sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2012

Mummo ei muista keltä ulkomaalaiselta sai uusiseelantilaisen kalenterin. Hän kertoo monta kertaa kuinka he siskojen kanssa varastivat omenoita omista puistaan ja vuoronperään kukin vahtasi rappusilla oliko Yrjö setä tulossa, koska hän kuitenkin kuulisi omenoiden rouskutuksen aitan ulkopuolelle.

Vakuutus ei ole voimassa. Kengät hiertää. Uudet kengät. Sellaiset, jotka osti vain matkaa varten. Nyt jalat jo rakkuloilla, ei pysty kävelemään. Suututtaa. Suututtaa, koska kaikki on paikkojen syytä. Paikkojen, jotka suutari laittoi kenkien kantapäähän, ettei tulevaisuudessa hiertäisi.

Pitää muistaa vielä tuhat asiaa. Tahtoisi sulkea jo pahvilaatikon. Lähtö on ylihuomenna 4.40.
Huomenna on viimeinen päivä! Huutaa,
isi sanoo toivottavasti nyt ei viimeisesi.

Mies lähtee jo joidenkin tuntien päästä. Ja minulla on uudet alusvaatteet. Ja tuhat asiaa muistettavana
muisti niin kuin mummon, joka kertoo omenoista omenoiden perään
ja että hiihtäjä oli saanut pojan vai oliko se tyttö
mutta ei kuitenkaan muista, että edellisiltana juhlittiin syntympäiviä, eikä kuivin suinkaan pitänyt olla.

Cats eye,
muistaa että yksi kävelytytön lempikirjoista
ja voi ymmärtää miksi

miten voikin sukupolvesta sukupolveen olla niin tunnistettavissa
ja sitten mummo tulee Savonlinnasta takaisin kotiin, ja palkkaa ei enää tipu
pikkusisarustensa lapsenlikaksi, navettatöihin
kun vanhin sisko lähti suureen tuntemattomaan Helsinkiin, ja sille tielle jäi
ja silti
mummo muuttaa takaisin lapsuudenmaisemiin, koska aviomies ei tahdo huolehtia toisten kakaroista
tarkoittaen meitä
lapsenlapsia


ja saappaat jätettiin kivien taakse kun mentiin tansseihin
eikä talvella päässyt kulkemaan autolla. linja-autotkaan ei menneet. oli vain hevosen mentävä rantu.

Hän ei enää paista eikä leivo. Minä teen salaatin, eikä mummo muista etten syö lihaa. Ja hän unohtaa sen heti, onneksi, minä ajattelen. Jotkin asiat voivat olla vielä niin vieraita. Sekin, ettei me juoda maitoa, saati täysmaitoa, ruoan kanssa.
Mutta haudoilla on kaikissa melkein samat sukunimet.

Ja huomenna on viimeinen päivä
ja tuhat asiaa tekemättä
ja omenatarinat ja vakuutus ja kengät ja
viimeinen päivä
ennen lomaa, lisään
nauraen

minä olen kuvitellut kaiken
miten on valtavat pahvilaatikot ja kaksi pientä ihmistä hymyilemässä
Istanbulissa on pilvistä, sadekuuroja, ihan lämmintä, muttei tukahduttavaa
ja hotellihuone on pieni
ja minä nojaamassa ovenpieleen
well
well

enkä sitten lainkaan kaipaa,
että tekisi tarinat,
kun sitä elää.

Ei kommentteja: