee kauimmaiseen ikkunaan
niihin huoneisiin joihin ei koskaan pääse
asumaan
tai kyläänkään

jos voisi istua kivellä tunnin

jos voisi

mistä kaikki unet tulevat
miten niitä voi vain tulla ja tulla
miksi paikat ovat aina samat?
milloin minä muutan unissani jyväskylään?
vielä isoäitinäkö minä kuljen lapsuudenkotini portaita, isoäitini portaita
vintille ja takaisin

tahdon kirjoittaa.

muistoa

en minä sitten erottanutkaan
lehtikuoriaista maakitäjäisestä
enkä hyppyhäntäistä esihyönteisestä

mutta läpi pitäisi mennä, oikein hyvin läpi.

eikä sillä loppuen lopuksi ole minulle väliä
ne mitkä tiesin, minä tiesin ja ne joissa tein virheen, olin epävarma
ja olen oppinut hirmuisesti
todella paljon

ja se kai on pääasia. ja olen kiinnostunut yhä enemmän. sekin kai on.

kävin katsomassa näytelmää.
kuulin tänään että se olisi tekotaiteellista paskaa, josta ei saa mitään selvää ja alastomuus ei ole perusteltua.

minusta alastomuus oli perusteltua. olisi voinut olla jopa enemmän.
minusta siinä oli pointti, tärkeä pointti.
mutta olisi siitä voinut paljon karsiakin, jättää sanomatta
ja toisto voi olla tehokasta, jos sitä osaa sopivissa määrin käyttää. liika on aina liikaa.
ja pitää osata lopettaa ajoissa.

mutta ei kukaan ole vielä ammattilainen harjoitellessaan. enkä minä.
ja minusta on hienoa että ihmiset tekevät. että heillä on rohkeus tehdä.

itseltäni rohkeus puuttuu, usein
ja siksi on helppo katsoa kriittisin silmin suu alaspäin kääntyneenä täältä nimimerkkinsä takaa

muka jotain teatterista ymmärtäisin

ehkä olen vain kateellinen. olen niille kateellinen jotka ovat ytimessä ja voivat tehdä
ja minä jään tänne reunalle nyrpistelemään nenääni enkä koskaan pääse enää tekemään

kaipaan niin paljon teatteria
kaipaan

ja niitä ihmisiä jotka tunsin Helsingissä
tahtoisin heidän kanssa

minulla on niin suuri kynnys näihin ihmisiin täällä. en minä tahdo heitä. en tahdo edes tutustua. minulla on jo näyttelijäystäviä. minulla on teatteriystäviä jo. en tahdo uusia, tahdon tytön jonka ääntä ei voi olla, joka näyttelee niin ettei hän edes tajua kuinka hyvä on, ei koskaan korosta itseään, sitä vain lumoutuneena katsoo ja ihailee ja ihailee, kuuntelee ääntä ja voisi antaa hänen tehdä mitä tahansa, vaikka soittaa klarinettia, se riittäisi
ja tytön joka ei myöskään usko kykyihinsä, joka ei koskaan usko riittävänsä, mutta lumoaa kaikki, menee tanssimaan kuuban kaduille vielä, niin hän sanoo, enkä epäile
ja tytön joka on elokuviensa elokuva, tytön jonka kanssa tanssimme ja joka on siellä missä hänen kuulukin olla, vaikka täällä on ikävä
ja pojan jonka tapasin junassa pitkästä aikaa ja josta tulee oikea näyttelijä, joka on oikeasti hirmu taitava, niin taitava eikä silti yhtään pelottava
ja oli ehkä paljon lahjakkaampia kuin he, tai ei, ei ollut, mutta paljon enemmän esillä olleita, joita en halua. heitä minä en tahdo, koska heille en uskaltaisi sanoa, heitä en uskaltaisi edes katsoa
ja siksi minusta ei koskaan voisi tulla ohjaajaa,
sillä minulta puuttuu kylmyysrohkeus
minulla on ehkä kuvat mutta ei ääntä

ja kaipaan vain sitä että kaikesta huolimatta voisimme yhdessä tehdä

että ripustamme hirsiä koko päivän vain sitä yhtä iltaa varten
siimaa
että on se tunne

minulle teatteri on yhdessä

enkä tahdo mennä yhteen ellen oikeasti tahdo

ikävä valaita

ikävä sitä tyttöä joka on nähnyt suden

ikävä sitä josta tulee pikkuhiljaa aikuinen, kun on jo kaasonakin

ikävä ehkä niitä joista toinen paastosi ja toinen uskoi jumalaan

ikävä sitäkin jonka täytyi piiloutua ettei vanhemmat näe kuinka se leikkii metsässä

ehkä vähän sitä joka uskalsi vain harvoin katsoa silmiin ja vain varovasti koskettaa
ja vasta sitten kun

ikävä sitä joka oli pieni ja kasvoi ja tuli pidemmäksi

sitä jota pelkään

ikävä ei ole yhtään sitä josta kirjoitin luulen rakastavani häntä
hänestä minä vain kuvittelin ja ihailin niin paljon etten osannut itse olla olemassa, yhtään
kunnes hän meni niin kauas että pystyin näkemään kuinka me emme kuulu yhteen
merirokoista ja yhteisestä juomasta huolimatta
se oli vain pääni sisällä

eikä ikävä ole sitä
joka opetti veljeni polttamaan

eikä ketään niistä miehistä jotka jaksoivat ehdotella ja
vuosista toiseen
kunnes olin jo niin iso etten enää olisi mahtunut syliin

minun on ikävä tyttöjä johon en koskaan tutustunut
oikeastaan niitä kaikkia
ja poikia joihin ystäväni tutustuivat ja ne joihin en koskaan tutustunut

en tiedä onko minun ikävä sitä
jonka leppäkertut päästin vapauteen ja jolle kirjoitin huijaus rakkauskirjeen

sitä en ikävöi jonka selkä oli ruma ja josta kirjoitin porvaripoliisinpoikamilitantti
tai ehkä vähän
ehkä sitä tunnetta joka minulle tuli kun hän tarttui käteeni tai kun hän kertoi mitä metallia ja mitä mitä missäkin sormuksessa on

ikävöin vaaria
josta en muista mitään
muuta kuin suklaaleppäkertut ja berliinimunkit ja äänen joka on meillä videolla
sen kun vedetään sitä vauvalelua ja lehmä ammuu

mummia.

pientä poikaani josta on tulossa niin iso että hän haluaa tappaa kaikki ne ukot joilla minä leikin ja katsoo elokuvasta vain taistelukohtaukset

tiiaserkkua
jonka kanssa istuttiin mummon ja papan sängyllä ja ennustettiin

ehkä ikävä niitä
aikoja
kun voitiin riidellä ja sitten sovittiin
että itkettiin ja minä raavin ja en voinut vastata puhelimeen vaikka se soi
kun mentiin pahvilaatikkoon
kun minä olin huonompi kun minä olin pienempi
ja silti minä tilasin aina pitsat

tai ehkä minusta tuntuu vaan oudolta
että täällä minä olen
kaikesta poissa mikä on joskus ollut
ihmiset jotka ovat olleet eivät ole täällä
eivät ole monet elämässäni enää ollenkaan
ehkä on vain outoa
että minä edes kirjoitan tänne

koska ei näillä ole merkitystä kuin minulle
ja minullekin vain silloin kun ajattelen

tähtiä
tänä syksynä menen vihdoin tähtitoriin
vaikka se ei tule olemaan samanlainen
ei voisi olla ikinä koskaan
kokemus kuin ensimmäinen kerta Helsingissä
haluan nähdä
ilmaa

puita olen jo nähnyt ja järven, merenkin aina silloin tällöin
tuli paloi kun olin kotona

ikävä sitä hetkeä
kun seisoin rannassa veneen vieressä ja katsoin vettä
äiti ja isi huutavat että pitää mennä mutta minä jään

tentti

joka kertaa kun oikaisee autojen välistä
tuoksuu syksy
koska siinä on ne lehdet

nyt tämä yrittää keksiä sanoja jotta ei tarvitsisi tuijottaa kuvaa josta ei tiedä mitä se esittää

inhoan kokeita inhoan sitä kun pitäisi näyttää miten hyvin osaa
tuntuu etten koskaan onnistu sellaisissa

mahdotonta sanoa
mikä on oikein
paitsi silloin kun se ehdottomasti on oikein
ei kai kaksisiipistä voi sanoa kaskaaksi
lehtikuoriaista kaarnakuoriaiseksi
iharakuoriaista kaarnakuoriaiseksi
lyhytsiipistä kapeatyviseksi pistiäiseksi
raatokuoriaista maakiitäjäiseksi
sienieläintä hydropolyypiksi
rataseläintä hydropolyypiksi
kemppiä kirvaksi
täitä väiveeksi

niin, ei kai

kai ne on periaatteessa erotettava toisistaan
toisilla on neljä siipeä, imukärsä ja suomupeitteiset siivet
toisilla poikittaisuonitus ja pitkittäissuonitus, takasiipi suurempi kuin etusiipi
toisilla siivet surkastuneet
tuntosarvissa nuijapäät

voi

minä kuolen pelkoon

voisinpa vain tunnistaa kaikki
muutkin kuin valeskorpioonin joka asuu ystäväni kylpyhuoneessa
ja sokeritoukat jotka omassani ja kaikkissa muissakin

tai voisinpa vain äkkiä nähdä vain ihmisiä ja juoda teetä ja puhua jostain ihan muusta kuin kuoriaisista tai verkkosiipisistä tai mesipistiäisistä

eilen yksi mies oli alasti vauvan ja naisen läsnäollessa huoneessa
näimme ikkunasta
verhot vedettiin alas kun nainen alkoi riisua, ehkä
ehkä he olivatkin naimisissa vaikkeivat aluksi siltä näyttäneet

ei saisi katsoa toisten ikkunoista.
minun ikkunani välissä on kuolleita kärpäsiä
ne ovat sukaskärpäsiä, tynnyrikotelokärpäsiä
en ikinä muista näitä!
en ikinä! mikä oli tynnyri ja mikä muumio

ja tämä on ihan turhaa kirjoittaa tänne.
pitää jo mennä.

utopiani:
että kaikki arviointi ja arvostelu loppuisi maailmasta.

jännää

tää on ihan poissa tolaltaan
ei pysty keskittymään
pitäisi kotilot ne etanat pitäisi ne simpukat
selaa selaa
pitäisi lähteä jo autokouluun
juuttuu keskustelupalstoille lukee lukee sivu sivu sivu

miksi olen näin hermostunut ja jännittynyt ja hermostunut ja levoton ja jännittynyt ja hermostunut

kaikki äänet kuulostaa hermostuttavilta

miksi liputetaan?

jalat on puutuneet

jännittää
(enkä tiedä mikä niin)

ihastuminen ja puolukat

minusta ihastuneet ihmiset ovat kovasti suloisia.
en voi sille mitään että nautin salaisesti siitä kun tiedän
että tuo on ihastunut tuohon ja tuo tuohon
ja ne jotka ovat eivät välttämättä tiedä että tiedän
tai toinen ei tiedä
tai ei tiedä että minä tiedän että se toinenkin
tai sitten kaikki tietävät kaikkien olevan ihastuneita
oli miten päin vain
ihastuneet ihmiset ovat joka tapauksessa suloisia.
rakastuneet ihmiset saattavat sitten olla jopa ärsyttäviä. mutta kauniita.
toisaalta nekin voivat olla suloisia. ehkä se riippuu myös siitä kuka tai ketkä ovat kyseessä.

syön makaroonilaatikkoa ja puolukoita
koska en ole ihan varma monelta kouluni loppuu

joskus lukioaikana, silloin kun olin lapissa
minun teki ihan hirveästi sen jälkeen mieli puolukoita
koko ajan puolukoita
minun piti juuri samaan aikaan pitää terveystiedon päiväkirjaa, syömisistä
ja koska olin vähän laiska pitämään sitä
ja kun se lopulta piti palauttaa minä vahingossa kirjoitin siihen kaksi kertaa (tai kolme) saman päivän ajatukset
eli sen että tekee mieli puolukoita.
opettaja oli kirjoittanut siihen perään pitkän sepustuksen mitä puolukoista saa ja kuinka voisin myös maistella muita marjoja. kun minua selvästi nämä puolukat askarruttivat.

mutta nytkin minun tekee mieli puolukoita.
toisaalta pidän puolukoista ehkä eniten
olen aina ajatellut että mustikoista
mutta ehkä sittenkin puolukoista, kun ne ei ole sillä tavalla makeita

tämäpä mielenkiintoinen analyysin kohde
puolukat.

mutta
tällä hetkellä minä olen onnellinen koska syön puolukoita
ja koska tunnen ihmisiä jotka ovat ihastuneita.

ei kai onneen muuta tarvitakkaan.

ilta niin alkaa päivä

en muista mitä näin kun nukahdin
päivällä niin moneksi tunniksi
ensin oli kylmät kädet niitä piti laittaa kuumaa ihoa vasten

ei sitten ole virkeä kun herää kesken unen
prinsessaa suudeltiin

olikohan se virkeä kun heräsi sadan vuoden jälkeen?
minä en ainakaan olisi ollut.
ei kai sekään. inhottavaa olisi herätä siihen että jonkun tuntemattoman kieli tulisi suuhuni
enpä ole koskaan ennen ajatellut
että mitäs mitäs siinä oikein tapahtuu
tyttö nukkuu ja prinssi, prinssi tosiaan, tulee siihen niin tytön päälle ja siitä vaan heti kiinni

se on tehty niin kauniiksi
oi
jokaisen tytön haave herätä suudelmaan jokaisen pienen prinsessan haave voi kunpa minunkin ikkunasta tulisi ritari tulisi prinssi tulisi noita portaita odotellaan täällä vuoteessa odotellaan prinssiä ritaria poikaa kuninkaallista minusta köyhästä tytöstä tekee prinsessan kun olen niin kaunis voi olisinpa kaunis niin ei voisi prinssit vastustaa köyhää tyttöä ei minun kantapäitä sahata kun kuuliaisesti aina siivoan vain ja laulelen lintujen kanssa ja hyvä haltiatar tekee minulle kauniin puvun ja voi ja oi sata vuotta nukun mutta sitten tulee mies ja saa minut elämään!

huh huh

tekee taas mieli suklaata.
minun on alkanut tehdä sitä mieli. se on se uusi karpalo vadelma tai sellainen
se addiktoi ihan kummallisesti
siinä täytyy olla jotain mätää
laskin että viimeisen kuukauden aikana olen syönyt ainakin kolme levyä!
kolme!
ja sitten valitan ettei ole rahaa... nii-in, opiskelijoiden rahat menevätkin vain suklaalevyihin! jos niihin on varaa niin mitä sitä turhaan korotuksia ruinaamaan.
niin.
tai sitten syödään suklaata eikä muuta.

minun pitäisi ostaa mannaryynejä, jotta voisin tehdä puolukkapuuron. oi. ihania puolukoita iso pussillinen jääkaapissa! isi oli kerännyt niitä paljonpaljon!

haluaisin kutsua ihmisiä joskus kylään, mutta ensin pitäisi siivota. on niin sotkusotkukotimulla.
mutta en jaksa siivota ennen tenttiä. ennen teoriakoetta. ei.

siivoan ensi viikolla vasta. tai viikonloppuna, kun kari tulee, niin voimme puistella.
yksin on niin kurjaa kun ei voi puistella.
yksin ei jaksa edes laittaa sänkyyn lähteneitä lakanoita kunnolla

väiveet täit

poks poks

onko täysikuu jo mennyt ohi?

Tuntuu syksyltä.
vihdoin. vihdoin tuntui syksyltä eilen
nyt jo lokakuulta
kaikki oli vähän enemmän ruskeaa märkää ja mätää

en tunnistanut tänään tytön kassilla olevaa ötökkää

mielenosoitus.

olisi ehkä aika laulaa
tai jos kannattaisi
keittää teetä ja villasukat jalassa

kun tulee ensimmäinen lumisade
sekin tulee
taas

ympyrä
mutta tällä kertaa kaunis