Hiiohoi!
Hain mekkoni!
Se on kauniskauniskaunis.
Ja minulle sopiva!

Oo!

Minulla on nyt kettuvillamekko!

(pinnallinen tyttöyteni paljastuu!)

edellisenä yönä
heräsin ensin puoli kahden aikaan
enkä enää saanut unta
kun vihdoin sain
näin painajaisen

olin todella omituisessa paikassa, tunnelma oli ahdistava. siellä oli kummallisia junia, jotka olivat hyvin vanhoja ja ränsistyneitä. uudemmat junat kulkivat niiden ohi. välillä minäkin oli sellaisessa vanhassa junassa ja yritin löytää paikkaa. ikkunoita oli rikki eikä siellä ollut vessaa.
minun oli määrä mennä johonkin. tehdä matkaa. (en enää pysty muistamaan mistä tai mihin tai miksi) tunsin paikasta ainoastaan riikan, mutta riikkakin oli lähdössä pois, hän oli pukenut jo päälly svaatteet päällensä ja oli sanomassa hei hei. Minä sain tekstiviestin äidiltäni, jossa hän kertoi ettei ole nähnyt isää moneen päivään, että viimeksi, kun he olivat olleet metsäretkellä ja isä oli jäänyt paistamaan nieriöitä saareen. viranomaiset epäilevät että hän on pudonnut jäihin.
Huusin ääneen että isäni on kuollut. Mietin sitä, mitä haastatteluissa aina sanotaan siitä kun kuulee jonkun läheisensä kuolleen. Minua alkoi itkettää ja hoin isäni kuolemaa. Riikka kääntyi takaisin ja tuli luokseni.
Heräsin
mutta ahdistava tunnelma ja isän kuolemasta seurannut tunnelma jatkuivat koko päivän. Ja herätys oli n. 30 minuutin päästä heräämisestä. Eli kymmentä vaille viisi.
Aamuvuoro, työvuoro.

Viime yönä näin paljon sekavia unia, joissa oli paljon eri-ikäisiä tuttujakin miehiä ja minä jouduin aina heidän kanssaan tilanteisiin, jossa minulla ei juurikaan ollut päällä vaatteita. yhdessä yksi korkeassa virassa oleva mies kysyi, että kumman kanssa menisin naimisiin hänen vai yhden toisen hänen kollegansa (siinä minulla oli paksut talvitamineet)
yhdessä yksi mies halusi minut lapsiensa äidiksi ja lapsien äiti oli kummipoikani äiti...(mutta mies ei ollut enoni, vaikka oikeasti kummipoikani isä on enoni) ja lapset olivat osittain lapsuudenystäviäni lapsina.

mutta postiin on myös tullut villamekkoni! Yritän ehtiä hakemaan sen tänään.
Ja pitäisi tehdä niin tuhat asiaa.
joten.
minun uneni saavat nyt jäädä.

käsittämätöntä säätämistä koko aamu. olen jostain syystä merkinnyt koulutunnit ihan vääriin aikoihin kalenteriin ja luvannut hoitaa kaiken maailman juoksevia asioita ja nyt on puhelimen viestit jatkuvasti täynnä kun joudun perumaan kaikki ja kellekään ei käy ja plaah ja plaah ja plaah.

Joskus olisi ihana vain jäädä loikoilemaan
hyvällä omatunnolla

nyt jäin loikoilemaan, vaikka tiesin, että huomenna on herättävä viideltä
ja koko loikoileminen oli vain viestien kirjoittamista. silmät kiinni ja taas viesti.

haluaisin hukkua tähän pimeyteen ja harmauteen
ajelehtia siinä.

heidi sanoi niin hyvin
ettei tällaisessa pimeässä herää ollenkaan
kunnolla
vain valoon voi herätä

väsymys tulee aaltoina.
eilen paistettiin pipareita
ja joulutorttuja
ja ystävä oli pitkästä aikaa kylässä
pelatttiin
ja tuntui niin hyvältä nähdä

enkä yöllä saanut unta
kun mietin keille kaikille lähetän joulukortin
ja keiden osoitteet on ja keiden ei

käsittämätöntä.
ja minusta tuntuu että pakenen kaikkeen mahdolliseen
jotta ei tarvitsisi ajatella mitä pitäisi
eikä se mitään hyödytä
se ajatteleminen

pitäisi tehdä.

se on jännä
miten sitä viime keväänä ajatteli
että tänä vuonna
että sitten
tekee asioita joita oikeasti haluaa
keskittyy
omaansa
ja paskat

mutta ehkä voi tehdä taas uudenvuodenlupauksen
taas
päättää että sitten
keväällä
että sitten

niinpä niin.

plaah.
minua raivostuttaa niin että tekee mieli huutaa ja luovuttaa
ei pentele
minä en osaa vastata yksinkertaisimpiinkaan kysymyksiin
mitä prkl yhteistä on eri saniaisten lehdillä?
mulla on ne kaikki piirrettynä ja googlattuna ja en minä keksi
enkä minä osaa sanoa limoviikunan kasvutavasta muuta kuin että se on puumainen.
ja kaiken huipuksi
olen ruhtinaallisesti vieläpä myöhässä tämän koko sopan kanssa
30.11 on jo mennyt aika päivää sitten ja minä palautan tän aikaisintaan 10.12
voi p

miten tästä on tullut yhtäkkiä niin vaikeaa?
joskus minä, niin minäpä juuri, olin hyvä tällaisissa
missä vaiheessa olen pudonnut kelkasta
vai olenko sittenkään ollut kyydissä?
ja tän pitäisi olla kaikista ensimmäisin kurssi
olen suorittanut jo kaiken muun, ihan hyvällä menestyksellä
joten
en tiedä
mutta olen lopenkyllästynyt
ja niin täynnä tätä bilsapaskaa
että jos saan tän kurssin läpi
niin en koske enää yhteenkään kasviin
taikka eläimeen
taikka biologiankirjaan
taikka mihinkään mikä viittaa tähän
ja jos en pääse läpi tästä
niin olkoot
sitten jää koko helvetin yliopisto vaikka kesken mutta
en aio enää toista kertaa kaivella niitä silmiä ja sukupuolielimiä
ulos yhdeltäkään
joskus eläneeltä otukselta.

tulipas vuodatus.

my

Eilen
minä sain valmiiksi tehtävät viisitoistaminuuttiavaillekaksitoista
eli eilen. se oli sen puolella.

minun motivaationi on kadonnut jonnekin
ajan mukana

mieluusti vain nukkuisin
ja kävisin katselemassa teatteria

puristaisin kuumaa kuppia käsiä vasten, lämmittelisin

katsoisin taivasta joka on tähdistä kirkas

eläisin elämää, joka olisi elokuvaelämää
sellaista
missä ei tietenkään näytetä kun käydään vessassa
missä sadekin on aina romanttista ja kaunista ja merkityksellistä
missä ruat saattavat jäädä lautaselle eikä kukaan ole siitä moksiskaan
missä ei ole loskaa, ja jos on, sekin on esteettistä
missä ei olisi tyhjiä hetkiä, ja jos olisi, nekin olisivat esteettisiä,
jossa taustalla soisi jatkuvasti kaunis melankolinen musiikki, aina tilanteeseen sopiva
jossa yöt nukutaan hyvin ja aamulla herätään aamupalapöytään, syödään hyvin ja aloitetaan päivä, jonka aikana ehditään tehdä kaikki mitä piti ja vielä seikkaillakin ja vaellella katuja pitkin ja poikin
jossa kohdataan sattumanvaraisia ihmisiä, ja hei!, jotenkin meillä sitten vain synkkaisi, voimme puhua mistä tahansa, vaikka olemme ventovieraita, juosta sateessa, mennä hämyiseen pieneen elokuvateatteriin, syödä omenoita, auttaa kadun yli kulkevaa vanhaa naista, mitä tahansa, koska vieraiden ihmisten kanssa voi tehdä mitä tahansa
jossa käydään joka ilta ravintolassa syömässä
jossa koti ei koskaan ole oikeasti epäsiisti
jossa kotonani käy siivooja
jossa ei ole arkea.

huokaus.

ja miten minä rakastankaan Sigur Rossia just nyt.

sunnuntai on päivistä pahin

mikä on viittomakieleksi
paljas
paksu
tahmea
kiinnostava

etsii sanoja ja kirjoittaa turhauttavaa

mutta tänään on sunnuntai.
ja ulkona pimeä aina vain aikaisemmin
kunnes kellot
eivät enää merkitse mitään

tuhottomasti sanoja jotka eivät merkitse mitään
kenellekään
ei kannata sanoa
minä sanon
että me tiedämme jo kaiken maailman julmuuden

parasta on odottaminen
ja pahinta

yöt joiden aikana näkee unia niin paljon ettei niitä voi muistaa
koska ei ole laskenut

ja on teorioita
rakkaudesta ja pojista
ja tytöistä
jotka turhaan yrittävät sanoa hei kusipää etkö sä tajua pölkky pahvi typerä
piirrustuksia

mutta mikä on totta?

jos ajatukset näkyisivät kaikkien nähtäville
kuinka moni meistä voisi kävellä missään
itkemättä
sitten kaikki olisivat niin kuin minä
turhaan koettaisivat peittää kasvojansa lumisateeseen
loskaan
johon voi käydä makaamaan koska se on parempi kylmän suoja kuin talvi
lämmitetty kävelykatu prkl

ja sadut ovat siitä parhaita
että ne eivät ole totta
on parasta kuvitella
piirtää piirrustukset ilmaan
ei tarvitse tuhlata paperiakaan
nähdä varjokuvat seinillä
ja heijastukset silmissä
niin kuin peilit
prkl ne ovat peilit
jos edes viitsisi vilkaista

saduissa ne ovat peilit
vastaantulijan peilit
ja sitten sitä mietitään kissojen ja koirien kanssa että mitähän se tarkoittaa

sitä kuvittelee
että olisi mahdollisuus
olla tähtiä ja aurinkoja ja kuita ja meriä ja kaikkia niitä rakkaussanoja ja avaruussanoja
joita poistetaan luovan kirjoittamisen tunneilla toisten runoista
niinhän sitä kuvittelee
saahan sitä kuvitella
mutta älä jumlaut sano sitä ääneen
sitten menee murusiksi
yleensä menee
jos on tehnyt piparkakkutalon
eikä ookkaan laittanut tarpeeksi sokeria
mutta minä en tee taloja
isi saa rakentaa ne maailmansa talot joista tulee liian suuria

minä menen vain unissani näyttämölle istumaan
ja näen tuntemattoman sotilaan jo ennen kuin olen sitä nähnyt

niin voimakkaina kuvat
maalataan niitä lattioiden läpi niille seinille joille päästään juoksemaan
sitten kun on kesä
ja kun on tuhottomasti kilometrejä kuljettavana
jos päättää
mennä laivalla eikä lentää

ja sitten voi aina nauraa
kaiken jälkeen
pyyhkiä liitutaulut puhtaaksi ja
olla koskaan kirjoittamatta
loppu

Tää on kipeä.

pö

olipas ihanat pikkujoulut.

pöljässä.

on satoja kuvia sieltä. mutta ne on vielä suuria niin en laita
ja siellä oli niin talvi niin kaunis

piirileikkejä ja tonttujumppaa ja joulupukkimurhaajaa ja lahjoja ja ainonterästettyäglögiä ja pipareita ja sipulikeskustelua ja hierontaa ja kosketteluja ja saunaa ja lunta ja pakkasta ja säälittävät porot ihanat rakennukset
savolaista murretta

mutta nyt olen kotona
ja lunta tuiskuttaa
ja pitäisi päättää mitä sitä syö ja leipooko leipää
ja tekeekö yhden tekstin joka on lojunut aikapäivät vain keskeneräisenä
ja se pitäisi valmistaa
vai menisikö vain nukkumaan
ja nukkuisi aamuun asti

Ystäväni on menossa tänä vuonna linnanjuhliin
näin siitä unta
että linna oli täynnä hippejä.

ja minä en osaa enää aikaa. pitää lähteä kohta vaikka siihen on neljä tuntia

enkä tiedä mitä tekisi mieli syödä

tekisi mieli vain istua parvekkeella palelemassa
että ei tulisi koskaan enää kuuma
istuisi niin kauan että jäätyisi niin ei voisi edes kuvitella mitään
sanoja
joita ei kuitenkaan koskaan tule sanoneeksi
koska aina tulee aamu
ja silloin herätään
ja kaikki se mikä oli totta öisin ei enää
tunnu missään

paitsi seuraavalla kerralla

kun tulee täysikuu
ja kierretään ympyrää katsomatta alaspäin
kertaakaan
on vain kuu
ja ensimmäiset sanat ovat totta
eikä niitä muista kukaan
mutta ne ovat totta
koska minä muistan ne vaikka en niitä sanonutkaan
ja minun silmäni
niin
tarvitaan pinsetit veitsi ja sakset pyöritetään silmä iriti vesipisara lasille ja siinä preparaatti
valmiina tarkastettavaksi
montako soikeaa ja montako pyöreää loista sieltä löytyy
minun silmistäni
montako
niitä jotka katsovat aivan liian kauan
ei pitäisi sanoa niin
koska sitten alkaa ajatella
eikä sellaisia ajatuksia saa ajatella
koska on valaat
ja suden viittoma on sama kuin peto

ja ensimmäisenä oli uni
sen jälkeen kaikki on loputonta
pitää tehdä sanoista totta
ja asettua tarkkailemaan
kun toinen litistää silmän lasille
kaapii kaiken silmän sisältä ja laittaa kuoren kalan viereen

seuraavalla kerralla on mato
yksitellen me avaamme kaiken
mutta se ei ole vaikeaa
miten avoinaisia me olemme
ja silti sitä ihmettelee miten kukaan ei muka huomaa
että maailma on hei pyöreä

eikä sitä sitten enää muista
on helppo unohtaa kun on välimatkaa
ja villamekkoja odottamassa
kettuja ikkunalaudalla

vain silloin kun on kuuma iho
ja tuulee niin että on kipristettävä varpaat
käännettävä selkä ja pysähdyttävä hetkeksi ennen ovea
kuunneltava kun sade ei kuulu

mutta minä olen turvassa
olen niin turvassa
koska minä saan pitää satuni
eikä niitä tarvitse muuttaa
ja koska ei ole sielunsiskoja tai sielunveljiä tai jumalia tai enkeleitä tai ketään kelle
tekisi salaisuuksia
on ihan turvassa
kunhan vain

on askelia
mahdottomia ottaa
ja sellaisia joita on kiellettävä ottamasta
koska on meriä
ja niiden jälkeen loputtomasti tietä
eikä se muutu miksikään

on aika vuodesta jolloin näkee unta
jolloin ajattelee jotakuta tiettyä
makaamme kolme melkein vieretysten
ja mietimme miksi juuri tänään
kunnes minä kerron teoriani
ja se osui oikeaan
on aikoja vuodesta joita ei voi välttää
ja on unia
jotka tulevat uudestaan ja uudestaan ja uudestaan
ja sitten niitä jotka eivät koskaan toistu mutta niistä jää jälki

voihan sitä pyyhkiä peililasista
puristaa rätit kuivaksi ja ripustaa roikkumaan
ja odotella
sitä voi aina odotella
että lakkaisi
että haihtuisi
ja sitten ei tietäisi mitään
ei näkisi enää mitään
olisi silmänaukot ja niin tyhjä että pullonkorkillinen tuhkaa
sitten voisi istua hiljaa tai nauraen

voihan sitä

enkä minä tahdo lähteä täältä tänään sateeseen
vaan on pakko
eikä ole oikeastaan mitään parempaa
juuri nyt
kun tavata ystäviä joita ei ole pitkään aikaan nähnyt
ihan toiseen maailmaan niin että voi hetkeksi tuntea itsensä ulkopuoliseksi
ravisuttaa
ja palata takaisin
haihduttaa yöt ja kuvat
jotka katoavat ääneenlausuttuina
ja joiden ymmärtämiseen tarvittaisiin kaksi
ja vain minä kirjoitan salakieltä.

taas kissoja

Kissat nukkuivat sohvalla. Yksi oli aikuinen iso kissa, musta, se oli tavallaan Mörönpöty (sukulaisteni nyt jo edesmennyt kissa), toinen pienmpi musta kissa, tavallaan Iidis (myös samojen sukulaisteni edesmennyt kissa), ja paljon ihan vauvakissoja. Ne kaikki siis nukkuivat sohvalla, tai se oli sellainen nojatuoli enemmän. Minä istuin jostain syystä niiden edessä, sillä samalla tuolilla. Yhtäkkiä tunsin kuinka niiden kissojen tassut ja kynnet tarttuivat minun selkään ja käsiin. Ajattelin ensin, että ne vaan unissaan venyttelevät, mutta ei, ne kävivät tosissaan kiinni, ne kaksi isompaa, ja sitten jostain syystä ne pienetkin kissat lennähtivät niiden isojen sylistä (isommat nukkuivat kerällä ja pienet nukkuivat tavallaan siellä kerän sisällä, ne pienet olivat kirjavia, tosi suloisia, ja oli siellä mustiakin kissoja) ja tarttuivat. Olin täynnä kissoja ja yritin ravistaa niitä pois. Varsinkin se isoin kissa sai tartuttua minuun jatkuvasti uudestaan. Huoneessa oli muitakin ihmisiä, kissojen omistajat, ja yritin pyytää apua heiltä, (mutta jostain syystä se ei taaskaan oikein onnistunut). Tuntui, kuin huoneessa olijat olisivat nyt olleet hengessä mukana, mutta kuitenkaan he eivät olleet valmiita auttamaan minua, vaan minun piti selvitä siitä yksin.
Lopulta se isokissa oli aivan raivona. Se sähisi ja murisi ja hyökkäili (ruumini olisi siis jo tässä vaiheessa vapaa kissoista) ja omistajatkin olivat ihmeissään ja kauhuissaan.
Ehdotin, että jos kissan annettaisi vähän aikaa rauhoittua toisessa huoneessa.
Kuljin toisissa huoneissa ja yritin äkkiä päästä jonkin oven taakse niin että voisin olla varma siitä, ettei kissa tulisi mukana. Tuntui kuitenkin koko ajan siltä kuin se kissa olisi ollut nurkan takana valmiina hyökkäämään. Katselin käsivarsiani ja niissä oli haaleat raapimajäljet.

Toinen uni oli ehkä vielä ahdistavampi. Koska tuo kissateema on niin tuttu, ettei se enää oikein tunnu miltään. Vaikka toisaalta se vaivaa minua ehkä unista eniten.
Toinen uni oli jälleen kuin elokuva. Siinä oli tapahtunut kuolemia ja vähän sellaista Lynch + kauhuleffa meininkiä. Siinä oli paljon siskoksia, ja minä esitin niiden kaikkien roolin. Oli siis vain minä ja lukemattomasti eri roolihenkilöitä. Siskokset istuivat jossakin puiston tapaisessa ja pelkäsivät. Heidän vanhempansa oli ilmeisesti murhattu ja osa siskoksista oli ihan veressä, osa oli tavallaan kuolleita, mutta he silti istuivat muiden kanssa. Siskosten luo tuli myös muita henkilöitä. Ja ne kaikki olivat jotenkin hämäriä eikä niistä tiennyt, että kuka on paha ja murhaaja ja kuka ei. Siellä oli miehiä, jotka yrittivät lähennellä ja varsinkin yksi, seurasi koko ajan yhtä siskoista, sitten selvisi kuitenkin, että mies oli vain kuuro, eikä siis ymmärtänyt kun häntä kehotti lähtemään. Ja se olikin vaaraton. Ja oli hahmoja, jotka tulivat vain selän taakse seisomaan.
Henkilöt vain vaihtuivat, minä vaihduin henkilöstä toiseksi ja koko ajan oli odotus, että kuka hyökkää, mistä ja kenen kimppuun murhatakseen.

en tiedä.
en todellakaan pysty yhdistämään näitä unia mihinkään todelliseen. vaikka mielestäni olen jo jonkin verran hyvä omassa unityössäni. analysoimaan omia uniani. ei se ole kovin vaikeaa. nämä kissat vain pysyttelevät mysteerinä.

ja pelkään, että alan kohta oikeasti pelätä kissoja.

huokaus.

tämän takiako minä olen jatkuvasti väsynyt?

en ymmärrä
eilen menin ennen yhdeksää nukkumaan
siis illalla ennen yhdeksää
ja heräsin yhdeksältä aamulla
siis yli kaksitoistatuntiaunta
ja silti minua väsyttää
tuntuu kuin tarvisin nukkumista loputtomasti

olen ymmälläni tästä väsymyksestä

ja unet kulkevat kuvina
omituisina joita en osaa yhdistää mihinkään

enkä jaksa jatkuvasti juosta

ja voi helkutti kun olen jättänyt sadat jutut puolitiehen ja nyt ne pitäisi
ja plaah.

huh huu

olen vielä väsy viikonlopusta.
mutta oulu oli oikeastaan viihtyisä
todella

ja minä en hankkinut itselleni sieltä lisästressiä
joten en ole nyt missään uudessa hallituksessa mukana,
helpotus ehkä kuitenkin
kun tätä hommaa on jo muutenkin (RÄSTIT RÄSTIT)

ja nukkuminen ei näemmä enää onnistu muualla kuin omassa sängyssä
silloin kun on toinen vieressä
olen nykyään toivoton nukahtamaan
mutta hyvinpähän sitä silti näyttää jaksavan
mutta kuinka pitkään?

ja päätimme jakaa Siilin piikki palkinnon tänä vuonna Keskolle ja SOK:lle
kannattaa siis antaa kyseisille jokapäiväisille asiointipaikoille palautetta
ja vilauttaa vaikka sitä plussakorttia tai s-etukorttia ja aloittaa boikotti jos ei muu auta.

tästä tytöstä alkaa kehkeytyä kunnon aktivisti. joo.

oikeasti minä jo odotan talvea
kun toteutetaan mummini kanssa ehdotukseni
ja mennään kahdestaan mökille maalaamaan ja hiihtämään.
minun mummini.

ja nyt minun uneni.

Voi mikä päivä
ja voi mikä lintsari.

mutta täytyyhän ihmisen saada syödä! ja vähän aikaa hengittää!

tänään sain kasvioni takaisin.
Sitä kiiteltiin ja kehuttiin,
voi kun hieno
ja sinä taidat harrastaa valokuvausta vähän enemmänkin

kun minulla oli siinä kuvia kasvien lisäksi.
voi. työ tekijäänsä kiittää. tekijä kiittää työtään. joka oli kyllä aikamoinen murheenkryyni.
ei ollut edes kuin yksi pieni virhe yhdessä matarassa.

helpotus.

ja on levoton väsynyt jännitysveri
sellainen nyt pitäisi pomppia olo

kun mistäs sitä oikein osaisi
olisi niin hirmuisesti kaikkea aloitettavaa
ja prkl en tajua miten tämä aina menee tähän viimeiseen iltaan

ja sitten olen vain kasaamassa itselleni lisää hommia
voi mikä typerys olenkaan
miksi en vain osaa sanoa ei ja sillä selvä
enkä jäädä miettimään ja jahkaamaan ja jos nyt kuitenkin ja kyllä minä sittenkin

imarteluille perso

voi kun tänään olisi perjantai.

ja voi kun en olisi ikinä syntynyt.

mutta hei
suolahdella oli sentään lunta!
vaikka se olikin aiheuttanut jollekin tytölle migreenin
ja minulla on kuitenkin vielä cashewpähkinä suklaata

ja oikeastaan. kunhan muutan vain asennettani rutiineihin, velvollisuuksiin, koulutehtäviin, kotitöihin, byrokratiaan, työhön, vapaaehtoistyöhön, ja muihin hoidettaviin tehtäviin
kaikki on vallan mainiosti!

minusta on kovin vaikeaa kirjoittaa kuvausta itsestäni
ja taas täytyisi tehdä sellainen

se on hassua
miten kun on lukenut ihmisten kuvauksia itsestään (esim. työhakemuksia)
ja sitten kun tietää todellisen tyypin, tai oppii tuntemaan
se ei vastaa juuri lainkaan sitä kuvausta

mutta miten sen todellisen kuvan sitten voisi antaa?
kun se minkä oppii tuntemaan on kuitenkin vaikutelma
tai eihän sekään ole se koko minä
eikä se
jos kirjoitan muutaman kymmenen riviä siitä mitä olen tehnyt

ja miten sitä samaan aikaan saisi ansionsa kuulostamaan hyviltä ja sellaisilta että valitaan tuo
ja samaan aikaan siltä ettei se kerskaile ja korosta itseään

mieluiten kirjoittaisi
en minä oikeastaan tunne olevani kovin pätevä
enkä minä oikeastaan ole koskaan tehnyt mitään
enkä tiedäkään mitään
mutta olen kiinnostunut

mutta eihän niin voi kirjoittaa jos todellakin haluaa sen paikan.

ja pitäisi hakea taas verokortti
ja ärsyttää se posti kun olin unohtanut hakea sinne ja nyt en löydä mistään sen sedän numeroa ja google ei tunne koko miestä eikä jyväskylän postia tai postikeskusta tai lajittelua tai mitään ja argh tekisi joskus mieli heittää itsensä seinään vain sen takia että on niin huolimaton paska ja vaeltelee ympäriinsä kuin joku runotyttö prkl

myyh

minä olen vähän innostunut eliökunnan rakenteesta ja monimuotoisuudesta.
se on sen kurssinkin nimi
mutta selailin painavaa kirjaa ja siellä oli niitä puita
että miten lajit on kehittyneet
ja se on oikeasti mielenkiintoista!

uskookohan kukaan...

tänään minä katson elokuvan
jossa ei toiminut koulussa äänet
se on hyvin kokeellinen kuulemma. unkarilainen.
mutta teknisesti ei niin erinomainen
mutta idea onkin tärkein.
ja minä katson sen
kun ei minua ole kutsuttu katsomaan jotain toisia elokuviakaan

ja pinjakin kertoi lukeneensa vanhoista päiväkirjoistaan että oli ajatellut minua inhottavana, kylmäkiskoisena, joka puhui liikaa ja liian nopeasti enkä kiinnittänyt mitään huomiota häneen.
sellainen minä olen.
niin.
sellainen minä vain ehkä olen
minä ajattelin eilenkin
istuessani odottamassa näytelmän alkua
kun sanoin puolituttavalle etteivät nämä ole aiemminkaan olleet mitään maailmaani räjäyttäviä
tajusin heti miten kamalalta kuulostin
etten tahdo kuulostaa siltä
niin kuin yksi poika kuulosti kun puhui itsestään ja toisista
niin että kaikki ne läsnäolijat olivat ne toiset
joita poika oli sanonut huonoiksi
juuri edellisessä lauseessa
katsoa ylöspäin ja kääntää nenänsä toiseen suuntaan

mutta minkäs teet
jos sellainen sinä toisille olet

minä luin vanhasta päiväkirjasta:
(6.3.2005)
Pidämme yhteyttä varmaan
Pinja, Kaisa S., Essi, Heidi - nämä ovat ihan varmat
Riikka, Sanna - melko varmasti
Sami, Veikko, Kaisa P., Noora, Anna, Jokke - ehkä.
Kaikki riippuu myös tosi paljon seuraavasta vuodesta.
Että missä kaikki ovat. Jos opiskellaan samassa paikassa, niin varmaan ollaan tekemisissä.

Minusta oli hauska huomata, että ne jotka olivat ihan varmoja silloin, muutama vuosi sitten, ovat olleet varmoja oikeastikin. Harmittaa, ehkä etten ole nähnyt Essiä sen jälkeen :( Mutta seuraan kuitenkin jatkuvasti mitä hänen elämässään tapahtuu, mutta onko se yhteydenpitoa?

Mutta mieli muuttuu ja ihmiset.
Ja sitten on kuitenkin niitäkin. Joiden kasvot on nähnyt ensimmäistä kertaa silloin kun ne olivat isoveljen kaverin kasvot, mutta joista näkee vieläkin unta, jossa ne ovatkin oman parhaan ystävän kasvot.

voi helvetti minä olen mustasukkainen!
kaikista ystävistä joille minä en ole paras!
tahtoisin omistaa kaikki ihmiset
ihan kokonaan
mutta pieni tyttö kulta
se ei ole mahdollista
ja siksi sitä ei sitten jaksa edes välittää
tuijottelee vain lumihiutaleita
ja sanoo jaa, ei kiinnosta.
ja sitten minusta tulee se inhottava ja kylmäkiskoinen
varmaan

mutta minä katson sen ihmeen.
ja yritän tajuta miten se sujet oikein menee.

ei huvita mennä kouluun
just nyt ei huvita mennä

plaah

maanantait
miksi ne on aina näin kamalia?

kiv

olen innostunut
villamekosta
aivan ihania
villamekkoja!

minä tilaan häneltä yhden. vielä pitäisi vaan päättä että millainen. pitkät vai lyhyet hihat, väri ja kaikki sellaiset.

voi hitsi!

ja tänään kyllä pitäisi siivota
ja viedä kello kellosepälle
ja kengät suutarille
ja sitten mennään ystävän kanssa katsomaan yhteisen ystävämme uuden tyttötyttöystävän jääkiekkopeliä. (korjaus! se onkin kaukalopallo-ottelu!)
ja jossain vaiheessa olen päättänyt tehdä kaalilaatikon! he hee
tartun heti tilaisuuteen kun poika on poissa (hän ei siedä kaalia).

ja eilen oli kiva olla kivassa saunassa kivojen ystävien kanssa
ja saunassa syntyi myös yhteiskunnallinen teoria massoista ja yksilöistä ja vastuusta
olimme kuulemma keskivertoa älykkäämpiä perjantaisaunojia.
tiedä siitä
mutta ainakin olimme me.

kir

tänään oli minun teksti.
ja sain paljon. aika paljon kaikkea ideaa
tänään innostunut taas kirjoittamaan

on vain hassua miten joitain asioita omassa tekstissään pitää ihan itsestään selvinä
ja ehkä liiankin auki kirjoitettuina
ja sitten kukaan lukijoista ei tajuakaan mitään niistä
tai ylipäänsä mitään mistään

jännä huomata mihin asioihin lukijat kiinnittävät huomiota
ne saattaa olla ihan eri asioita kuin mihin itse kirjoittajana on kiinnittänyt.

jännittävää!
valaisevaa!
haluan lisää kirjoittaa ja lisää palautetta!

kylmy

Olen miettinyt paljon
ja minulle on oikeastaan tällä hetkellä ihan sama mitä toiset kirjoittavat.
Ja totta kai kirjoittavat.
Enkä minäkään voi olla sanomatta
lisäämättä jotakin eiliseen lyhyeen kommenttin
vasta kun kaikki oli valkenemassa

mutta oikeastaan en voikaan sanoa mitään.
koska minulla ei ole mitään sanottavaa.
toivoisin vain hiljaisuutta.
kuinka itsekkäältä kuulostaakaan
mutta edes itselleni.

en ymmärrä sitä kuinka minäkin olen näin järkyttynyt.
minä olen sellainen täti. sellainen minä nyt ehkä olen.

ja eniten minä mietin sitä perhettä.
tietysti. ajattelen sitä nuorempaa sisarusta. en voi olla miettimättä. en pysty käsittämään miten he voivat koskaan selvitä tällaisesta. milloin tulee se ensimmäinen päivä kun on taas mentävä aloitettava arki
niin.

ja joku sanoi jossain blogissa että älytöntä sanoa yli 12-vuotiaita lapsiksi
minä olen niin päinvastaista mieltä
minä en ymmärrä miksi jopa 18-vuotiasta ei sanottaisi lapseksi
ja paskat laista. ei sitä noudatateta nyt tässä yhteydessä muutenkaan.
koska se minusta juuri on surullisinta

että on maailma
ja sitten on lapsia
niin. todellakin.
ja sitten on edessä viiva
linja
linjoja
raja rajoja
ja niiden viivojen yli joko astutaan tai ollaan astumatta
käännytään takaisin tai juostaan eteenpäin
mutta silti
kun ne eivät ole pelkkiä veteen piirrettyjä viivoja

vaan me olemme eläviä
me kaikki
tai meidän pitäisi olla.
ja kyllähän me tunnemme. meidän pitäisi.
mutta kun
sitten näkee jotakin sellaista
että joutuu arvioimaan uudestaan
sen onko niitä sittenkään
onko siitä sittenkään mitään
siitä samasta mitä itse on
toisissa
jossakussa
edes yhdessä

ja voisi seisoa tiellä vastatusten
katsoa silmiin
ja minä sanoin että olisin ollut juuri sellainen

pahinta
että joku
lapsi
kuvittelee voivansa muuttaa maailmaa paremmaksi tappamalla
että sitten meillä olisi älykäs maailma

ja hänelle itselleen hän oli oikeassa

ja ei kai ole väliä sittenkään
jos mikään ei ala tuntua miltään
ja tyhjyys on vain tyhjyyttä
miten helppo sitten kohottautua ylös ja nauraa
jos alapuolella ei ole mitään eikä yläpuolella ja kaikki muut ovat sitä samaa tyhjyyttä mitä kaikki muutkin

äh. en minä tiedä mitä minä yritän sanoa.


ehkä minäkin olen samanlainen.
tahtoisi elää toisenlaisessa maailmassa
mutta
niin
kuitenkin niin päinvastainen
ja miten sitä voi olla?
miten sitä voi, kun kasveillakin on siittiöt ja munasolut ja alkiot
miten sitä vain voi
ja puita on tuhatvuotisia
valaat muuttumattomina merissään

minä ihmettelen.
ja minä tahtoisin ottaa pienen kummituspoikani syliini ja katsoa kuinka hän piirtää käveleviä kurpitsoita ja aarrekarttoja ja värejä värien perään
ja sitten me tekisimme lennokkeja ja hänen lennokkinsa lentäisi pidemmälle kuin minun

niin.

Ja pas

lumi olikin loskaa :(

viidennestä kerroksesta näkee vain valkeat katot ja puut ja lumihiutaleet. toista on sitten kävellä lapikkaat jalassa sukat märkinä sohjossa.

ja järkyttävää. on ammuttu. yläaste -lukiossa. suomessa.
vielä ei ole juuri mitään tietoja mutta olen tyrmistynyt.
ehkä järkytykseeni vaikuttaa vielä sekin että olen jatkuvasti juuri nyt tekemisissä yläkoululaisten kanssa ja minulla asuu tuttuja siellä kaupungissa jossa tämä on tapahtunut.
lapsia. nuoria.

eikä meidän naapurin mummo uskalla enää mennä ulos.