Punaiset saappaat loskalammikot ja Belle&Sebastian:

If you're a storyteller you might think you're without responsibility
And you can lead your characters anywhere you want
You have immunity

Ja tekee mieli juosta hyppiä juosta portaat ylös
mummot rappukäytävässä
juosta hyppiä

Have you considered the way
People might react to all the things that your characters say?
And are their actions hand in hand with what you want to portray?
Are you sick?
Are you crippled? Insane?
Expressing the desires that daren't speak their name?
Are you the one to be blamed?

ja pian taas uuteen bussiin
tuttuun bussiin
sama linja
käy tutuksi
juoksee juosta

How can you finish the tale?
Lives which have played a part
Are summarized from the very start
And episodes left out to make it all go our way
"It's a might big world
Some of it I've seen
But mostly I've only heard
And stories are all fiction from their moment of birth"

ja vessan tuuletusaukon kautta
koko kerrostalo saa.

Tänään on Sibylle Baier päivä
kun aurinko tulee aina välillä
ja saappaat, punaiset tekee mieli hypätä loskalätäkköön

You made me forget about
have, want and exert
and all of a sudden I feel proud
for being without saying a word
you made me forget about
past and pain
time you washed out
like a soft sudden summer rain

you do me good
you do me
so good you made me forget about
hmmm

ja lainata kirjastosta Reggio Emilian pedagogiikasta kirjoja
alilaina, alilaina, pitää kysyä tiskiltä
gradua varten, gradua varten

you do me good
you do me
so good you made me forget about

ja oli sadetta silloin
kun harmaiden betonitalojen väliä, värikkäiden peltitalojen

thank you Sanne

ajattelee tanssia
bussipysäkillä laulaa
siinä katoksen alla kunnes tulee mies, josta tietää olevansa oikealla
tänään

You made me forget about
have, want and exert
an all of a sudden I found out
oh it's beautiful the way you wear your shirt
you do me good you made me forget about
hmmm
-Sibylle Baier -

Kävelytyttö
lähettää Kenttiä

ja sitten on pakko kuunnella
kuunnella kuunnella uudestaan ja uudestaan
vaikkei ruotsin kieli ole koskaan ollut minulle
kaikista ymmärrettävin

Jag har gått i dina fotspår hela dan
till Hagnesta Hill
Den första snön har fallit allt är halt
och min halsduk blev kvar
på en hållplats
utanför stan…

kuuntelee, kuuntelee. Ja hetki. Tosiaan. Niin kuin kävelytyttö kuvasi
ehkä vähän harmaa, ei paljon pakkasta ja sen tietää kun on kävellyt
kävellyt vain

miten paljon. sanoja, joista hetki.

Psst
onko totta
että tää tyttö on nukkunut valoisan ajan
sen jälkeen kun tuli jäänreunaa kotiin
sen jälkeen kun on ollut nukkumatta öitä
hyvin (tuo sänky, voi tuo sänky ei lähde muuttokuormassa)
etsiytynyt ulkomaalaisen bussikuskin kyydissä päiväkotiin
jossa ei ollutkaan ryhmää
ja sitten kun oli ne oli ihan pieniä. suurin osa kolme vee. eikä yksi poika muistanut nimeään.
mutta ne teki silti nukkeja, kummitusnuken hiukset piti olla naaman päällä
ja yksi rakasti niin paljon syömistä että söi koko ajan vaan ja erityisesti ketunkoloja
koska niissä on paljon ihmisiä.
ja paluumatkan aloittaa väärältä bussipysäkiltä
niin
mokoma typerä reittihaku
antaa ihan väärät pysäkit tai sitten tää ei osaa lukea karttaa
ja se että pysäkki on ennen jotakin tiettyä katua tarkoittaakin että se on sillä tietyllä kadulla ja vielä jossain mutkassa
no
tää kuitenkin seisoi niin että kaksi bussia meni ohi
ja neljäkymmentä minuuttia
ja kun ensimmäinen jalankulkija vihdoin sattui potkukelkkoineen
selvisi oikea pysäkki ja
seuraava oli tulossa reilun tunnin kuluttua
joten
tää pisti peukalon pystyyn ja päätti kokeilla onko liftaaminen Suomessa mahdotonta

ja eihän se ollut

rouva turkiksessaan pysähtyi, peruutti ja otti minut kyytiin.
hän oli muuttanut jyväskylään jo 60-luvulta, Viipurista muuttanut Lahteen ja sieltä Helsingin kautta Keski-Suomeen. Tytärkin oli. Opiskellut Englannissa ja nykyään hienonnimisessä pankissa Helsingissä, parhaan tuloksen edellisvuonna tehneenä,
oikein menestynyt elämässään
kertoo hän sen jälkeen kun minä sanon opiskelevani kirjoittamista
ja ohjaavani lapsia.
mutta kukin tekee mihin kykenee.
niin, minä sanon.
eikä minua haittaa lumi ja pakkanen kuten turkisrouvaa
eikä häntä haittaa turkikset, nähtävästikään
mutta emme me niistä keskustele
penkinlämmittimetkin on päällä.
ja kun hän jättää minut siihen, kadunvarteen aurinkoon minua alkaa naurattaa

kaikki ne kerrat
minun saaressa
farðu í Akureyri ? farðu í Reykjavik?

mutta siitä huolimatta että oli suunnitellut päivän sisällön
on nukahtanut sänkyyn (joka ei lähde muuttokuormassa)
ja sohvalle
ja tenttikirjat eivät ole kuin auenneet
tekstitiedostot eivät kuin avautuneet

jos nukkuu melkein neljä tuntia keskellä päivää ei voi olettaa että olisi yhtään virkeämpi.
se toimii päinvastoin
ja pitkästä aikaa Coldplay.

Tää ei muistanut mikä on
kausaaliattribuutio
ja sitten muka muistikin mutta kirjoitti aivan toisesta aiheesta
eikä ihmekään ettei myöhemmin löytänyt sitä enää kirjasta,
koska katsoi ihan väärästä
kohtaa
ja jos vastaa ensimmäiseen väärin ei auta vaikka kaksi muuta olisivat täydelliset (mitä ne eivät ole sillä ei myöskään osannut määritellä käsitettä sosiaalinen tiedonkäsittely)
ja nyt kaikki ne opiskelijat jotka peloissaan googlettelevat
tenttikysymyksiä törmäävätkin blogiin
joka ei käsittele tenttikysymyksiä. lainkaan.
miten vihaankaan
että puhutaan jostain helvetin attribuutioista
kun on
pojat sohvalla puhumassa hirviöistä
jotka imevät joetkin kuiviksi tulipalojen sytyttelemisen jälkeen
ja tulipallot lentää
ja pieni tyttö jonka nimi on merestä
sanoo
mutta sitten ne meneekin naimisiin
niin, kuunnelkaas pojat, teidän hirviöt menikin naimisiin
ja kun menee naimisiin ei voi enää tuhota
hetken hiljaisuus sohvalla
mikä olisikaan vasta-argumenttina avioliitolle
joka näyttäytyy
oi
sellaisena ettei sitten mitään pahaa voikaan enää tehdä
toisille
kun on kerta naimisissa.

miten tyhmältä tuntuu tuijottaa tenttipaperia
käsitteitä
joiden sisällöt kyllä olisi osannut selittää
jos olisi puhuttu asiasta.
mutta kun ei ole lukenut sanasta sanaan
yhtään niistä kirjoista

eikä se muuten
että menisi mielellään sitten uuteen tenttiin, mutta kun
ei ole enää tenttipäiviä sille
ennen kesää
joihin voisi
ja että pitäisi jäädä vielä kesäksi
mokomien attribuutioiden takia.

Tämä kaunis aamu.
Kävelytytön mahtava bongaus!
Meidän kotitalo lumivallien ympäröimänä
Vaatteet kuivaa lumiluolien jälkeen.
Mun oma kummituspoika (ja nykylasten elämä)
Juna.

On niin monta
päivää
kun on ollut sellaista harmaata päivää kävellä kävelytytön kanssa eikä haittaa että on harmaata on vain hyvä
ja aurinkoista päivää kun on aurinkoa vaan ja kävelytytön kanssa kävellään pitkään omakotitalojen lomasta ja järveä ympäri ja jäätä ja on vain hyvä.

ja on sitä ennen päivä kun aamusta alkaen kaikki menee niin että isi huutaa että mikset koskaan vasta kun viisi minuuttia ennen lähtöä ja sitten unohtaa tenttikirjankin ja huomaa vasta kun on juuri kaivamassa reppua ja äiti soittaa että lähetänkö ja on
kirjasto
jossa alkaa itkeä vaan itkeä vaan siinä ja tyttö vastapäätä
ja tyhmää itkeä kirjastossa
mutta kun itkee kirjastossa noin vain ihan tyhmää itkeä
niin kotona kirjoittaessa oivaltaa
että todellinen syy onkin
että selviytymisstrategiansa on aina ollut kadota
häivyttää
tehdä huomaamattomaksi
ei saa onnistua, ei saa onnelliseksi
muuten se otetaan pois, otetaan
vaikka äiti pois, jos ei muuta
ja tarjoaa suklaavanukasta vastalahjaksi,
ei, ethän ota äitiä pois, ethän, ethän varmasti
vaikka ei noilla sanoilla
ei ollut tuollaisia sanoja kun oli vanhempien makuuhuone ja parisänky (kuinka leveitä parisänkyjä mormonipariskunnille pitäisi oikein tehdä kun hääyö ei ollutkaan ihan sellainen kun vielä hääpäivänä kuvitteli) ja alakerta ja jääkaappi siellä ja askelmat alas ja
ethän, ethän äitiä
mikä vaihtokauppa

ja sitten on parempi olla hiljaa vaan
ja miten tutkintotodistustakin näyttäessä
äiti huomaa sen ainoan numeron joka poikkeaa rivistöstä
sen yhden kurssinumeron sieltä kaikkien kurssisuoritusten joukosta
mutta ei se sitä itse tajua
ei se muista yksityiskohtia

ja miten loppullista on onnellisuuden pelko
ja ne kerrat kun siitä pelosta on oppinut ulos
on tullut kotiin sadetakkia hakemaan
on kävellyt tien viertä isin kanssa
on istunut tiiliseinää vasten auringonpaisteessa
on maannut silmät auki

mutta sitten katsoo maahan ja veli sanoo et varmana osaa
no näytä sitten jos kerta osaat
enkä minä tietenkään näytä
ei se osaa
ja sitten on paperi huoneen ovessa kiinnitettynä ja ne kirjoittaa siihen nimet
halunnut sellaisen seinän kun mummin vintillä
mutta se on revittävä pois
ja veli tietää miksi
se irvistää ja nauraa ja irvistää ja nauraa
samalla tavalla kuin sillon kun me lasketaan pulkilla ja minä joudun aina menemään sisään
ja sitten en enää koskaan lähde ulos sen tytön kanssa joka on pettänyt luottamuksen, minä sanon
mutta koko ajan minä tiedän ettei se ollut se tyttö
joka muutti sen naurun kun mainittiin nimet
onnellisuuden
vaikka se olikin sellaista onnellisuutta kuin lapsilla on

mutta sitten kun on toisessa maassa
kun kävellään maaliskuussa katuja, uusia ja pysähdytään keltaisen merirakennuksen eteen
väsynein silmin silti valo
ei ole ovia joita pitäisi pitää lukossa tai avata tai painaa vasten ovia joissa olisi papereita kirjoitusta varten ovea johon pitäisi kiinnittää minkäänlaisia kylttejä ovea jonka eteen oppi ensimmäisenä laittamaan esteet, virittämään narut niin ettei kukaan saisi ulkopuolelta auki
yksi

mutta
vaikka oivaltaisi semmoisia
ei silti osaa nukkua jos valo
ei silti osaa pitää kiinni siivouspäivistä koska voi alkaa askarrella paperinukkeja
ei enää jaksa tehdä joogaliikkeitä kun on kävellyt kahdesti ja liikkeet ovat aina samat
eikä mene kirjoittamaankaan
koska paperinukkien jälkeen tulee kangasnuket ja lopulta sorminuket
joihin leikkelee kankaista samanmuotoisia paloja valmiiksi

ja kun on mummi siinä vieressä minä sanon
että kaikesta huolimatta minusta on kasvanut tasapainoinen ja viisas tyttö, eikö niin
ja mummi ajattelee niin kanssa
ja minua naurattaa
me nauretaan vaan ja kun minä tulen sisään ja ne kolme istuu siellä mummi sanoo samat sanat niille
minun omat sanani
minun mummi
ja miten lopullista
ettei se ole lopullista
sekään
että on aina mummi

jolle voi soittaa kun pelottaa
että kylpyhuoneekin ovikin tiirikoidaan auki
me osasimme käyttää saksia, voi kyllä
mutta olihan meillä naapuritkin
ja miten kummallista nyt
että eikö kukaan ihmetellyt, kukaan kysynyt, kukaan puuttunut mitenkään
viherhuoneen oven sai ulkopuolelta lukkoon
ja kuinka kaukaa
sellaiset asiat alkavat
ettei enää tiedä mikä on rajoissa ja mikä ei
silloinkaan kun vapisevin käsin makuuhuoneen ovella taas
koko keho täynnä
mitä
verenpurkauksia, äiti sanoo vaan
verisuonet on katkenneet vaan, äiti sanoo
mikä saa äänen vain voimakkaamaksi
ne tulee jos itkee paljon
ja sitten mennään takaisin nukkumaan, rationaalinen selitys
niin kuin asia on
mutta miksi
on itkenyt niin paljon että pieniä suonia katkenneina
ei enää saata muistaa

kun itkenyt kaikkialla muualla paitsi töissä
lasten kanssa
vielä

muutos

Yhtäkkiä
on melkein lounasaika
tulee viesti että puoli vuotta sittenkin
sanoo ei, ei, ei puolivuotta
mutta minä voin tulla sinne
ja sitten
kävelee kun sataa vähän lunta
ja sanoo tytölle
sille, jolla pilkkupaita kun Christina Ricci
ja tyttö sanoo näin
sen kuuluukin
ja yhtäkkiä vaan naurattaa
ja sitten on isoäiti ja kummipoika
ja mahdottomat lumitunnelit
ja monta päivää ja yötä
kun ei nukkumista
oikea aivopuolisko vasen aivopuolisko aivopuoliskot
hei
yhteistyötä vähän
ja sitten
nyt

on kai taas suunnitelma

toukokuussa
touko-kesäkuussa

tämä muuttaa maapallon toiselle puolelle.

ihan loskamoskaa
unet omituista energiaa täynnä
hirveä aikatauluttaminen, ja minähän niin rakastan sitä
eikä mitään luettuna vielä tänään, ei mitään
muuta kuin tämmöistä taas
että koko aamun käyttää työpaikkojen listaamiseen,
mitä erinäisimmillä metsäsivuilla, yritysten sivuilla
miten hullua, että yhtäkkiä se olen minä joka luen metsäteollisuus lafkojen propagandaa ja toivon että jostain sieltä tärppäisi
ja sitten juoksen lounaalle ja lounaalta avaimien hakuun
ja sitten aiktauluttamista
kaikkien bussien kanssa säätämistä sinne ja tänne ja äh ja voi
miten on ärsyttävää kun joku toinen on aikatauluttanut työsi huonosti
ja sitten vaihvihkaa taas jo kymmenennen kerran ottaa yhteyttä
että voisiko tätä vaihtaa sittenkään
kun ei suostu antamaan suoria yhteystietoja päiväkoteihin
mikä ihme järjestely sekin on
niin paljon helpommin voisin sumplia kaiken itse mutta ei. kordinointia kordinointia. täytyyhän kaikille olla töitä, joo.

ja sitten on yhtäkkiä tässä.
tenttikirjat avattuina, kyllä, avattuina, mutta koskemattomina
mitä siitä jos on vielä kaksi kirjaa lukematta ja viikon päästä tentti
mitä siitä luetaan sitten öisin ja ei niistä kuitenkaan mitään muista.
tämä tenttiminen.

eikä huvita lähteä tänään
vaikka kai se olisi järkevintä
kahlata loskan läpi ja hypätä bussiin
heti joogan jälkeen,
johon koko motivaatio laskenut
yhtäkkiä
ei jaksaisi enää asanan asanaa. käy tylsäksi. siksi uudelle kurssille. pian.

kyllästynyt kaikkeen
paitsi avokadoihin
jotka rahdataan jostain israelista

kaikki on kuun vika
kun se on pieni, on väsynyt eikä jaksa ryhtyä mihinkään kunnolla,
kun se on tulossa täydeksi, on liikaa energiaa ja levottomuus.
kuun vika siis.
onhan meissäkin 70 prossaa vettä miksei se vaikuttaisi meihin kun vaikuttaa meriin ja järviinkin.




1.3. Tää kaipaa pakkasta!
28.2. Suomalaisen kulttuurin päivä.
27.2. luistelu järvellä
26.2, tämä kuva kaaos, kaaos minun ajelehtivuudessani.

On aamupahoinvointia
ja unohtaa sitten kuitenkin koko kuumeenmittauksen
kun tyttö tulee ja juodaan kahvit ja istutaan sinisellä sohvalla
joka oli vielä vuosi sitten kävelytytön
ja on sanoja ja toisen silmät
sitä miettii miten kauniisti
ne silmät ovat siinä
ja miten hassua
kun tyttö sanoo että osat kääntyneet toisin päin
että sitä on jonain iltana
kun on ollut syksy ja vesisadetta ja jo pimeää
sitä on seisottu odottamassa oven avaamista
odottamassa ohjaajia
ja minä ensimmäistä kertaa, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, vai oliko kolmaskin tyttö alussa
ovat jo olleet aikaisemmin
ja he nauravat neljästään tai viidestään koko matkan
jotain sellaista josta minä en tiedä
salaisuuksia, salaisuuksia, minä ajattelen kun sataa vettä
ja sitten kuitenkin
siinä on tyttö
jolla on silmät
pyöreät ja minä ajattelen Christina Ricci
Christina Ricci siinä, pallopaidassa
puhumassa suomea
enkä saa silmiä irti silmistä
ja joku voisi ajatella että kun katsoo tyttöjä tuolla tavalla tykkää tytöistä
ehkä, mitä sen on väliä, mutta tahtoisi olla niin kovasti
ystävä
että tehdään harjoitus, jossa rakennetaan bändi
ole sä rumpali, tyttö sanoo mulle ja jakaa meille kaikille roolit
ja minä nielaisen ja katson maahan ja ajattelen että ole sä rumpali
ai että tällainen tyttö,
joka jakaa meille kaikille roolit
että juuri tälläinen,
joka tietää kaikkien paikan ja omansa että
en minä koskaan
minä en koskaan voisi jakaa toisille rooleja koska sinä olet sellainen sovit rumpaliksi

mutta sitten on pimeitä nuorisotaloja ja pikkukaupunkien bändejä soittamassa
tekosavua ja sen sellaista
kirskainen hyvätyinen,
pelasta, pelasta maailma
omenakauraa
valokuvia, vihreä samettitakki,
tyttö laulamassa lavalla punainen mekko päällä, valkoinen naama
sitä kuuntelee sieltä takaa ennen omaa vuoroa
että laulaa kauniisti, että tyttö
tuo tyttö, joka minun ystäväni, joka halaa esityksen jälkeen
rutistaa
aina rutistaa ja kasvot vastatusten
ja melkein käsikädessä Helsingin katuja esityksen jälkeen
josta me tykätään
vaikka toinen tyttö ei
ja me kävellään Suomenlinnan kallioilla ja puhutaan pitkätukkaisesta pojasta

ja nyt
me istutaan minun sinisellä sohvalla
enkä minä enää ajattele että voi, tuon tytön ystävä tahtoisin olla, tuon
koska olen
minä ajattelen että voi, tuon tytön ystävä minä olen,
minä olen
ja voin olla.

ja tietää että tämä tyttö lukee tämänkin. enkä minä siksi kirjoita tätä että luet. kirjoittaisin joka sanan ilmankin
että koskaan saisi tietää.

on hyvä.
on hyvä.

Näiden selät ei kestä samaan tahtiin
ja ajatukset kun on kirja
jos asuisikin Tahitilla
olisi kokonaisen vuorokauden eri ajassa vaikka miltei vieressä
hullua
ja sitten on kaikenmaailman maanjäristykset
mutta niistä saa tietää vasta illalla,
nyt
kun avaa tämän, koneen
mikä loistava tunne
ettei ole koko päivänä
paitsi tietysti illasta
kun kirjoitetaan kun kirjoitetaan
vaikkei kirjoitetakaan mutta onhan se hyvä tehdä suunnitelmia

siivoaa koko huoneen, niin
huone tämä on
ja peitosta tulee ihan märkä
koska tietysti,
tietysti niin,
heti kun on päättänyt siivota ja tuulettaa kaiken
muuttuu pakkanen nollaksi
ja sitten on vain märkää
miten outoa nähdä kadulla loskaa
sen on unohtanut että sellaistakin voi
talvella
kun on tottunut jo talveen, joka on talvi
oi
luistelu ympäri järven
niin, että on ihan yksin ja CocoRosie korvissa

I once fell in love with you
Just because the sky turned from gray
Into blue
It was a good friday
The streets were open and empty
No more passion play
On st. Nicholas avenue
I believe in st. Nicholas
Its a different type of santa claus

ja miten merkitykset muuttuvat
skeemoja ja sellaista
teoreetikkojen nimiä ja sellaista
ja muistuttavat filosofian opinnoista
jotensakin, kun pohditaan mitä me oikein tiedetään ja miten
ja taas tulee oikein sellainen aalto
että mitä perkelettä me semmoista pohditaan
tiedetään mitä tiedetään että eikö täällä nyt jumalauta ole parempaa tekemistä ku tuommosia pohtia

ja jotenkin kaikki tuntuu niin viralliselta ja ulkokohtaiselta
vaikka kaikessa on sitten kuitenkin ihmisiä
ihmisiä vain
aina
me

mutta kun on luistellut tarpeekseen kohtaa sillalla tytön
josta tykkää aina vaan mutta jota ei koskaan tapaa
ja miten hän on kaunis siinä niin vaikkei ole edes auringonsäteitä
että voi olla kaunis
ja siinä niin sillalla minä otan napit korvilta ja me puhutaan kulttuureista ja maista ja vaihdoista ja koulusta ja opinnoista ja tulevaisuudesta ja töistä ja mahdollisuuksista ja kierrätyksestä ja lajittelusta ja tanskasta ja islannista ja turkistarhauksesta ja
yhtäkkiä taas
huomaan miten paljon meillä olisikaan miten hyvä olisi istua alas ja jutella vain kuunnella ja puhua
ja me sovimme että ehkä teetä ehkä kahvia, ei lounasta kun se haisee koululta
ja kun kävelee loskaksi muuttuneita lämmitettyjä katuja takaisin kotiin, hakee matot ja kostuneet vuodevaatteet, huomaa ettei ollutkaan lasagnelevyjä vaan hyppää aidan yli ja kaupassa pudottaa kynän, kuten tavallista ja sitten onkin jo ilta.

mutta ennen sitä siltaa
kun käveli uusia reittejä
kuvitteli kuvassa silmät kiinni ja puristaa valaanpyrstöä että jos uneenkin
oli kuin valo vaikka oli ihan pilvistä
ja paljon lunta ja se että askeleet ei niitä laskettukaan
yhtään tänään ja halusi vain olla
voi
jos asuisi tahitilla tai honolulussa sitä voisi lentää nopeammin saarelta toiselle, paljon nopeammin voisi ja silti olisi eri vuorokauden ajassa. rajalla
ala-asteella me nauramme kaikki
kun kuvittelemme miehen seisomassa aikavyöhykkeiden rajalla
hyppäämässä syntymäpäivästä takaisin syntymäpäivään

aika loppuu aika loppuu aika loppuu
ja silti sitä on ihan liikaa, ihan liikaa välissä, ihan liikaa
(make a timejump make a timejump, please)
niin kuin rytmi
rummuttaa
ne lumet jotka sulaa vedeksi yölläkin

ja sitten pitäisi muka keskittyä assimilaatioon ja akkomodaatioon ja kaiken maailman symboliseen interaktionismiin.

kummallinen ajelehtiva päivä
kadulla ihmiset kuin kaikki friikit kerralla ulos
johtuu kuusta, johtuu kuusta
mutta ei ole täysikuu vielä, eihän

sillä tavalla ajelehtiva että aloittaa kaikkea
aloittaa jokaista asiaa mutta ei mitään niistä
saata loppuun

vain katsoisi kadulla hortoilevaa teinipoikaa
joka puhuu itsekseen
naamansa lytännyttä poikaa, jonka ikää on vaikea arvioida
neljä aikuista kaikki kiinnipitämässä pienestä tytöstä joka kertoo että sen nimi oli valkopörrö ja että se oli tyttö
ulkomaalaisia naisia kadulla huutamassa toisilleen
tuijottavaa keski-ikäistä miestä joka tuijottaa jokaista niin että pää kääntyy ja paikallaan vaan seisomassa

ja kaikki on jotenkin arkipäiväistä. lumisade ja harmaa taivas.
siivous puoliksi aloitettu
tekstinkäsittelyohjelmat auki
puolittaisia suunnitelmia rustattuina kuin psykologisia kaavioita
kasvatuspsykologia auki sohvalla
tee puoliksi juotuna
perunapiirakka puoliksi syötynä
sähköposti puoliksi luettuna, melkein vastattuna
tiskaus aloitettuna, puolet ajelehtimassa
niin kuin koko päivä

ja ne sanoo että jos näkee hampaita se olisi kuolemaa
ja mies sanoo
että kivaa kun olen huolissani ja vaikka kuvitteli että toinen ei jaksa sellaista huolta
sen ymmärtääkin
ja ymmärtää itsekin
miten kaikki voikaan olla erilaista
että vähitellen oppii ettei hiljaisuus ole aina aavistus
ettei jokaista sanaa tarvitse varoa eikä huolesta hermostuta
eikä sitten ollakaan jääty auton alle murskauduttu vaikka niinkin voisi käydä
ja keskipäivällä alkaa väsyttää, ajattelee, että on jo yhteys, on jo yhteys, sen täytyy olla sitä
ja sitten onkin tyttö
jonka puhelin ei jostain syystä
ja miettii taas että hampaat oli kuolemaa
eikä voikaan sille mitään että mahaan alkaa sattua

miten nopeasti ruumis omaksuu tavat
reagoida
miten nopeasti, nopeasti
ja on hullua ajatella
että syksyyn ei ole
enää kauan
ja että viikot menee nopeasti
ja humanistisen kansliasta kysytään tahdonko todellakin kaikki nuo opinnot tutkintoon mutta onhan sinulla toisaalta varaa
ja tuntee itsensä tyhmäksi

ja taas aloittaa suorittamisen
aloittaa
mutta niin kuin avoinna olevat tekstinkäsittelyohjelmat
avatut tiedostot
avatut kirjat
tee kaadettuna kuppiin
aloitetut listat
sitä aloittaa

että sitten olisikin yhtäkkiä saattanut valmiiksi
valmis

mihin?

Yöllä
on niin monia unia, että niistä voisi kirjan
ja huvittavinta unipäiväkirjasta sanahaulla
löytää kaikki ne unet
joissa hampaat irtoavat
ja tietenkin
unien tulkintaa keskustelupalstoilla
että mitä keskemmältä hammas irtoaa sitä läheisempi ihminen kuolee
suu täynnä verta ja hampaita,
sitä on ollut aiemminkin
ja yrittää miettiä
mitä silloin tapahtui
ja huvittaa tulkinnat impotenssista
koska seuraavassa unessa peniksestä irtoaa pala
mitähän Freud
sanoisi siihen

ja kuin ohimennen tyttö kirjoituksen lomassa
sanoo ai toi joo se tuli harpista
ja vilkaisee minua sivusilmällä
reaktio
reaktio?

basilika ei oikein kestä näin keskitalvella
mutta se juo
hetkessä

ja pitää opetella
pitää opetella
lukee ääneen luuihmisiä. mikä hassu suomennos se olisi. Luu ihmiset. Luuihmiset.
lukee ääneen vaan niin ettei ymmärrä kuka puhuu
miten kirjoittaa omalla kielellään?

aurinko
ja jää (mitä puhui Saara, että jää on muka huonossa kunnossa!?)
Ja on tyttö, vihdoinkin olen löytänyt tytön, jonka kanssa kävellä niin, että minunkin täytyy kävellä nopeasti, jotta pysyn hänen perässään. Huvittavaa.
Ja koira, joka on vauhko lumesta ja vapaudesta.
Ja aivan toisenlaista kuin eilen, kun oli tuuli
eikä kaulaliina riittänyt mitenkään sitä estämään
nyt tulee lämmin
auringosta
ja poskia kuumottaa kun sisälle
siitä tietää aina että on ollut ulkona.

eikä ole enää paha mieli, muista nukuttomia öitä
mitä niistä
mitä siitä jos puhelee seinille mitä siitä jos on pakko kävellä ympyrää
toisinaan
ja ympyrän sisästä pois

sitten voi lukea suunnitelmista uudestaan
ja voi olla järkevä.

ja nuha oli ihanan lyhyt. sellainen vain että hetken mutta on oppinut miten ei vaivu sen sisälle
vaikka olisikin vuotavat silmät.

eikä muista milloin viimeksi olisi ollut näin paljon lunta. näin paljon.

ja anna ternheim vain jatkaa.
laulamistaan. laulamistaan.
ainut taito, joka on niin kaukana omista ettei ole koskaan edes tajunnut haaveilla siitä. aina vain ihaillut

ja nämä on päivien kuvat. kuten huomata saattaa on mennyt paljon teetä. ehkä sen voimalla nuhakin on taltutettu. ja alakuloisuus.
ja ehkä alan ottaa mallia kävelytytöstäni ja pitämään siivouspäiviä ettei tarvitse käännyttää ystäviä ovelta vain sen tähden että on sotku, jonka sekaan ei kirjaimellisesti mahdu.

Today must have been one of the strangest days
I found a place where I could stay
And people say that it will kill me,
But they don't understand
People never do, but it makes sense to me
To be senseless to change my plans for you
-Anna Ternheim-

viikonloppuna luistelemaan! oi, luistelemaan ja luistelemaan!

tämä päivä
että on aurinko mutta ikkunan läpi ei näe tuulta
ja kylmä kun nousee peittojen seasta
kun on ensin puhunut ääneen
tummaa kattoa vasten kädessä koru

tärisee kylmästä
tärisee
siitä että on valot sammuksissa
ja puhuu ääneen
puheita
kaikki läpi alusta asti

ja aamut tulevat joka päivä aikaisemmin
sitten on kevät
ja kesä
ja syksy
ja talvi taas

mutta aamut tulevat nyt aikaisemmin
nyt on se aika
eikä pitäisi miettiä eteen päin
yhtään
vuosissa tosiaankaan

ja tyttö soittaa laivasta

kun voisikin
vain mennä meren yli
noin vain.

ja on pimeä
ja unessa aina samat paikat
lumikinokset jotka katoavat ja on vain lumikola
ja märät mukulakivet
kala jota luulee ensin teurastetuksi valaaksi
gradu joka on näytelmä
näytelmä joka ei ole valmis
mutta se jaetaan silti

vuorosanoja, vuorosanoja
millainen kirja siitä tulisi
kun puhuisi vain mustille seinille.

Tänään olen vain lukenut
ja sitten aina nukkunut pätkän
ja taas jatkanut lapsen psykologisesta kehityksestä, keskilapsuudesta, nuoruudesta
aikuisuus vielä kahlaamatta.
ja sitten kolahti luukusta levyt
Anna Ternheim on mun nyt.

ever since I was eight or nine
I've been standing on the shoreline
always waiting
for something lasting
-Anna Ternheim-

Ja olen juonut inkiväärisitruunateetä
kyllästymiseen asti äidin flunssateetä
ja muistaa sen illan
keväästä jo
kun luulee kävelevänsä niin ettei tiedä
mutta sitten oven jälkeen ollaankin varmoja että tulen
ja tee on inkiväärisitrunaa sielläkin ja me istumme sohvalla
vastatusten ja hän sanoo parempi minun mennä ja minä sanon etten että minä päätän nyt
ja hän hymyilee ja
seuraavana aamuna me kävellään auringossa ei vielä tarpeeksi terve metsään vaikka
kirjakaupassa sanoo pidän juuri tästä näin
että on helppoa
ja minä sanon ruumis muistaa

myöhemmin on kesä
ja meillä aikaa viisitoistaminuuttia ehkä
mutta kuinka kauan siihen tarvittaisikaan
bussissa näkee nunnan ja vaihdetaan pari sanaa
ja seuraavalla kerralla
erotaan sillalla eikä mikään mennytkään niin kuin kuvitteli

From early March till late in May
Farewell for now, farewell for now
- Anna Ternheim-

vuosi sitten
oli toisenlainen maisema
ihan
toisen
lainen

jotenkin olen taas saamaton
ja siksi kai flunssainen
jos osaisi tehdä asioita silloin kun ne pitäisi tehdä eikä lykätä lykätä lykätä
niin sitten ei stressaisi yhtään ja sitten ei tulisi kipeäksi.
nyyh.
minusta tuntuu että saamattomuus on tämän ajan sairaus
jotenkin tuntuu että hyvin monet ihmiset lähipiirissäni potevat toisinaan tätä saamattomuuden tunnetta
sitä vaan miettii että miksi
että ei meidän vanhemmat tai isovanhemmat olleet saamattomia
eivät ainakaan myönnä sitä
tai jos olivatkin, he olivat sitä tarkoituksella. otettiin rennosti hei kun otettiin.

voin hyvin kuvitella että viidenkymmenenvuodenpäästä me
oi,
me saamattomat
kerromme lapsenlapsillemme saamattomuudestamme
silloin kun äiti ja isi oli nuoria niin kuule kaikki oli niin saamatonta
tuntuu että koko yhteiskuntaa vaivaa sama tauti
että mitään ei saada aikaan
että kaikki vaan junnaa paikallaan ja puhutaan ja puhutaan että tätä pitäisi tehdä ja tähän puuttua mutta lopulta mikään ei muutu

miten meistä on oikein tullut tällaisia ja mihin päin kehitys on menossa?

voi tät nykyaikaa.

21.2 Jotenkin harmaan oloinen päivä.

20.2 Mun ihana ystävä oli ja oi! tehtiin hyvää ruokaa( jota riittää mulle ehkä koko ensi viikoksi)

taistelen flunssaa vastaan
eilen pölyisen teatterin jälkeen oli olo sellainen kuin aina ennen flunssaa
ja tänään se on vain jatkunut
kun vieläpä piti mennä jatkamaan mokomaa siivousta

erikoista mistä teatterin yhteishenki syntyy
omassa ryhmässäni (sanon omassa, vaikka ei se millään lailla ole minun) me ollaan kaikki ja vappunakin vaan rakennettiin lavasteita ja voi, ei tuntunut yhtään kamalalta sinne mennä
mutta tuolla,
minusta tuntuu että olen siellä vain töissä
että en ole tavallaan valinnut juuri sitä teatteria
enkä kuulu siihen ryhmään mitenkään, eikä minua oikeastaan kiinnostakaan kuulua
ja siksi tuo siivoaminenkin on aika vastenmielistä
jotenkin kiltin tytön velvollisuudentunnosta siellä nyt kahtena päivänä olen
vaikka on siellä puhdikkaampia äitejäkin jotka eivät koskaan ole olleet teatterilla
niin

mutta taistelen siis flunssaa tai pölyallergiaa vastaan
ja menen tuulessa ja tuiskussa joogaan
vaikka ei se oikeastaan enää niin tuisku edes ole
vaikka kolikko sanoi ei, älä mene

ja taas soi nettiluennot
ehkä olen jo kuunnellut nämä
tai sitten lukenut

kyllä. olen jo kuunnellut tämän. nyt olen varma.
ehkä juuri edellisen blogimerkinnän aikana.
tai kun etsin tietoa siitä miksei pitäisi joogata täydenkuun aikaan
tai kun etsin avoimia työpaikkoja Norjasta
mutta eihän minun alani työpaikkoja ilmoitella missään
luulen että minun pitäisi vain mennä uuteen maahan ja
aloittaa vain siellä. terve, minä tulin ja onko teillä töitä?

ja unessakin on poika jostain vuosien takaa
niin kuin lapsena oltiin
mutta puhe oli erilaista

ja tekisi mieli jotakin suklaankaltaista.

ystävä on ollut
ja tajuaa että kun on ystävä tai toinen
että sitten jääkaappi ei olekaan tyhjä

väsyttää
kaikki se teatterin pöly
ja jotenkin omituista
kun katsoo valokuvia
valokuvaajan ottamia
sieltä missä on itsekin ollut
niistä ihmisistä jotka on itsekin nähnyt
ja tulee sellainen olo
kuin
lukisi jonkun toisen päiväkirjaa
ja sitten tekee mieli deletoida kaikki
mikä viittaa itseen
kadota
se tulee aina sellainen katoamisentahto

ja miettii kuinka monta numeroa
voisi muistaa ulkoa
ei ole helppo opetella tuhansissa,
helpompi kymmenissä
eikä kukaan ymmärrä mistä on kyse

unessa
ollaan matkalla australiaan ja italiaan
ja oudot kaupungit, bussiasemat, lentokentät
ja sitten vaihtuu vaihtuu toiseksi kauhistuu

kädet pakkasesta
opetan teinitytöille vauvojen leikin
ja miten hölmistyneet naamat
miten oudolta tuntuu romanttisia kohtauksia kahdelle tytölle

että nielaisisi
juuri sellainen.