tiistaina, maaliskuuta 31, 2009

typerää typerää
olen vain äkäinen koko ajan.
kaikki saa minut äkäiseksi vain.

ja huomenna on sitten aprillipäivä. en aio uskoa mitään mitä kukaan sanoo sillä meksikolainen tyttö meinaa kertoa perheelleen menneensä naimisiin islantilaisen pojan kanssa ja otettiin hääkuvat ja kaikki ja sitten hän kertoo myös pojalle jota "tapaili" että on raskaana. ups.

ja minä olin hetken taas hyvällä
mielin välittämättä mistään
kun meditoin seitsemän minuuttia vain lattialla
ennen kuin pistin talvitakin päälle
ja kävelin lumisateessa
kauppaan sovittamaan liian isoa oletettavasti mekkoa
mutta kauppa on täysi ihania ihania vaatteita
voisin ostaa täältä kaikilla rahoillani
joita ei ollutkaan enää kovin paljon jäljellä
vain vaatteita
niin kuin eilisen elokuvan nainen
jossa kamera liikkui
ja me olimme Sannnen kanssa niin onnellisia

mutta nyt en voi edes soittaa hänelle eikä hän minulle
ja olen saksalaisen pojan luona koska kokkasimme ja minä voisin tehdä jotain järkevääkin
mutta olen vain vihainen

enkä tykkää enää typerästä talvesta
josta muutama tunti sitten sanoin pitäväni
koska olen muuttanut asenteen
ja otan kaikki säät vastaan enkä valita

mitä hyödyttää valittaa asioista
joille ei mahda mitään
ja jos mahtaisi kannattaisi ennemmin tehdä jotain kuin valittaa

hah
teen aprillipäivänaatonlupauksen
että lopetan valittamisen

minä luulen
että jos ei koko ajan valita
niin tuntuu olokin paremmalta
sitten ei tule niin äkäiseksikään
koska äkäiseksi oikeastaan tulee siitä että miettii mikä kaikki on pielessä
eli valittaa itselleen

ja minä olen aika mestari valittamisessa.

hah!

Ei kommentteja: