Kasattiin kummipojan kanssa teltta
ja mummi ei oikeastaan kyllä näe enää mitään
sitten matkattiin bussissa taas kilometrejä kilometrien perään
tunteja tuntien perään
ja minä unohdin Dreamlandin lentokoneeseen niin ei ollut mitään luettavaakaan
mutta onneksi viime yön muutaman tunnin unet aiheuttavat sen että myös bussissa väsyttää
ja sitten kukaan ei olekaan vastassa
ja yrittää soittaa
ja kun ei ole avaimia
ja kotona, niin,
koti kai tämä oli
odottaa todellisuus
sitä onkin elänyt sadussa
niin
niin kai sitä on.
mutta huomenna minä näen ystävän jonka kanssa on sanoista
ja sitten pakkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti